Aarne I. Koskimies

Suomalaisen huippututkijan elämä ja työ koeputkihedelmöityksen uranuurtajana. Satojen koeputkilasten ”isä”, Aarne I. Koskimies oli jo lapsena kiinnostunut biologiasta ja lisääntymisestä. Hän keräsi perhosentoukkia ja kasvatti niistä perhosia. Kiinnostus johti lääkärin uralle ja lopulta lapsettomuushoitojen pariin. Koskimies työskenteli Naistenklinikan lapsettomuusklinikalla ja toimi potilastyön ohella hedelmällisyystutkijana. Koskimies tunnetaan parhaiten koeputkihedelmöityksen menetelmien uraauurtavana kehittäjänä. Hän on tuonut Suomeen monta alaa mullistavaa hoitomuotoa, mm. mikroinjektion, joka on ratkaisu miehestä johtuvaan lapsettomuuteen. Ensimmäinen onnistunut koeputkiraskaus alkoi vuonna 1983, ja ensimmäinen suomalainen koeputkilapsi, Antti Eemeli, syntyi vappuaattona 1984, suuren mediakohun saattelemana. Antti Eemelin tarina esittää kirjassa pääroolia, jonka ympärille Koskimiehen uran huippuhetket sijoittuvat. Alku uudelle elämälle -kirjassa Koskimies kertoo mietteistään yli 40-vuotisen työuran varrelta. Tekninen kehitys on ollut huimaa ja melkein kaikki lapsettomuusongelmat voitaisiin nyt jo ratkaista. Lapset hankitaan aina vain myöhemmällä iällä. Perhemallin muutokset tuovat uusia ryhmiä hoidon piiriin. Kaikkea sitä, mikä on teknisesti mahdollista, ei kuitenkaan voida toteuttaa. Koskimies pohtii alan eettisiä näkökulmia ja visioi tulevaisuudennäkymiä, jolloin kohdunsiirto tai sijaissynnytys ovat arkipäivää. Kirja on kiehtovaa luettavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet lisääntymislääketieteestä ja hedelmällisyydestä. Alku uudelle elämälle on erinomainen tietokirja lasta suunnitteleville ja lapsettomuudesta kärsivälle. Kirjassa on ennen julkaisematonta kuvamateriaalia. Aarne I. Koskimies on professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori, naistentautien, synnytysten ja gynekologisen endokrinologian sekä andrologian erikoislääkäri ja toinen Felicitas-Klinikan perustajista. Häneltä on aiemmin ilmestynut teos Hedelmällinen rakkaus - toiveena lapsi (Tammi 2004).

Isonkyrön pappilan poika Iivari E. Koskimies (1873-1929) oli monipuolinen musiikkimies, jonka syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Hänen elämäntyönsä ajoittui Suomen autonomian ajan lopulle ja itsenäisyytemme alkutaipaleelle. Kouluaikanaan hän soitti pianoa, huilua ja viulua, perusti Vaasan suomalaiseen lyseoon kuoron ja orkesterin johtaen myös molempia. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Iivari aloitti opinnot Helsingin yliopistossa valmistuen kielten maisteriksi. Yliopisto-opintojensa ohella hän opiskeli musiikin teoriaa Jean Sibeliuksen ja urkujensoittoa Oskar Merikannon johdolla. Hän toimi samaan aikaan myös Ylioppilaskunnan Laulajien varajohtajana sekä Uuden Suomettaren musiikkikriitikkona. Iivari E. Koskimies promovoitiin Helsingin yliopiston vuoden 1897 promootiossa filosofian maisteriksi. Promootiokantaatin musiikin oli säveltänyt Jean Sibelius ja sanat kirjoittanut Iivarin veli A. W. Forsman (vuodesta 1906 Koskimies). Sibeliuksen säveltämä kantaatti muodostui kymmenestä sekakuorolle sävelletystä laulusta. Iivarin kirjoittama kantaatin arvostelu julkaistiin Uudessa Suomettaressa. Kirjassa kerrotaan, kuinka promootiokantaatin suosittu laulu ”Soi kiitokseksi Luojan sa laulu hentoinen” päätyi monien eri vaiheiden kautta luterilaisen kirkon virreksi. Iivari E. Koskimies teki varsinaisen elämäntyönsä kahdella eri kulttuurisektorilla: ensin musiikinlehtorina ruotsinkielisessä Uudenkaarlepyyn seminaarissa (1898-1917) ja sitten suomenkielisessä Jyväskylän seminaarissa (1917-1929). Ulkomaisilla opintomatkoilla hän tutustui uusiin musiikin opetusmenetelmiin, joita hän sovelsi omaan opetukseensa. Hän tuli tunnetuksi myös orkesterin- ja kuoronjohtajana sekä säveltäjänä. Iivari E. Koskimiehen lukuisat päiväkirjat ja kirjeenvaihto mm. säveltäjä Aksel Törnuddin ja kirjailija, pianisti Jalmari Hahlin kanssa lisäävät tietoa 1890-luvun musiikkielämästä. Musiikin lisäksi Iivari tunnettiin myös monipuolisista kädentaidoistaan. Hän rakensi itse mm. kahdet urut ja kunnosti hankkimiaan historiallisia klaveerisoittimia.