Anne Puuronen

Uutuusjulkaisu Sosiaalinen albumi - elämäntavat sukupolvien murroksissa nostaa perheen sukupolvien tarkastelun keskiöön. Perheen piirissä yhtäältä pidetään kiinni pysyvistä käytännöistä yhteiskunnan ajamia muutoksia vasten ja toisaalta koetaan sukupolvien väliset ristiriidat, jotka voivat olla yhteiskunnallistenkin muutosten alkuna. Tällaiseen rooliin asetetun perheen metaforana on ruokapöytä, jonka ääressä sukupolvet ja eri elämänalueisiin liittyvät arvostukset ja käsitykset kohtaavat. Kirjassa näitä elämänalueita ovat ruokailu, liikunta ja työ. Tutkimuksessa hyödynnetään päijäthämäläisten ruokapöytien ääressä 20 eri sukuun kuuluneiden, saman suvun kolmen eri sukupolven, yhteensä 67 eri henkilön kertomuksia. Aineistoa on laajennettu myös muilla elämäkertahaastatteluilla ja arkistoaineistoilla, jolloin ajallinen perspektiivi ulottuu aina 1700-luvun alusta nykypäivään saakka. Moderniksi sanottu elämäntapa muistuttaa haastatteluaineiston mukaan kaikessa arkisuudessaan hämmästyttävän paljon samoja käytäntöjä, joita agraariyhteisössä on eletty satojen vuosien ajan. Näitä rutiineja ovat murtaneet vain poikkeusajat. Monen suvun näkökulmasta koko 1800-luku oli vaikeaa aikaa. Tuo edistyksen vuosisadaksikin nimetty aikakausi oli tavallisen kansalaisen kannalta kurjuuden ja nälän aikakautta, lyhenevän eliniän ja hallavuosien kierrettä. Moni ratkaisi toimeentulon ongelmat muuttamalla maasta pois. Jotkut muuttivat kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin.

Tupakkatuotteet ovat Suomessa suurin yksittäinen elintapoihin liittyvä terveysriski. Päihteiden käytössä tapahtuneista muutoksista huolimatta tupakointi on edelleen merkittävä ongelma myös nuorten keskuudessa. Tukea tarvitsevien nuorten kanssa toimivilla kohdennetun nuorisotyön tekijöillä on erinomaiset mahdollisuudet tehdä tästä havaintoja ja myös auttaa tupakan ja päihteiden käytön vähentämisessä. Tässä julkaisussa tarkastellaan Suomen Syöpäyhdistyksen osallistavan tupakkatyön kehittämishanketta etsivassa nuorisotyossa ja nuorten tyopajoilla. Järjestötoimijoilta vaaditaan ymmärrystä nähdä nuorille suunnattava tupakkatyö laaja-alaisesti osana ehkäisevää päihdetyötä ja terveyden edistämistä. Kohdennetussa nuorisotyössä tupakkatuotteiden käyttämättömyyden myönteinen tunnistaminen ja lopettamisen tuki palvelevat nuoren yleisempää sosiaalista vahvistumista. Teos on tarkoitettu kaikille, jotka tekevät ehkäisevää päihdetyötä nuorisotoimialalla, toisen asteen oppilaitoksissa ja terveysjärjestöissä tai ovat muuten kiinnostuneita nuorten terveyskäyttäytymisestä. Teos sopii käytettäväksi myös nuorten ehkäisevän päihdetyön sekä sosiaali- ja terveydenhuollon oppimateriaalina.

Nuorisotyö on ytimeltään nuorten kasvuun ja hyvinvointiin tähtäävää vuorovaikutusta. Se, mitä työssä konkreettisesti tapahtuu, voi olla yhdessä olemista ja harrastamista, toiminnan yhteisöllistä kehittämistä, kansalaisvaikuttamista, taitojen oppimista, arjen ongelmien ratkomista, iloa ja välittämistä. Käsillä oleva tutkimus osoittaa, että nuorisotyön arviointitapoja valitessa tulisi huomioida kunkin työmuodon erityispiirteet. Yksilöllistä tukea ja kohtaamista painottavalle etsivälle nuorisotyölle, nuorten työpajatoiminnalle ja sosiaalisen vahvistamisen Nuotta-valmennuksille sopii arviointimalli, jossa kriteereinä huomioidaan nuorilähtöisyyden lisäksi eri tahojen arviot nuorten tarpeiden toteutumisesta seurantajakson perusteella, ero nuoren aiempiin palvelukokemuksiin sekä niiden palvelujen paikallinen saatavuus, joihin nuorta ollaan ohjaamassa. Kaikille nuorille suunnatut jatkuvasti käytettävissä olevat nuorisotyön verkko- ja lähipalvelut vaativat omanlaistansa arviointia. Kävijämäärien rinnalla tulisi raportoida tietoa palvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta, esteettömyydestä, nuorten luo kurottautumisesta, palvelujen laadun seurannan systemaattisuudesta, asiakastyytyväisyydestä, yksilön kokemista vaikutuksista sekä palvelujen ja palveluverkon vastaavuudesta nuorten tarpeisiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös kolmeatoista valtakunnallista nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskusta, joiden kaksijakoinen asema toisaalta valtion tulosohjauksen osana ja toisaalta autonomisina kansalaistoimijoina asettaa erityisiä haasteita arvioinnille. Asiantuntijapalveluiden tuottajina keskusten toiminnan arviointia määrittää niiden välillinen suhde nuoriin. Toiminnan arvoa ei siis niinkään mitata sillä, miten se vaikuttaa nuoriin, vaan keskiöön nousevat alan toimijat ja rakenteet: miten keskukset onnistuvat edistämään toimijoiden välistä verkostoitumista sekä vastaamaan alan osaamis- ja kehittämistarpeisiin? Tutkimushanke osoitti käytännön tulosten lisäksi osallistuvan arvioinnin nuoria, nuorisotyön toimijoita ja rahoittajia mukaan ottavien menetelmien sopivan nuorisotoimialan palvelujen arviointiin. Moniäänisyys lisää arvioinnin tulosten pätevyyttä ja vahvistaa eri toimijoiden sitoutumista alan kehittämiseen. Arvioinnin työvälineiltä vaaditaan jatkossa myös ominaisuuksia, joilla osoittaa työn arvo yksilö- ja ryhmätason lisäksi myös yhteisöille, paikkakunnille ja yhteiskunnalle.

Minkälaiseksi terveysosaajaksi nuori määrittyy tupakkavalistuksen sisältöjen ja menetelmien viidakossa? Mikä rooli kokeilulla on tupakoimattomuuteen päätymisessä? Entä minkä arvoista on tupakkasosiaalisuus? Kuinka tukea nuorten vahvaa lopettamishalukkuutta ja mistä on tupakoimattomuutta edistävä oppimisympäristö tehty? Enemmistö nuorista kertoo arvostavansa savuttomuutta. Nuoret olisikin hyvä ottaa mukaan tupakkavalistuksen tekemiseen myös tekijöinä, ei vain valistuksen kohteena, ehdottaa Nuorisotutkimusverkoston tutkija Anne Puuronen. Valistus on usein liian aikuislähtöistä eikä välttämättä tavoita nuoria parhaalla mahdollisella tavalla. Myös valistuksessa esiintyvät sukupuoliasetelmat voivat olla hyvin stereotyyppisiä: naisten tupakointi esitetään epämiellyttävänä, koska miehet eivät pidä tupakoivista naisista, kun taas miesten kohdalla puhutaan haitoista miesten terveydelle. Samoin pariskunnat ovat aina mies-nais-pariskuntia. Kun nuorilta itseltään kysyttiin heidän motivaatiotaan tupakoimiseen, kävi ilmi, että jonkinlainen "motivoimaton tupakointi" oli melko yleistä: nuoret tupakoivat ilman mitään erityistä syytä tai tarvetta. Tämä olisi Puurosen mukaan syytä huomioida myös valistusta suunniteltaessa. Ei pala, palaa, ei pala -teos kertoo tupakkavalistuksen ja nuorten tupakoimista koskevien valintatilanteiden risteyskohdista. Tupakkavalistuksen vaikuttavuutta arvioidaan kirjassa nuorten valistusmuistojen kautta. Tarkasteltavana ovat myös koulujen ja oppilaitosten mielipideilmapiirit (esimerkiksi erot ammattikoulujen ja lukioiden välillä) ja ammatilliset käsitykset nuorten tupakoimattomuuden edistämisen yhtenä osatekijänä. Kirjan aineistoina ovat kysely nuorten valistusmuistoista, otokset erilaisista valistusmateriaaleista ja eri toimialojen tupakkavalistusasiantuntijoiden haastattelut. Terveystaju-käsitteen, kielitieteen ja toimintaympäristölähtöisen terveyden edistämisen näkökulmista nuorten tupakkakäyttäytymistä profiloivat keskeisimmin kokeilukokemuksesta haarautuvat tiet tupakoimattomuuteen ja erilaisiin tupakointitapoihin sekä vahva lopettamishalukkuus. Teos on tarkoitettu edistämään nuorten tupakkariippuvuuden laadullista tutkimusta. Kirja sopii lääketieteen ja terveystieteen, mutta yhtä lailla kulttuuri- ja yhteiskuntatieteiden oppikirjaksi. Kirja käy myös koulu- ja opiskelijaterveydenhoitajien, opettajien ja terveysjärjestöjen ammattilaisten työrukkaseksi ja sopii vanhemmille, jotka ovat kiinnostuneita nuorten tavoista kohdata tupakka.