EU:n etusijaperiaatteesta Suomen valtiosäännössä – hinnat ja saatavuus

Teos käsittelee EU:n ja jäsenvaltioiden keskinäistä - ja siten myös Suomen - suhdetta olennaisesti määräävän etusijaperiaatteen sisältöä ja asemaa Suomen valtiosäännössä ja erityisesti sen perustuslaillisessa järjestelmässä. Etusijaperiaatteen vakiintuneen sisällön mukaan EU:n oikeuden tulee ristiriitatilanteessa saada etusija mihin tahansa kansalliseen normiin eli myös perustuslakiin nähden. Suomessa on yhdentymiskehityksen eri vaiheissa sitouduttu soveltamaan EU-normia tämän mukaisesti eli Suomen lain sijasta sen säädöshierarkkisesta tasosta riippumatta. Myös perustuslakivaliokunnan käytännöstä tehdyt havainnot tukevat tätä johtopäätöstä. Tutkimuksen mukaan Suomen sitoutuminen ei kuitenkaan ole vakuuttavaa. Myöskään Saksassa, Puolassa ja Espanjassa EU-oikeudelle ei ole tunnustettu etusijaa erityisesti valtiosäännön ydinarvoihin nähden, jotka Suomessa on artikuloitu suppeasti eikä niiden suhdetta EU:n oikeusjärjestykseen ole määritelty. Suomen EU-oikeuden etusijan laajasti hyväksyvä kanta ei saa tukea myöskään valtiosääntöpluralistisesta näkemyksestä, jonka mukaan jäsenvaltiossa sovellettavien EU:n ja jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten väliset suhteet ovat dynaamisia ja vuorovaikutteisia eivätkä hierarkkisia. Oikeusjärjestysten väliset perustavaa laatua olevat konfliktit, joihin etusijaperiaatteen jäsenvaltion perustuslakiin ulottuva vaatimus johtaa, ovat silloin myös sovittamattomia. Perustuslaillisten konfliktien mahdollisuus EU:n ja jäsenvaltioiden välillä, mukaan lukien Suomi, luo tarpeen käydä näiden oikeusjärjestysten välillä jatkuvaa dialogia. Valmiudet siihen Suomen perustuslakivaliokuntaan nojaavassa nykyisessä järjestelmässä ovat kuitenkin puutteelliset. Tutkimuksessa pohditaankin keinoja vahvistaa Suomen valtiosäännössä valmiuksia osallistua valtiosääntöiseen dialogiin kansallisesti, EU:n ja muiden jäsenvaltioiden kanssa sekä kehittää EU:n oikeutta Suomen valtiosäännön näkökulmasta.