Anna-Leena Siikala

Millainen on hyvä kertoja? Miksi tarinoita ja kaskuja kerrotaan? Muun muassa näihin kysymyksiin perinteentutkijat etsivät vastauksia Etelä-Pohjanmaalla kolmena vuonna tehdyillä kenttätyöretkillä, joiden aikana kertynyt materiaali on tämän tutkimuksen runko. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota niihin yleisiin säännönmukaisuuksiin, jotka kerronnassa vaikuttavat sekä eri kertojien tapaan käsitellä samaa aihetta. Pyritään selvittämään, miten kertojan persoonallisuus, maailmankatsomus ja elämänkokemukset vaikuttavat tarina-aiheen valintaan, esittämis- ja tulkintatapaan. Kukin kulttuurimiljöö näyttää tuottavan paitsi omaleimaista perinnettä myös omaleimaisen kertojatyypistön.

Suomalaisen kulttuurin syvimpiä juuria on M. A. Castrenista lähtien etsitty Euraasian pohjoisten kansojen shamanistisesta perinteestä. Kalevalaisen epiikan ja loitsuston on katsottu tallentaneen jälkiä muinaisista ajattelutavoista. Anna-Leena Siikalan teos kartoittaa suullisen runoutemme avaamaa shamanistista mielikuvamaailmaa ja kuvaa samalla koko suomalaisen tietäjälaitoksen historiaa. Tietäjän taitoja ja tuonpuoleisen olemusta tarkastellaan muinaisislantilaisen runouden ja saagojen, antiikin ja Lähi-idän myyttien, keskiaikaisten visioiden, siperialaisen ja saamelaisen shamanismin sekä arkeologisen ja kielen kehitystä koskevan aineiston rinnalla. Loitsuissa ja eeppisissä runoissa suomalaisen shamanismin perintö eli kauan kuten myös haltioituvien tietäjien, karjalaisten arpojien ja sisäsuomalaisten näkijöiden työssä. Anna-Leena Siikalan shamanismin käsikirja on suomalaisen sielun peruskartoitusta ja syväluotausta. Se on tunkeutumista suomalais-ugrilaisten kollektiiviseen tajuntaan.

Maailman muna, sampo, lintukoto, sankarihahmoja synnyttävä neitsyt, jumalten pidot ja Tuonen tyttö. Itämerensuomalaisten kansojen kertovien laulujen mielikuvat ovat iki- vanhoja ja kiehtovia. Itämerensuomalaisten mytologia johdattaa lukijansa kalevalaisen runon lisäksi shamanistiseen sielukäsitykseen, suomalaisten geneettiseen perimään ja muinaisten kulttuurien monimuotoiseen vuorovaikutukseen. Moni suomalainen myytti avautuu muiden muassa mordvan runouden, Obin ja Altain traditioiden tai skandinaavien vanhojen kertomusten avulla. Kalevalamittainen runous ei ollut yksin suomalaisten ja karjalaisten omaisuutta. Kalevalan aineksista lähes puolet löytyy myös virolaisesta kansanperinteestä. Lisäksi näitä lauluja lauloivat inkeriläiset ja vatjalaiset. Niistä muodostuu itämerensuomalaisten myyttien ja maailmanselitysten rihmasto. Akateemikko Anna-Leena Siikala kokosi merkittävän elämäntyönsä tulokset kirjaksi itämerensuomalaisten kansojen runolaulusta, shamanismista ja suullisesti periytyvästä uskonnosta. Tämä teos on opas yhteiseen kulttuuriperintöömme.

Miksi shamaanit ovat yhä aktiivisia? Mitä ovat komien folklorekollektiivit? Miksi udmurttien riittejä esitetään kulttuurifestivaaleilla? Anna-Leena Siikala ja Oleg Ulyashev pyrkivät vastaamaan näihin kysymyksiin oivaltavassa etnografisessa tutkimuksessaan analysoimalla uskonnollisten perinteiden, myyttien ja laulujen uudelleen luomista sekä julkisissa että salaisissa tilanteissa. Heidän työnsä perustuu pitkäaikaiseen kenttätyöhön pohjoisen Obin alueella luoteisessa Siperiassa sekä Komin ja Udmurtian tasavalloissa. He valottavat miten tämän päivän monikulttuurisella Venäjällä suositaan ja muunnetaan erilaisia traditioita. Siikala ja Ulyashev tarkastelevat rituaaleja, lauluja ja festivaaleja, jotka korostavat ryhmien erityisyyttä ja luovat samalla kuulumisen tunteen, ja tulkitsevat niitä alueen, valtion ja kulttuuripolitiikan näkökulmista. Havaintojen vertailu osoittaa, että etnisen kulttuurin esittämismahdollisuudet vaihtelevat historialtaan ja hallinnoltaan erilaisilla alueilla. Paikallisten tahojen ja viranomaisten dialogi määrittää tätä variaatiota. Tuoteryhmä: Suomalaiset kirjat > Kaunokirjallisuus. Kirjallisuustiede. Kielitiede > Kirjallisuustiede > Yleinen kirjallisuudenhistoria > Kansanrunouden historia ja tutkimusTuotesarja: Studia Fennica Folkloristica 19