Antti Saari

Kasvatustiede on moninaisten tiedekäsitysten ja tieteen hyödyllisyyden vaatimusten ristitulessa. Toisaalta yliopistossa välitetty tieto esitetään keskeiseksi perustaksi asiantuntijatyölle, toisaalta teorian ja käytännön välinen kuilu näyttää olevan kasvatustieteellisen keskustelun pysyvä ongelma. Historialliset kerrostumat luovat jännitteitä niin tutkijan, koulutuksen virkamiehen kuin opettajankin työhön. Kasvatusteoria antiikista nykypäivään esittelee ajalliset kerrostumat nykymuotoisen kasvatusteorian taustalla ja osoittaa, millä tavalla menneisyyden käsitykset ihmisestä, kasvatuksesta ja yhteiskunnasta muovaavat käytäntöjä edelleen. Kytköksiin liittyy usein myös poliittisia ja aatteellisia aineksia. Kasvatus- ja koulutusalan toimijoille ohittamaton teos tarjoaa yksissä kansissa länsimaisen kasvatuksen aatehistorian ja filosofian. Se houkuttelee myös oman kasvatusteoreettisen mielikuvituksen käyttöön - pohtimaan uudenlaisia teoreettisen ymmärryksen mahdollisuuksia.

This open access book explores alienation not just as a problem to be solved by education, but as a fundamental and productive part of the human condition. The authors examine alienation through various theoretical lenses, viewing it as an essential and productive aspect of human existence that must be acknowledged and lived with, especially in times of ecological and social crises. The chapters cover diverse aspects of alienation in education, from historical perspectives to didactics, policy, embodiment, and ethics. They draw on marginalized theoretical approaches such as psychoanalysis, German idealism, speculative realism, and dialectical materialism to highlight the positive and foundational aspects of alienation. By rethinking and retelling the stories of alienation, the book challenges the prevailing solutionist attitudes in education policies and pedagogies calling for a deeper awareness and sensitivity to the paradoxes and ambiguities of individual and social existence. The ebook editions of this book are available open access under a CC BY-NC-ND 4.0 licence on bloomsburycollections.com. Open access was funded by Tampere University.

Mies kylvää tontilleen ruista ja toivoo, että hanke eheyttäisi kiireistä arkea. Ruispelto ja kasvimaa tuovatkin elämään sykettä mutta samalla haasteita. Kaiken keskellä koko perhettä yhdistäväksi asiaksi nousee savusauna. Siellä on hyvä pohtia elämän pieniä ja isoja kysymyksiä.

Keskiössä on rakentaja, Johannes, taustalla kasvava perhe ja työ. Romaanissa rakennetaan taloa, mutta siinä sivussa avioliittoa ja elämää muutenkin. Suurista ponnisteluista, uupumisesta ja onnistumisista syntyy lopputulos, joka saa lukijan miettimään, mihin kaikkeen ihminen lopulta pystyy - ja minkä hinnan on valmis unelmistaan maksamaan. Kirja auttaa näkemään elämässä sen, mikä on ollut koko ajan silmien edessä.

Sota on ohi, mutta rintamalta palannut mies elää sitä vielä painajaisissaan. Kaikki on aloitettava alusta. Avioliittokin. Pienen tilan arki järven rannalla on loputonta taistelua paremman huomisen puolesta. Työtä on, mutta niin on haaveitakin. Luonto elää ja hengittää kasvavan perheen ympärillä tuoreena ja omaperäisenä, tapahtumiin osallisena. Se on Lainan kirjoittamisenkin ehto. Kirja on jatkoa romaanille Toivo.

Antti Saaren novelleissa maailmaa tarkastellaan pienen pojan, varttuvan nuoren, perheellisen miehen tai naisen näkökulmasta. Miehen ja naisen suhde tulee esille monessa novellissa, erityisesti kokoelman loppupuolella. Kommunikaatio on vaikeaa: ? Mäkelä alkoi tajuta, ettei naisen perimmäiseen maailmaan ollut miehellä pääsyä, siitä näki vain välähdyksiä.? Niminovellissa Paratiisimatka mies ja vaimo lähtevät marjaretkelle ja päätyvät paratiisilliseen paikkaan suomalaisen järven rannalle. Nousuvesi-novelli kuvaa pariskuntaa, joka lähtee 30-vuotishäämatkalle Eurooppaan hakemaan uutta asuntovaunua ? uudistamaan liittoaan. Antti Saari kirjoittaa eleettömän kirkkaasti. Paratiisimatka ja muita novelleja tarjoaa näkymän maailmaan, jossa lähisokeus, vierauden tunne ja ymmärtämisen vaikeus ovat arkipäivää mutta jossa rakkaus kantaa eteenpäin. Antti Saari on syntynyt 1952 Lappajärvellä. Hän on äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori ja toiminut myös verkkokirjoittajakoulun opettajana. Aikaisemmat julkaisut: Tulee ilta sateen jälkeen, runokokoelma (Otava, 1981) Siiveniskujen valo, runokokoelma (SRK, 2007) Toivo, romaani (SRK, 2012)

Kasvatustiede on viime vuosisadan alusta saakka pyrkinyt kehittymään kokemusperäiseksi tieteenalaksi. Samalla kasvatustieteessä on pyritty muodostamaan tietoa, josta olisi hyötyä myös suomalaisen kansanopetuksen kehittämisessä. Tieteenalaa on usein kritisoitu siitä, ettei se ota huomioon kasvatuksen eettisiä, kulttuurisia ja yksilöllisiä näkökohtia. Erityisesti 1900-luvun alusta 1970-luvulle ulottuvaa ajanjaksoa on luonnehdittu positivistisen tieteenihanteen ja behavioristisen oppimiskäsityksen aikakaudeksi. Kyseinen vaihe kasvatustieteen historiassa on kuitenkin ollut tärkeä tieteenalan tutkimusmenetelmien ja yhteiskunnallisten suhteiden muotoutumiselle. Antti Saaren tutkimuksessa kuvataan suomalaisen kasvatustieteen kehitystä 1900-luvun alusta 1970-luvulle. Filosofinen tarkastelu kohdistuu erityisesti niihin kehityskulkuihin, jotka ovat merkittäviä sekä nykypäivänä tunnetuille tutkimusmenetelmillä ja käsitteille että niihin pohjaaville opetus- ja kasvatuskäytänteille. Kirjassa kehitetään samalla erityisesti Michel Foucault'n ajattelun pohjalta uudenlaista kriittistä näkökulmaa kasvatustieteen ja yhteiskunnallisen vallankäytön välisiin kytköksiin. Tutkimuksen kautta voidaan kysyä uudestaan, onko kasvatustieteen menneisyys niin synkkä kuin kriittiset puheenvuorot ovat antaneet ymmärtää.