Anne Hänninen

Anne Hännisen seitsemästoista runokokoelma on eleginen puolustuspuhe luomakunnan ihmeellisyyden ja kauneuden puolesta. Suru eläinten, kasvien ja luonnon puolesta, joita ihminen tuhoaa ja sotii myös omaa lajiaan vastaan. Vain hetkessä häviää pitkinä aikakausina rakennettua.

Varhain uransa aloittanut, omaa tietään lyyrikkona kulkenut Anne Hänninen (s. 1958) jatkaa uudessa kokoelmassaan luontoa ylistävää ja ihmisyyden kipupisteitä pohtivaa runouttaan. Sepelkyyhkyt on Hännisen kuudestoista kokoelma, jossa minän fyysinen maisema on milloin pohjoinen, milloin välimerellinen. Tärkeintä on kuitenkin mielenmaisema, joka liikkuu unenomaisen vapaasti ajassa ja tilassa. Sepelkyyhkyt -kokoelman vahvana juonteena on runoilijan myötätunto eläimiä kohtaan - ja suru niiden kärsiessä.

Kahdeksannessa kokoelmassaan Anne Hänninen palaa edellisten kokoelmien Hedelmäntäysi (1991) ja Miekkaliljat (1994) aforistisista tiivistyksistä kohti vuolaampaa ja kohtalokkaampaa ilmaisua. Hännisen runoissa luonto toimii välikappaleena suurten kosmisten kysymysten sekä runon puhujan aistihavaintojen ja tuntemusten ilmentämisessä. Kerta toisensa jälkeen runot hakevat kirkasta tietoa mahdottomista syvyyksistä.