Itsenäisyyden elpymisaika – hinnat ja saatavuus

Kylmän sodan jälkeen Suomi rakensi toimivan hyvinvointivaltion, kehitti uskottavan puolustuksen, varmisti asemansa Länsi-Euroopassa ja hakeutui Nato-kumppanuuteen. Kun Venäjä toipui Neuvostoliiton romahduksesta ja alkoi kasvattaa etupiiriään, Suomen länsieurooppalainen identiteetti ja puolustuksen asemointi olivat tapahtuneita tosiasioita, joita Kreml ei voinut muuttaa. Suomen turvallisuusasemaa eivät enää säätele sille heikkouden hetkellä sanellun sopimuksen artiklat vaan yhteys Euroopan unioniin, Ruotsiin, Pohjoismaihin ja Natoon. Venäjä on edelleen Suomen turvallisuusongelma, mutta nyt se ei tiivisty maarajalla idässä vaan merellä etelässä ja lounaassa. Venäjän etukenoinen asenne lähiulkomaihinsa painosti Baltian maat vaatimaan Naton konkreettista turvaa. Niihin asevoimalla kajoaminen saisi Naton suuntaamaan koko voimansa torjumaan Venäjän hyökkäyksen. Nato joutuu Baltian puolustuksen suunnittelussa huomioimaan sen selustassa ja pohjoisella sivustalla avautuvat arvaamattomat riskit. Siksi Natolla on vahva tarve tukea Ruotsin ja Suomen aluepuolustusta. Suomella on kykyä ja tahtoa puolustaa rannikko- ja saaristovyöhykettään Ruotsin ja Baltian puolustusta tukevalla tavalla, ja Ruotsilla ja Natolla on luontainen tarve tukea Suomen ilma- ja rannikkopuolustusta. Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka kuvaa kirjassaan Itämeren tilannekuvan ihmeellistä kehitystä kylmän sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Samansuuntaiset turvallisuusedut johtavat Suomen, Ruotsin ja Naton yhä kiinteämpään puolustusyhteistyöhön, joka Tarkan mukaan ennemmin tai myöhemmin johtaa siihen, ettäkaikki Skandinavian maat ovat Naton jäseniä.