Atso Haapanen

Tosipohjainen kaukopartioromaani on pakollista luettavaa sotakirjojen ystäville. On syyskuu vuonna 1943, ja Suomi sinnittelee asemasotaa käyden. Liittolaisina sotivat saksalaiset pyytävät suomalaisilta tiedusteluapua, ja luutnantti Määttänen määrätään johtamaan kaukopartiota Sallan erämaassa. Neljäntoista miehen ja sotakoiran kaukopartio Veto lähtee matkaan tehtävänään tavanomaisen tiedustelun lisäksi tuoda rajan takaa sotavanki. Vihollisen NKVD-joukkojen lisäksi huolta aiheuttaa niin reistaileva radiolähetin kuin pohjoisen varhain satava ensilumi. Lapin erämaa ei päästä suomalaissotilasta helpolla. Kiehtova romaani perustuu kaukopartio Vedon partiokertomukseen.

Tosipohjainen sotaromaani kaukopartiosta keskellä Suomen kohtalonhetkiä. Kesällä 1944 Karjalankannaksella Neuvostoliitto hyökkää voimalla ja Suomen armeijalla on kaikesta pulaa. Neljän miehen Matti-partio joutuu tiedusteluretkelle vihollisen selustaan mukanaan vain osittain toimiva radiolähetin. Ilman yhteyttä tukikohtaan miehet ovat oman onnensa nojassa keskellä vihollisen valtaamia seutuja, ja epätoivo niin omasta kuin Suomen kohtalosta hiipii mieliin. Paluusta omien puolelle tulee kujanjuoksu, josta kaikki eivät selviä. Atso Haapanen on tuottelias kirjailija, joka on kaukopartioromaanien lisäksi julkaissut useita sotahistoriallisia tietoteoksia.

Wanhat traktorit -kirja kertoo vanhoista Suomessa käytössä olleista traktoreistammeajanjaksolta noin 1910-1980, eli ajasta, jolloin traktorit olivat traktoreita. Kirjassa on runsas kuvitus, yli 300 valokuvaa, jotka kirjailija Atso Haapanen on ottanut hieman yli kymmenen vuoden aikana monista traktoritapahtumista eri puolilta Suomea. Kuvat on otettu mm. Loviisan Ruotsinkylässä Jokelan Kotiseutumuseossa, joka toimii maatalous- ja traktorimuseona, Riihimäellä Rauta- ja petrolitapahtumissa, Hämeenlinnaan vuonna 2022 muuttaneessa Rauta- ja petrolitapahtumassa, Porvoon, Askolan ja Pukkilan pienimuotoisissa traktoritapahtumissa, Oulaisissan Weteraanikonepäivillä ja kirjailijan nuoruusmaisemissa Raahessa Pekanpäivillä useana vuonna, sekä Raahessa Kettukankaan konemuseossa. Tervetuloa nostalgiselle aikamatkalle aikaan, jolloin kaikki ei ollut välttämättä paremmin, mutta traktorit olivat ainakin pieniä!

Ensimmäiset suunnitelmat rautatiestä autonomiseen Suomeen tehtiin jo vuonna 1849, mutta asiassa päästiin eteenpäin vasta vuonna 1856, kun keisari Aleksanteri II käski Helsingin vierailullaan keväällä 1856 tekemään esityksen sisämaan liikenneyhteyksien parantamiseksi. Esitys tehtiin ja keisari hyväksyi sen vuotta myöhemmin. Rakennustyöt alkoivat kesällä 1857 ja 108 kilometrin mittainen rata asemineen otettiin käyttöön vuonna 1862. Rautateitä laajennettiin seuraavina vuosikymmeninä niin, että ennen talvisotaa rautateitä oli Suomessa 5 323 kilometrin verran ja jatkosodan jälkeen alueluovutusten seurauksenakin vielä 4 219 kilometriä. Rautateille tarvittiin junia, ja niitä vetämään vetureita. Höyrykäyttöisten vetureiden aika kesti 1800-luvulta pitkälle toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Valtionrautatiet (VR) kärsi lähes koko historiansa ajan veturipulasta, ja vetureita hankittiin kotimaan lisäksi sieltä, mistä niitä milloinkin oli saatavissa Pohjoismaita, Eurooppaa ja Yhdysvaltoja myöten. Oma lukunsa ovat sotasaalisveturit ja sodan aikana hankitut veturit, joilla oli takanaan värikäs historia. Vuonna 1945 Valtionrautateillä oli 826 veturia. Suomen rautateiden veturien osa 1 esittelee veturityypit ja -yksilöt, niiden tekniset tiedot, käytöt ja kohtalot. Kirja on runsaasti kuvitettu sekä historiallisin valokuvin että värivalokuvin säilyneistä vetureista. Kirjan kirjoittaja Atso Haapanen on tuottelias kirjailija, jolta on julkaistu romaanien lisäksi lukuisia tietokirjoja mm. ilmailusta ja sotahistoriasta. Nyt ilmestynyt kirja on pitkäaikaisten arkistotutkimusten tulosta.

Tosipohjainen sotaromaani kaukopartiosta oman onnensa nojassa. Kesäkuussa 1944 vihollinen vyöryy Kannaksella ja Suomen kohtalo on vaakalaudalla. Neljän miehen kaukopartio lähetetään Kuolemajärven kaakkoispuolelle hankkimaan elintärkeitä tietoja vihollisen liikkeistä. Neuvostoliiton joukot kuitenkin etenevät vielä nopeammin kuin kuviteltiin ja miehet jäävät siirtyneiden rintamalinjojen taakse ilman kunnon karttaa. Kun vielä kaukopartion radio mykistyy, paluusta omien puolelle tulee hengenvaarallinen taival. Atso Haapanen on tuottelias kirjailija, joka on kaukopartioromaanien lisäksi julkaissut useita sotahistoriallisia tietoteoksia.

Sotahistoriaa käsittelevässä tietokirjallisuudessa keskitytään yleensä taisteluihin ja kuitataan haavoittuneiden hoito sivulauseilla. Läpiammutut perehtyy kattavasti vähemmän tunnettuun mutta äärimmäisen tärkeään sodankäynnin osaan - haavoittuneiden hoitoon talvi- ja jatkosodassa. Se kuvaa lääkintähenkilökuntaamme, joka joutui ponnistelemaan uupumuksensa äärirajoilla vaikeissa kenttäolosuhteissa. Toisen maailmansodan lähestyessä alettiin Puolustusvoimien vajavaisia lääkintämateriaalivarastoja täyttää ripeästi. Tarvittava välineistö ja lääkkeet olivat kuitenkin kiven alla, koska samalla asialla olivat muutkin maat. Sinnikkään työn tuloksena Suomen tarpeelliset varastot saatiin lopulta täytettyä. Kirjassa esitellään joukkosidontapaikkojen, lääkintävarikoiden ja -komppanioiden, kenttäsairaaloiden ja sotasairaaloiden toimintaa sotiemme aikana. Lisäksi kerrotaan ”Lepolasta” eli sodan kauhuissa hermonsa menettäneiden sotilaiden hoidosta. Oman osuutensa saa haavoittuneiden kuljetus niin maanteillä, raiteilla kuin ilmassa. Teoksessa syvennytään myös haavoittuneiden hoidon ikäviin jälkiseurauksiin, kuten kipulääkeriippuvuuksiin ja huumaavien aineiden väärinkäyttöön. Atso Haapanen (s. 1963) on porvoolainen kirjailija, jolta on julkaistu tietokirjoja sotahistoriasta, sotaromaaneja ja eräkiroja.

Tositapahtumiin perustuva sotaromaani kohtalokkaasta kaukopartiomatkasta. Kesäkuussa 1944 neljä miestä saa tärkeän mutta vaarallisen tehtävän. Neuvostoliitto on kymmenen päivää aiemmin aloittanut Kannaksella massiivisen suurhyökkäyksen, ja suomalaiset tarvitsevat tietoja vihollisen kuljetuksista. Niitä saadaan vain tiedustelulla vihollisen selustassa, takaa-ajajia väistellen. Paluusta omien puolelle muodostuu raaka kilpajuoksu, josta kaikki eivät selviä. Atso Haapanen on tuottelias kirjailija, joka on kaukopartioromaanien lisäksi julkaissut useita sotahistoriallisia tietoteoksia.

Jännittävä sotaromaani perustuu aitoon kaukopartioraporttiin. Elokuun 20. päivänä 1942 ylikersantti Kaino Rastaan johtama kuuden miehen kaukopartio ylittää omat taistelulinjat Verhotinsuon pohjoispuolelta ja lähtee vaaralliselle tiedusteluretkelle vihollisen selustaan. Yllättäen partion ainoa Kyynel-radio mykistyy ja miehet ovat oman neuvokkuutensa ja nopeutensa varassa. Kun vihollinen lähtee takaa-ajoon, yksi kaukopartiomies tekee kokemattomuuttaan pahan virheen. Koituuko virhe partion kohtaloksi?

Suomen ilmatilassa, etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa, tehtiin 1930-luvulla suuri määrä selittämättömiä ääni- ja näköhavaintoja. Ilmiöt olivat laajalti esillä sanomalehdissä ja kansalaisten puheissa, ja niitä kutsuttiin kummituslennoiksi. Tapauksia on luultavasti ollut useita satoja, joista vain pieni osa tuli aikanaan viranomaisten tietoon. Puolustusvoimat ja muut viranomaiset tutkivat tapauksia, ja osa niistä tunnistettiinkin lentokoneiksi tai luonnonilmiöiksi. Suurta osaa havainnoista ei kuitenkaan pystytty luotettavasti tunnistamaan ja ilmiöiden aiheuttajiksi epäiltiin mm. vieraan vallan suorittamia vakoilulentoja tai jopa ufoja. Nämä tapaukset jäänevät selvittämättömiksi arvoituksiksi. Porvoolainen tietokirjailija Atso Haapanen (s. 1963) on tutustunut laajasti sotahistoriaa ja ilmailua käsitteleviin arkistomateriaaleihin ja kirjoittanut tutkimustensa pohjalta useita tietokirjoja. Aktiivisena sotahistorian harrastajana tunnettu Haapanen on julkaissut lisäksi sotaromaaneja, joista osa perustuu todellisiin tapahtumiin.

Kirja, jota ei yleisen käsityksen mukaan voi olla olemassa. Suomen Puolustusvoimien suorittamat ufotutkimukset ovat tähän asti olleet meillä tuntemattomia asioita. Viime aikoina valtiollisia ufoarkistojaan ovat paljastaneet ainakin Iso-Britannia, Tanska ja Ranska. Tämä kirja paljastaa myös likaisia yksityiskohtia Suomen Puolustusvoimien ufotutkimuksesta: virallisia ufotutkimusraportteja on hävitetty polttamalla! Luotettavista lähteistä saadun tiedon perusteella on varmaa, että kansallisarkistoon päätyneitä uforaportteja on "muokattu" ennen niiden julkistamista. Suuri osa uforaporteista on edelleen puolustusvoimien hallussa. Varsin mielenkiintoisella tavalla Suomen ilmavoimat on suorittanut testilentoja ja näin maassa olevien katsojien havaintojen avulla lentokoneet on voitu sulkea pois ilmiön aiheuttajina. Aaverakettien, kummituslentokoneiden, lentävien sikareiden ja lentävien lautasten lisäksi kirjassa kerrotaan jopa laskeutumistapauksesta.