Arto Kuivanen

Veljesten omasta lapsuudestaan kertomat tarinat tarjoavat tositapahtumiin perustuvan aikamatkan 1960- ja 1970-luvuille. Parkanolaisessa maalaiskylässä elämä perustui maanviljelykseen ja karjanhoitoon. Lähes jokaisessa navetassa oli lypsäviä lehmiä, nuorta karjaa ja karsinassa kasvoi possu arkiruoaksi ja joulupöytään. Puurot keitettiin oman maan kaurasta litistetyistä ryyneistä ja eläimille syötettiin kotitarvemyllyssä jauhettua viljaa lähipellosta. Luonto oli lähellä, osana ihmisiä ja elämää. Vaikka elo oli vaatimatonta, se oli myös rikasta ja antoisaa. Köyhyyttä ei ollut, mutta tuhlailuunkaan ei sorruttu. Hankittiin sitä, mitä tarvittiin. Dramatisoiduissa tarinoissa vanhempien maailmassa on tärkeää työn kunnioitus, oikeudenmukaisuus, rajat ja tekemiseen kannustaminen. Poikien touhuilusta välittyy elämisen riemu ja lupa tehdä asioita. Nuorten vahva ystävyys kala- ja metsästyskaveriin Mattiin rikastaa kertomuksia ja tuo mukaan perisuomalaisia piirteitä. Pohjoissatakuntalainen murre värittää tarinoita omalla voimallaan.

Himasten hyväntahtoinen perhe elää pullantuoksuista arkea pikkukaupungin omakotialueella. Isä Heikki on opettaja, kotiäiti Laura taas himoleipoja. Teini-ikäinen tytär Maiju haikailee itselleen poikaystävää ja kahdeksanvuotias Otto on kävelevä avaruuden tietosanakirja. Heillä jokaisella on oma suuri unelmansa. Tässä kirjassa aina tiedonhaluisille Himasille aiheuttaa päänvaivaa pieni tyttö. Kuka hän on ja miksi hän myy kadulla kukkia ohikulkijoille? Tarinan juoni etenee letkeästi ja salaisuudet paljastuvat vähitellen. Totta kai myös yksi unelma saa täyttymyksensä. Mutta kenen unelma se tällä kertaa onkaan?

Hugo Vinni joutui sotaan ollessaan 18-vuotias. Rankat kokemukset rintamalta saivat nuoren miehen vaikenemaan ja eristäytymään ikäistensä seurasta. Hän erakoitui omaan kotitaloonsa. Vuosien kuluessa miestä pidettiin ärhäkkäänä kummajaisena, joka jätettiin mielellään omaan yksinäisyyteensä. Mutta kaikella on rajansa. Ikääntyneen Hugon kaipuu elämänkumppanista virisi ja kasvoi lopulta niin suureksi, että hänen oli otettava päättäväisiä askeleita asian suhteen. Kohtalo heitti tarjolle tilaisuuden, johon 75-vuotias ikuinen poikamies epäröimättä tarttui. Alkoi Hugon uusi elämä. Mutta jatkuiko se suotuisten tähtien alla?

Mitä seuraa, jos yhdeksänvuotias poika saa syntymäpäivälahjaksi sukkahousut? Voiko vaimo ostaa vääränlaisen pöytäliinan? Onko kertomus sudesta tosi? Voiko ärrästä tulla onnelliseksi? Onko kuoleman jälkeistä elämää? Kannattaako naapurille olla kateellinen? Mitä voi tehdä mopedibensiinistä, ruudista ja tinalangasta? Onko Jesse tosiaankin kaikkein kovin jätkä? Tässä kirjassa kysymyksiin vastaavat kolmentoista erilaisen ihmisen tarinat. Tiiviisti menneisyyttä ja nykyisyyttä yhdistelevät kertomukset valaisevat tapahtumien taustoja ja paljastavat mihin kaikki lopulta johtaa. Arto Kuivasen ensimmäinen tarinakokoelma elää riemukkaalla tavalla mukana eri-ikäisten kertojien syvimmissäkin tunteissa.

Arvo Sakari Eskolan työviikko oli täyttymässä. Hän kiiruhti lentokoneeseen, jolla ehtisi iltauutisille. Kahden kiireisen matkapäivän jälkeen häntä vaivasi jo koti-ikävä. Kotona odottivat tuore aviovaimo Hanna ja puolitoista-vuotias Jaakko yhdessä Laikku-koiran kanssa. Ikuisesta poikamiehestä oli tullut aviomies ja perheenisä. Hanna oli huolissaan Arvon työmatkoista, vaikka tämä toisteli kerta toisensa jälkeen olevansa kokenut matkustaja, eikä hänelle voisi tapahtua mitään. Tuona elokuisena perjantai-iltana joku oli päättänyt toisin. Lento Oulusta Tampereelle oli perillä aikataulussa, mutta Arvo Eskola ei ollut siinä mukana. Eikä hän nähnyt TV:stä iltauutisia, vaikka niissä hänestä kerrottiinkin.

Arto Kuivanen (s.1961) asuu nykyään vaimonsa ja jo aikuiseksi varttuneen tyttärensä kanssa Hämeenkyrössä. Perheen nuorimmaisena ja silmäteränä touhuaa Cavalier Kingcharlesinspanieli Otto. Lapsuutensa ja nuoruutensa päivät Arto vietti Parkanossa. Pienellä maatilalla työnteko opeteltiin jo varhain, mikä loi hyvän pohjan elämänasenteelle ja koko elämälle. Opiskelu vei miehen Tampereelle, josta löytyi myös työpaikka. Nykyisin Arto tekee päivätyötään matkapuhelinten ohjelmistojen parissa. Oman kodin ja perheen hän perusti Hämeenkyröön jo melkein 20 vuotta sitten. Kirjoittaminen on ollut Arton harrastuksena useiden vuosien ajan. Julkaisuhistoria tosin ei ole vielä kovin pitkä. Kansien väliin asti on löytänyt kaksi pienelle piirille jaettua omakustannetta: "Vanhan pirtin aika" (2007) ja "Perhosia" (2008). Vanhan pirtin aika sisältää välähdyksenomaisia muistikuvia omasta lapsuudesta 1960- ja 1970-luvuilta. Perhosia taas on yhdessä veljen kanssa kirjoitettu tositapahtumiin perustuva novellikokoelma. Immi Hellenin lastenrunokilpailun sadosta koottu runokirja Aurinkoniitty (1998) sisältää kaksi Arton kilpailurunoa. Arto Kuivasen toinen romaani "Kaskaita ja kappalaisia" jatkuu siitä, mihin esikoinen "Silmäke" jäi. Hersyvällä huumorilla höystetty tiivistunnelmainen kuvaus hullusta kylästä ja sen kylähulluista ihmisistä yllättää aina uudelleen ja saa lukijan viihtymään viimeiselle sivulle asti.

Arto Kuivanen (s.1961) asuu nykyään vaimonsa ja jo aikuiseksi varttuneen tyttärensä kanssa Hämeenkyrössä. Perheen nuorimmaisena ja silmäteränä touhuaa Cavalier Kingcharlesinspanieli Otto. Lapsuutensa ja nuoruutensa päivät Arto vietti Parkanossa. Pienellä maatilalla työnteko opeteltiin jo varhain, mikä loi hyvän pohjan elämänasenteelle ja koko elämälle. Opiskelu vei miehen Tampereelle, josta löytyi myös työpaikka. Nykyisin Arto tekee päivätyötään matkapuhelinten ohjelmistojen parissa. Oman kodin ja perheen hän perusti Hämeenkyröön jo melkein 20 vuotta sitten. Kirjoittaminen on ollut Arton harrastuksena useiden vuosien ajan. Julkaisuhistoria tosin ei ole vielä kovin pitkä. Kansien väliin asti on löytänyt kaksi pienelle piirille jaettua omakustannetta: Vanhan pirtin aika (2007) ja Perhosia (2008). Vanhan pirtin aika sisältää välähdyksenomaisia muistikuvia omasta lapsuudesta 1960- ja 1970-luvuilta. Perhosia taas on yhdessä veljen kanssa kirjoitettu tositapahtumiin perustuva novellikokoelma. Immi Hellenin lastenrunokilpailun sadosta koottu runokirja Aurinkoniitty (1998) sisältää kaksi Arton kilpailurunoa. Silmäke on Arton ensimmäinen romaani. Näin hän itse kertoo sen synnystä: Kirjoitin Silmäkkeen jo kymmenisen vuotta sitten. Silloin se jäi julkaisematta ja hautautui loppujen lopuksi pöytälaatikkoon - tai oikeammin ilmaistuna - kovalevyn kulmalle. Sieltä se aina silloin tällöin muistutti olemassaolostaan ja vaivasi mieltä. Vuodenvaihteessa kaivoin sen taas esiin. Kirjoitin muutamat kohdat uudelleen ja rakensin myös uudenlaisen loppuratkaisun. Muutin jopa kirjan nimen. Velipoika, joka luki käsikirjoituksen, nimitti sitä mystisen traagiseksi maalaiskomediaksi. Niinpä niin, sellainen siitä juurikin taisi tulla. Arto Kuivasen teksti on huumorilla kuorrutettua konstailematonta kerrontaa, joka saa lukijan myhäilemään. Tässä lyhyt näyte Silmäkkeen alkupuolelta. "Pääni oli sekaisin. Halusin laulaa karaokea, vaikka minulla ei ollutkaan lauluääntä. Halusin piereskellä ruokapöydässä ja nousta sille tanssimaan. Halusin kertoa kirkkoherralle roiseja vitsejä ja pomolleni sen, mitä hänestä todella ajattelin. Halusin juosta Kauppatorilla alasti ja kusta suihkulähteeseen. Halusin juoda viinaa pullosta julkisella paikalla ja potkia poliiseja. Halusin toivottaa kaikille hyvää joulua ja lähettää sukulaisille ja tuttaville terveisiä. Olin humalassa." Sitkeä päänsärky vaivaa 30-vuotiasta atk-suunnittelija Arvo Sakari Eskolaa. Hän on Lappiin suuntautuneen autolomansa loppupuolella matkalla kotiin. Ajokaistalla lojuva kuollut kollikissa käynnistää tapahtumasarjan, jossa mies sananmukaisesti tempaistaan mukaan syrjäisen maalaiskylän erikoiseen elämänmenoon. Vähitellen Arvolle selviävät kyläläisten keskinäiset suhteet ja salaisuudet. Oudot kasvot ikkunassa hätkähdyttävät. Kylähulluus on ajava voima. Mutta missä kulkeekaan sen tieteellinen raja? Arvon sattumalta löytämä pohjaton suonsilmä kasvaa tarinan edetessä yhä suuremmaksi arvoitukseksi. Arto Kuivasen teksti on värikästä ja viihdyttävää. Suoraviivainen kerronta yhdistettynä hykerryttävään ja pienipiirteiseen huumoriin kuljettaa päähenkilöä tilanteesta toiseen mukaansa tempaavasti. Mystisen traaginen maalaiskomedia on ehdottomasti lukemisen arvoinen.