Antti J. Kallio

Antti J. Kallion esikoisrunoteos tuo esiin tekijän rikasta sanavarastoa sekä notkeaa jaytimekästä ajattelua. Teos on paikoin unenomainen, silti todentuntuinen, viipyillenkoskettava. Osa runoista on oivaltavia väläyksiä jossakin tai jostakin ja osa hyvin henkilökohtaisia, koskettavia ja vilpittomiä, joissa tekijä kannustaa itsensä nousemaan vaikeasta tilanteesta, ahdistuksesta, pelosta tai surusta ylös ja ulos elämään, uskomaan itseensä. Muutamissa runoissa kertoja puhuttelee hyvin herkällä tavalla rakasta ihmistä, josta onjoutunut luopumaan. Teoksessa on kaikuja Philip Rothin, Dostojevskin, Tennessee Williamsin ja Anton Tsehovin tyylistä: Antti J. Kallio saa lukijan tuntemaan, että hän tuntee kirjailijaa myös ihmisenä.

Antti J. Kallio on kajaanilaislähtöinen, nykyisin Espoossa asuva kulttuurin ja muotoilun monitoimimies. Tässä oivaltavasti kirjoitetussa kertomuskokoelmassa Kallio palaa 1960-luvulle, lapsuus- ja nuoruusvuosiensa Kajaaniin. Tapahtumien keskipiste on sittemmin kadonnut yläkaupungilla ollut puutalokortteli. Kirja vilisee kajaanilaisille tuttuja katuja, taloja, paikkoja, ihmisiä ja nostalgisiksi muuttuneita ilmiöitä aikakauden musiikista autoihin ja tapakulttuuriin. Kaikkea tätä havainnoi uteliaasti ja tarkkasilmäisesti pieni pojanviikari Antti, jonka parhaat seikkailukaverit ovat Kaitsu ja Timppa. Kirja on täynnä huumoria ja hupaisia sattumuksia, mutta niiden rinnalla Kallio käsittelee myös kasvukipuja, lasten ja aikuisten suhteita sekä sukupolvien ja yhteiskuntaluokkien välisiä eroja. Sekä naurattavia että koskettavia kertomuksia tukee Kajaanista kotoisin olevan Pekka Vartiaisen sympaattinen piirroskuvitus. Kari-Otso Nevaluoma