Laseista läpi – hinnat ja saatavuus

Kerimäellä vuonna 1974 syntyneen Mikko Haaksluodon neljäs novellikokoelma sisältää kolme laajaa kertomusta. Ensimmäisessä kertomuksessa tutustutaan boheemiksi taivaanrannanmaalariksi ajautuneeseen noin kolmekymppiseen Jarkkiin. Monen mutkan kautta hän on onnistunut saamaan ihan hyvän koulutuksen, mutta työelämään hän ei ole uskaltanut siirtyä, eikä perheestä tai parisuhteesta ole hänellä hajuakaan. Hän elättelee jokseenkin epärealistisia haaveita kirjailijaksi tulemisesta, ja vaikka hän kuinka selittelee asioita itselleen parhain päin, syyllisyys toisten kustannuksella elämisestä painaa hänen mieltänsä. Kylmien tosiasioitten kohtaaminen on edessä, kun Jarkki saa yllättäen kutsun serkkutyttönsä häihin. Hänen ymmärtäjäkseen ja auttajakseen ilmestyy kuitenkin pelastava enkeli odottamattomalta taholta ja odottamattomin seurauksin. Toisessa kertomuksessa päähenkilö on nuori psykologi Hanna, joka on tullut Helsingistä viettämään talvilomaansa kotiseudulle Etelä-Savoon. Lapsuuskodissa Hanna joutuu kohtaamaan ne ristiriidat, joita hän on ainakin osittain paennut muuttamalla pääkaupunkiin heti ylioppilaaksi päästyään. Äidin ja tyttären suhde on vaikea, ja kompleksinen on myös Hannan suhde isoveljeensä Jarkkoon, joka on juuttunut vanhempiensa luokse peräkammarin pojaksi. Tunnelma tiivistyy, kun velvollisuudentuntoinen Hanna lähtee tapaamaan vanhaa koulukaveriaan ja hänen perhettään. Onko kaikki opiskelu ja eteenpäin ponnistelu ollut turhaa, kun jotkut näyttävät pärjäävän elämässä paremmin mitään yrittämättä? Ja mitä kaikesta vaivan näkemisestä on jäänyt Hannalle käteen, kun omaa jälkikasvuakaan ei hänellä ole? Kirjan nimikkonovellissa kohdataan avovaimonsa jättämä Jaakko Mahonen. Nainen on löytänyt uuden rakkauden ja on vienyt yhteisen lapsen mennessään, entinen kotitalo on siirtynyt uusille omistajille, Jaakolla ei ole työpaikkaa, hänen hermonsa ovat riekaleina, unettomuus vaivaa ja repsahtaminen ryyppäyskierteeseen kummittelee kaiken aikaa mielen pohjalla. Jaakko on jäänyt aika yksin, eikä hän saa erityisemmin myötätuntoa sen enempää sosiaalitoimistosta kuin terveyskeskuksestakaan. Vain entinen anoppi muistaa häntä tukea, mutta silti kaikki kaaoksen ainekset ovat olemassa. Seuraukset ovat kohtalokkaat, kun mies kohtaa riittävästi epäonnistumisia lyhyessä ajassa. Niin oikeusvaltiossa kuin elämmekin, isän oikeus lapseensa on käytännössä usein vähintään kyseenalainen.