Ahti Koskinen

Vaeltajan kulissit: Puutonta tunturiylänköä, umpimetsää ja kaikkea siltä väliltä. Suota, pajukkoa, vaivaiskoivikkoa, mättäikköä, kivikkoa. Järviä, lampia, jokia ja puroja. Hienoja jäkälikkömaita ja upeita hiekkarantoja. Ensikertalainen erämaahan lähtijä tukeutuu - ja niin kannattaakin - jokiin tai selkeisiin karttaan merkittyihin uriin kuten mönkijän jälkiin. Polutkin ovat hyviä, mutta ne voivat haarautua tai harhauttaa kulkijan poropolulle. Parin retken jälkeen vaeltaja uskaltaa lähteä jo omille poluilleen. Mikäpä on sen somempaa kuin löytää itse mukavia maastokohtia, houkuttelevia kahvitaukopaikkoja. Tai onneaan kokeilemaan vietteleviä purosia ja lompoloita. Kartta ja kompassi. Yksi kivoimpia iltatoimia on levittää kartta teltassa ja suunnitella seuraavan päivän reittiä. Navigaattori? Ei ole tullut omaan varustevalikoimaan eikä tule. Ei suunnistamista tarvitse pelätä, eikä kesää ja hyttysiä. Kuten tämän opuksen kuvista näkee, usein noita kiusankappaleita ei ole lainkaan. Eikun rohkeasti sinne vaan!

Kuusi peruskouluikäistä lasta pienessä Aasalmen kylässä on tutustunut vanhempaan mieheen. Tämä kertoo lapsille luonnosta, eläimistä ja kasveista. Heistä tulee hyvät ystävykset. Lapset keksivät yhtäkkiä perustaa sirkuksen. Kukin suunnittelee sitä varten oman temppunsa. Ne esitettäisiin sirkuslavalla, jonka yksi isistä rakentaa lasten kanssa. Lapset järjestävät sirkus Aalandiassa kaksi näytöstä. Mihin niistä kertyneet pääsylipputulot käytetään? Se selviää kirjan lopussa.

Jos mies on ollut varatuomari, vt. pormestari, toimitusjohtaja, vuorineuvos, ministeri ja eversti, luulisi että hänestä olisi kirjoitettu ainakin yksi elämäkerta. Väinö Aleksanteri Kotilainen (1887–1959) oli kaikkea tätä, mutta kirjoihin ja kansiin hän ei ole päässyt. Nyt lähes 65 vuotta Kotilaisen kuoleman jälkeen unholan vuorineuvoksesta ilmestyy elämäkerta. Se valottaa hänen muitakin tekemisiään eikä vain toimintaa Kajaanin Puutavara Oy:n ja Enso-Gutzeit Oy:n toimitusjohtajana. Esimerkiksi sitä mitä hän teki vuoden 1918 sisällissodassa. Erityisen mielenkiintoista ja Kotilaisen kannalta traagista oli hänen joutumisensa jatkosodan aikana Itä-Karjalan sotilashallintokomentajaksi. Nyt siihen liittyvistä vaiheita kerrotaan laajasti. Elämäkerran helmi ovat kaksi Kotilaisen lastenlasta, jotka kertovat heidän viettämistään kesistä ukkinsa ja mumminsa luona näiden kesähuvilalla.

Sitä on kuullut niin monta kertaa toimittajien haastateltavalleen esittämän kysymyksen 'miltä nyt tuntuu', että piti vihdoin ja viimein esittää se itsellekin. Ei muuten tunnu sen kummemmalta. Kun vähän enemmän miettii tuota kysymystä, niin vähän alkaa jo tuntuakin. Nimittäin siltä, että aika on kulunut saakelin vinhaa vauhtia. Vastahan meikäläisestä tuli paikallislehden päätoimittaja, 27-vuotiaana. Yli 40 vuotta sitten. Kummallinen homma muuten tuo toimittajan työ. Voiko sitä työksi edes kutsua. Toimittajahan nostaa palkkaa siitä, että kertoo mitä muut tekevät. Jos toimittajia ei olisi, ei yhteiskunta siitä sortuisi. Enemmän toimittajat tarvitsevat muuta elämää kuin muu elämä toimittajia. Ainakin valtamedian toimittajista iso osa kuittaa palkkarahansa vähällä vaivalla. Riittää kun muistaa päivittäin haukkua putinit, kertoa sisäministerin uusista ihmissulkuhankkeista ja presidentin lausahduksista. Urheilutoimittajat ne vasta helpolla tienestinsä ansaitsevat. Kun pitää vain fokuksen oikeassa kohteessa ja ottaa vaarin momentumista, niin jo kohta nousee podiumille. Niin kuin Ylen alueradion eräs toimittaja Kymenlaaksossa totesi: Asia on varmasti risöötsätty!

Teoksessa kuvataan tarkka-ampujien toimintaa asemasotavaiheen aikana vuoden 1942 tammikuusta vuoden 1943 kesäkuuhun saakka. Kirja kuvaa yksityiskohtaisesti suomalaisten tarkka-ampujien toimintaa, taktiikkaa sekä kalustoa. Aikaisemmin näin tarkkaa selvitystyötä ei ole tehty. Tapahtumia on selvitetty useilta rintamalohkoilta. Puna-armeijassakin ymmärrettiin osaksi talvisodan karvaiden kokemusten myötä tarkka-ammunnan merkitys. Kirja tuo Neuvostoliiton armeijan tarkka-ampujien tappavan tehokkuuden ilmi varsin lahjomattomasti. Teos perustuu noin 400 etulinjan yksikön sotapäiväkirjaan. Lisäksi on käytetty komppanioiden, pataljoonien ja rykmenttien arkistoja. Yksittäisten kaatuneiden sotilaiden tietoja on selvitetty Suomen sodissa 1939-45 menehtyneet -tietokannasta sekä Kansallisarkistossa olevista sotilaiden kantakorteista.

Kirja kertoo kahdesta varsin erilaisesta pikkupojasta, Jompesta ja Artusta, jotka viihtyvät kuitenkin hyvin yhdessä. Poikien kesä näyttää aluksi ihan tavalliselta, kunnes siihen tulee yllättävää säpinää. Parivaljakko päätyy aikamoiseen seikkailuun ja heistä tulee kotikulmansa sankareita...