Aili Pasanen

Samppa näkee ja kokee hetkittäin ikään kuin isä kohentaisi tulta ja kertoisi metsän elävistä tarua ja totta. Ja välillä laulaa luikauttaisi ”terve metsä, terve vuori, terve metsän ruhtinas” tai ”maat, metsät hiljenneinä”. Kirja kertoo 14-vuotiaasta Sampasta, jonka isä on sairastunut vakavasti. Kirjassa kerrotaan myös Sampan läheisistä ystävistä ja siitä, mistä Samppa saa voimaa. Luonto on läsnä. On sinulla huippuiskä, niinhän se Pete sanoi. Isä-poika-suhde on yksi kirjan teema. Mitähän muuta kasvua äiti tarkoitti? Varmaan enemmän sitä ihmisen kasvua, oliko se sitä, mikä liittyy ikään? Enemmän kuin sitä, mitä bilsan kirjassa on kuvattu

Keväällä pesivät kaislikon turvissa joutsenet ja telkät. Koivikkoon saapuvat satakielet ja punakylkirastaat. Ensimmäiset käkien kukahdukset täyttävät asukkaiden mielen riemulla ja tulevaisuuden toivolla. Tällä seudulla on Hildamarin koti.- Niin, Inkeri, oliko se rakkautta? Vai oliko se nuoren tytön kaipausta ja haaveita? Oliko se sotivan miehen koti-ikävää ja pakoa pelosta, joka ympäröi raiskatuissa metsissä ja sai hengityksen salpautumaan? Äiti katsoo hellästi tytärtään, pieni hymynväre silmissään. Nyt äiti ei enää samalla tavalla puhele, jotain on tullut sumentamaan keskustelua. Äidin muistisairauden edetessä Inkeri miettii myös oman elämänsä kulkua, haaveitaan, pettymyksiään ja tulevia päiviään.

Sormeni sivelevät hellästihienoa valkoista pintaa,tuntevat kohdat,joista kirkkaat mahlapisaratkevään auringossa kimaltelivatpysähtyvät tummaan karheaan kohtaanviivähtävät siinäsen syvyydessä sykkii koivun elämäteen tuohesta kanteleensen kumeat soinnit ja tähtikirkkaatkuulethan neKirjassa on muutamia karjalankielisiärunoja ja kaksi itkuvirttä.