Aleksi Wileniuksen uusin runokokoelma Älä kerro tätä - tunnustuksia pohtii ihmisen todellista minuutta ja hyvän elämän epätasaisia edellytyksiä. Jollakulla on ”isä kuulu konsultti ja mutsi kirurgi”, joku toinen kokee olevansa sosiaalisia tilanteita välttelevä ”metsäjänis, vieras kirjakaupan portailla”. Teoksen runominä on kaikkia näitä ja etsii rakkautta ”hajuvesisumun keskeltä”, aitoa minuutta, joka on löydettävissä vain yksin tai korkeintaan kaksin. Runominä kokee istuvansa rippituolissa ja käyvänsä dialogia papin kanssa siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Pitkien, pohtivien säkeiden välillä puheenvuoro siirtyy papille, joka paljastuukin joksikin ihan muuksi: voiko mihinkään enää luottaa, edes pappiin ja siihen, etteivät rippituolissa tehdyt paljastukset vuoda? Ja mikä omissa tunteissa lopulta on ripittäytymisen väärti? Eikö ihmisyyteen enää kuulukaan kaikkien tunteiden kokeminen vailla huolta omasta kuvitellusta outoudesta tai virheellisyydestä?
