Anni-Helena Ranta

Tuo vaik appelsiinii on Anni-Helena Rannan neljäs runokirja. Anni-Helena Ranta, .s. Taponen syntyi evakkoperheeseen 1950-luvun vaihteessa. Vanhempien tempaisu pois karjalaisilta juuriltaan sekä kodin ja kotiseudun menettämisen jättämä tyhjyys ja osattomuus heijastuvat ahdistavana ja surullisena möykkynä lastenkin elämään. Sodan käynyt isä ei osaa puhua tunteistaan, äiti katkeroituu avioliitossaan suurten odotusten pettäessä yksi toisensa jälkeen. Miniän arki monisukupolvisessa maalaistalossa on raskas henkisesti ja fyysisesti. Lapset ovat välttämätön paha. ”Tyttö tuli, turha tuli”-henki on voimakas maanviljykseen uskovassa miessukupolvessa. Tyttöjen koulutus oli isän mielestä turhaa. Lisäksi tulevat ympäristön ennakkoluulot outoa murretta ja erilaisia perinteitä noudattavia siirtolaisia kohtaan. Lahjakas pikkutyttö joutuu kohtaamaan niin koulukiusaamista kuin perheen ristiriitoja. Hänen selviämisstrategiansa on näkymättömäksi heittäytyminen tai piiloutuminen kylmään vintinrappuun. Anni-Helena Ranta on koulutukseltaan filosofian maisteri ja hän on toiminut yhteiskoulun lehtorina Helsingissä 35 vuotta. Hän on tehnyt myös lehtikuvaajan ja toimittajan töitä. Hän on kirjoittanut kuusi kirjaa ja pitänyt useita taidenäyttelyitä. Isälleen tämän kuolinvuoteen ääressä Anni-Helena lupasi omalta osaltaan pitää huolta karjalanmurteen siirtymisestä seuraaville polville sekä kielen huollosta. Kirjoissa Näi myö enne elettii sekä Karhunpalvelusten talo Kannaksen murretta on jo runsaasti. Tuo vaik appelsiinii on murteen ilotulitusta ja osoittaa, että evakoidenkin kieli on säilynyt toimivana kielenä, jolla voi ilmaista niin yleismaailmallisia ongelmia kuin herkkää ihmisen ja luonnon kuvausta. Anni-Helena Ranta on valittu Elias-kirjailijaksi Uudeltamaalta.

Karhunpalvelusten talo koostuu aidoista välähdyksistä ja tilanteista vanhusten palvelutalossa Etelä-Suomessa. Ne sisältävät arkirutiineja vaipan vaihdosta syvälliseen pohdintaan elämästä, ihmisarvosta, vanhuudesta ja kuolemasta. Kirjan päähenkilö on 86-vuotias sotaveteraani, joka suoraselkäisenä, keppi selän takana, kävelee itse vanhainkodin ovesta sisään. Kun vanhus tajuaa, ettei palvelutalosta ole ulospääsyä kuin hautausmaalle, hän tekee rohkean intiaanin tapaan oman ratkaisunsa: hän tekee nälkälakon ja kuolee siihen kolmen viikon kuluessa. Kirja on kriittinen kannanotto vanhusten hoitoon. Sen avulla herätetään epäilys, että suuri osa vanhusten kuolemista palvelutaloissa ja vanhainkodeissa onkin todellisuudessa itsemurhia, vaikka lääkärintodistuksissa lukeekin jotain epämääräistä elintoimintojen luonnollisesta hiipumisesta.

Skorpioni kaulalla on Anni-Helena Rannan toinen runokokoelma. Ensimmäinen, Elämän noutopöytä, ilmestyi vuonna 2005. (Pilot-kustannus) Toisen runokokoelman nimi voisi yhtä hyvin olla "juuri kun". Se kertoo väkevästi elämänhimoisen ja rakastavan naisen tarinan. Juuri kun hän uskoo, että elämä on alkanut kantaa ja kaikki on hyvin, puuttuu kuolema peliin. Kamppailussa kuolemaa vastaan pöllyää maa ja taivas. Piru on irti ja Jumala tarpeen. Taistelussaan nainen on yksin, mutta hän tajuaa, että vain miehen rakkaus voi hänet pelastaa.

Anni-Helena Ranta on helsinkiläisen lukion opettaja. Opetustyönsä ohella hän on kirjailija, kuvataiteilija ja kulttuurikolumnisti. Myös pitkä ura ammattiyhdistysliikkeessä näkyy tuotannossa. Anni-Helena Rannan teemoja ovat muun muassa maailmanlaajuinen epäoikeudenmukaisuus, rauha, kehitysmaiden ongelmat, luonnon häviäminen sekä naisiin ja lapsiin kohdistuvat uhat. Runokokoelmassa Elämän noutopöytä nainen rakastuu mieheen, joka on hänen itsensä täydellinen vastakohta. Nainen heittäytyy suhteeseen uhmaten ympäristöään ja uhraten siihenastiset saavutuksensa. Hän uskoo, että rakkaus synnyttää rakkautta. Nainen taistelee naisten oikeudesta näyttää ja toteuttaa seksuaaliset tarpeensa vastoin vuosituhantista nainen-vaietkoon -perinnettä. Runojen mies ei pysty puhumaan tunteistaan. Yksikin hellä sana on hänelle liikaa. Hän kuvittelee ympäristönsä asettaneen hänelle tietyt kaytöskaavat, joihin halaukset eivät kuulu. Raha, osakkeet, korot, tontit ja sijoitukset ovat tärkeimmät. Hän ei ymmärrä naisen palavaa halua nähdä ja kokea Afrikan ja Aasian todellisuus. Kun nainen puhuu elämän lyhyydestä ja ainutkertaisuudesta, mies katsoo hänen olevan kummallisen levoton. Miehen motto onkin: Mitään mitä on hankittu, ei hävitetä, se pannaan tuottamaan. Mies käyttäytyy kuin olisi kiveä. Yrittäessään tunkeutua tämän kivisen pinnan läpi ja pyrkimyksessään sulattaa jäinen sydän nainen sairastuu syöpään. Syöpäkiinikan leikkauspöydälle yksin jätettynä hän kokee Auswitzinsa. Toisaalta hän vapautuu pakostaan rakastaa miestä ja alkaa arvostaa enemmän itse elämää. Keskitysleiriltä hengissä selvinneet ovat vahvoja ihmisiä. Kirja käsittelee kipeästi ihmissuhteita rahaa palvovassa maailmassa. Se on enemmän kuin kirja rakkaudesta. Se on ajan kuvaa 2000-luvusta. Se on omistettu syöpään sairastuneille ja omaa tietään rohkeasti kulkeville naisille.