Elämäksi kutsutaan matkaa, jonka kuluessa opitaan nöyrästi kiittämään siitä, mitä on matkan varrella saatu lahjaksi eli ihan kaikesta. Matkan kuluessa toiveet ja unelmat joskus särkyvät. Polku kuitenkin jatkuu. Sanotaan että elämä kantaa. Sirpaleet kerättyään näkee ympäristönsä kirkkaammin. Syntyvät monet siniset ajatukset. Elämisen tarkoitus syvenee. Ajattelen, että kenties pitää särkyäkin tullakseen ehyemmäksi, nähdäkseen myös sydämellään. Tällaisista ajatuksista koostuvat runoni. Toivon, että luonto ja sen herkkä kauneus puhuttelee sinuakin, lukijani! Runoni on samalla aikamatka lapsuudestani nykyhetkeen, ymmärtäväisesti hymyillen.