... Nukkuvat kuuset salaisuutta vartioiden. Ne vaienneet on, vain kuiske hieno, harras hiljainen. Sylissä metsän nukkuu kuusilapset. Ei herää ne, vaan kehdossa tuulen uinailevat...
Kirjailija
Anita Heiskanen
Kirjat ja teokset yhdessä paikassa: 6 kirjaa, julkaisuja vuosilta 2005–2011, suosituimpiin kuuluu Tuuli puissa. Vertaile teosten hintoja ja tarkista saatavuus suomalaisista kirjakaupoista.
6 kirjaa
Kirjojen julkaisuvuodet: 2005–2011.
Sinun jäätyneille oksillesi puhun, vaahtera ikkunan alla. Kun tuuli käy ylitsesi, ja oksasi keinahtaa, sen viestin ymmärrän, sen, mitä et sanoin ilmaista voi. Minä keinun kanssasi helmassa tuulen, minä tunnen riemun, puhuri kun leikkien käy yli oksiston. Olen yhtä kanssasi ja sinussa riemuitsen. On sielusi minun, Kaikki sanasi kuulen.
Anita Heiskasen herkkä runokokoelma "Itseäni olen etsinyt kaikki nämä vuodet" liikkuu pelottomasti ja kaipuuta täynnä läpi aikojen ja avaruuksien. Menneessä ja tulevassa, ajan virrassa ja sen tuolla puolen rakkaus on kadotettu ja uudelleen löydetty. Sielu ja ihmisyys, ihmisenä olemisen raadollisuus peilautuvat maisemiksi luonnon mysteeriin. Paikoin aforisminomaiset säkeet ovat yön musiikkia, joka soi valon ja pimeyden katveessa, tuntemattoman ja kuolevaisuuden painon alla. Se lähestyy uskonnollisia teemoja ja maalailee kuvia lapsuudesta, rakkauden voimasta ja yksinäisyydestäkin. Sielu ja luonnon mahtavuus ovat syvien kokemusten äärellä yhtä näissä herkissä ja tarinoiksikin taipuvissa runoissa, joita kuvittaa kymmenen kuvataiteen tyylilajien läpi sukeltavaa maalausta.
En välitä, vaikka olen tuulikannel, olen oppinut elämään sen kanssa. Vetäydyn majani rauhaan, yksinäiseen luolaani, jossa tuulen virettäkään ei käy. En välitä, vaikka olen tuulikannel, jota toisten tunteet soittelee. Vetäydyn lehmukseni alle, jossa tuulen virettäkään ei käy. Majani rauhassa hiljaisuus soi ympärilläni. Lehmuksen alla kuulen vain lehtien kahinan. Viritän kanteleeni kuullakseni ihmisten murheet. Sillä tavalla tiedän kenen kanssa olen matkalla.
Riihi on painunut lumihankeen. Elot on puitu,silloin kun elokuun kuutamo loisti sänkien yllä. Muisto rakkaudesta,riihen lämmin tuoksu. Kultaa on oljet,vaikka rakkaani on poissa.
Kuunliljat rauhassa illan nuokkuu,niin voimallinen on kukkain tuoksu. Pihkaiset männyt kurottavatkohti taivasta,ja honkain varret värjääillan kajo viimeinen. Kaste viileä lepää nurmikolla,kun se hopeisna kimmeltääkuun säteiden syleilyssä. Kuunliljat nuokkuvat,ehkä jo oottaen yötä. Yön verhotpeittävät taivaan,vain rusotus hento jää.