Auli Eho

Hätä keinot keksii. Jo 1700- ja 1800-luvun taitteessa Suomen Talousseura lähetti ensimmäiset ”kotitalousneuvojat” opettamaan, miten jäkälästä tehdään ruokaa. Nälänhätä keinot keksi, vaikkei kansa innostunutkaan ”syömään sammalta”. Jäkälään palattiin monien seuraavienkin nälkävuosien aikana. Uuden vuosisadan puolivälissä arvovaltaisilla suilla alettiin puhua naisille järjestettävästä talousalan koulutuksesta. Siihen asti ravitsemusneuvonta oli ollut pappien ja lukkarien alaa. Siksi kai tie oli kivinen ja vastustus kovaa. Edelläkävijöitä olivat Uno ja Axianna Cygnaeus, jotka perustivat vuonna 1875 Helsinkiin Käytännöllisen talouskoulun. Nilsiään, Virran taloon perustettiin talouskoulu vuonna 1888 Maanviljelysseuran aloitteesta. Ensimmäinen koulutettu kotitalousopettaja Anna Olsoni käynnisti Suomen Naisyhdistyksen toimesta alan opettajakoulutuksen Helsingissä vuonna 1891. Tätä neuvonnan ja koulutuksen kehitystä, ja samalla muitakin tapahtumia maassa sekä naisliikkeen historiaa, seurataan 1970-luvulle asti. Silloin kirjoittaja valmistui kotitalousopettajaksi. Mukana on henkilökohtaisia kokemuksia, omia ja lähipiirin muistoja, mutta myös alaan vaikuttaneiden suppeat elämäkerrat. Ja kevennyksenä vähän reseptejä eri ajoilta. Tietoa ja tuokiokuvia henkilöistä, asioista ja tapahtumista kahden, vähän kolmenkin vuosisadan ajalta.

Tämä kirja kertoo isovanhempieni tarinan höystettynä ajan tapahtumilla kotipitäjässä ja vähän laajemminkin. Kirjan aikaan käydään mm. kahta sotaa ja perustetaan Keravan kauppala. Vaari oli merkittävä kunta- ja paikallisvaikuttaja. Se avautui itselleni vasta tätä kirjoittaessani. Kirja kertoo kummankin suvun historiaa Ali- ja Yli-Keravalla. Varsinainen Elsa Ollilan ja Frans Eskelinin tarina alkaa 1900-luvun alussa. Kirja päättyy vuoteen 1940, jolloin Elsa ja Frans Eho ovat asuneet jo toistakymmentä vuotta Jokelan Rientolassa. Molempien juuret olivat tukevasti maassa. Heidän sukunsa olivat viljelleet tiluksiaan jopa satojen vuosien ajan samoilla Tuusulan pitäjän itäisillä kulmilla. Frans oli nuoruudessaan kymmenkunta vuotta virkamiehenä Helsingin rautatieasemalla, mutta palasi ottamaan haltuunsa Postlarin kruununtilan vuokrasopimuksen. Hän oli tilan viimeinen lampuoti aina vuoteen 1928, jolloin perheen oli pakko asettua uusille asuinsijoille. Kirjassa on tietoa uuden asuinpaikan muistakin taloista, asukkaista ja tehtaista. Elsan Artturi-veljen opiskelu ja lopulta traagiset vaiheet sekä kansanopistotoveri Alman tarina perustuvat kummankin omiin kirjeisiin. Elsa vietti nuoruutensa merkittävimmän vuoden Tuusulan silloin nuoressa kansanopistossa. Ollilan sisaruksista viisi kävi kansanopiston. Näin kaikki on tapahtunut.

”Tuletteko vuoteeseeni, Demoiselle?” Näin alkoi noin 30-vuotiaan Gustafva Björklundin pitkä suhde Ruotsin ensimmäisen Bernadotte-sukuisen kuninkaan Kaarle XIV Juhanan kanssa. Salaisesta suhteesta jäi vain vähän jälkiä, vaikka Gustafva synnytti kaksi Carlsson-nimen saanutta tyttöä. Gustafva Björklund oli 1800-luvun puolivälin ehkä maineikkain tukholmalainen ravintoloitsija ja ruokakirjailija, jonka teoksesta Kokbok för Husmödrar otettiin useita painoksia ruotsiksi ja myös suomeksi. Hänen monipuolinen reseptiaarteistonsa poikkesi monista aikalaisten kokoelmista. Hän muun muassa käytti äärimmäisen tarkkoja mittoja ja antoi tarkat valmistusohjeet lukuisille herkuille, joista tavalliset ruotsalaiset eivät osanneet edes haaveilla, mutta joihin Lilla Sällskapet -nimisen herrainklubin asiakkaat pääsivät tutustumaan. Köyliönkartanossa syntyneen, mutta lähes koko ikänsä Ruotsissa asuneen Gustafvan loistelias ja monia vaiheita sisältänyt elämä päättyi köyhyydessä vuonna 1862. Hänen tarinansa on yhdistelmä totta ja tarua.

Minä Anna Olsoni-Quist olen ollut monessa mukana. Pappilanneiti kotona Kurkijoella. Kotitalousopettajana maan ensimmäinen. Kirjailija ja toimittaja. Kaupunginvaltuutettu. Järjestönainen nuoresta pitäen. Seitsemän lapsen äiti. Ja viimeksi lähes jalaton kamreerska, kun kaljakärryt ajoivat jalkojeni yli Viipurin torilla. Kamreerskatäti. Anna Olsoni käynnisti Helsingin Kasvatusopillisen keittokoulun 125 vuotta sitten. Neljän työntäyteisen vuoden kuluttua hänet vihittiin viipurilaisen Aloys Quistin kanssa. Annan työura ei kuitenkaan päättynyt avioliittoon, vaan hän teki merkittävän karriäärin opettajana, toimittajana, järjestövaikuttajana ja kunnallispoliitikkona. Missä tekijää tarvittiin, siellä Anna tarttui riuskasti toimeen. Quistit kokivat kolme raskasta sotaa ja päätyivät lopulta evakkoina Helsinkiin. Kun vuoden 1918 sota pyyhkäisi läpi iloisen Viipurin, osallistui Anna ompelemalla ja ompeluttamalla salaa alusvaatteita tuhannelle valkosoturille. Salainen toiminta oli jo sortovuosien aikana tullut tutuksi, sillä hän edusti Viipurissa maanalaista Naiskagaalia. Ei varmaan ollut yhtäkään naisten asiaa ajavaa yhdistystä, jossa Anna ei olisi toiminut. Perustipa kamreerskatäti Viipuriin talouskoulunkin.

"Montaa lajii ku Pertlan pöksyis." Perttilän talo syntyi perinnönjaossa 175 vuotta sitten. Silloin rakennukset sijaitsivat Tuomalan kylän Kuninkalan talon pihassa, sillä Perttilä on yksi vanhan Kuninkalan neljänneksistä. Puolitoista sataa vuotta sitten tämän aikanaan Ville-Kuninkalan puolikkaaseen kuuluneen tilan isännäksi tuli nahkelalainen Perttilän talon nuorempi poika Karl August Bertin. Hän antoi tilalle nimen oman synnyinkotinsa mukaan. Perttilän rakennukset siirrettiin Uusjaossa nykyiselle paikalleen, Tuomalan kylän laidalle. Tämä tapahtui perimätiedon mukaan 1893. Kylän laidalla talo on edelleenkin, lähellä Järvenpään ja Tuusulan rajaa. Tilan pellot ja metsät ovat vuosikymmenten kuluessa myyty ja suureksi osaksi rakennettukin, mutta vanha talo aittoineen on jäljellä. Kirjassa on "montaa lajii", kuten vanha tuusulalainen sananparsi sanoo tarkoittaen Perttilän nuukan isännän pöksyissä olleita paikkoja. Perttilässä asui leski-isännän kanssa kuusi lasta, joista kukaan ei avioitunut. Näin sukuhaara sammui 1952, kun lääninkarjakko Alma Perttilä kuoli sisarussarjansa viimeisenä. Talon asukkaiden lisäksi kirja kertoo muutamista vanhoista tapahtumista sekä naapuritaloista ja niiden asukkaista, kuten Hjeltien rakentamasta ja sittemmin puretusta Linnamäen huvilasta, Kalle-Kuninkalasta, Tuomalan kansakoulusta ja Tuusulan Kansanopiston perustamisesta. Perttilässä on Bertinien (vuodesta 1906 lähtien Perttilöiden) jälkeen asunut mm. kenraali Paavo Talvela, joka sodan jälkeen hankki tilan perheelleen kesäasunnoksi. Nykyinen isäntä hankki ja kunnosti lähes kaatumaisillaan olleen talon 1980. Aikaisempia kesäasukkaita ovat olleet ainakin Pekka Halonen ja Robert Kajanus. Halonen asui ennen Halosenniemen valmistumista Kalle-Kuninkalassa, jonka tupa oli liian matala ateljeeksi. Hän vuokrasi naapurista Perttilän avaran tuvan, jossa maalasi mm. Kotkan kirkon alttaritaulun Kuninkaiden kumarrus.

"On se Sibelius vaan mukava komponisti. Se soitti ihan vallan ulkomuistist, ilman nuottei ja lauloki täysillä, ku vaan Aino-frouva oli hiljaa hyräilly virttä alkuun. Aatelkaas, Stiina-muari", kertovat pojanpojat ihmeissään. Vanhaemäntä ei enää jaksanut lähteä nuorimman poikansa Gustaf Robert Eskelinin hautajaisiin, ei edes kävellä Postlarilta mäen toiselle puolelle Mattilaan kesteihin. Suruissaan hän istuu hämärässä tuvassa. Että piti tämäkin murheenpäivä vielä nähdä. Sibeliukset asuivat Yli-Keravan Mattilan talossa vuosina 1899-1902. Tänä aikana perheen Kirsti-kuopus menehtyi, mutta syntyi useita merkittäviä teoksia, kuten Toinen sinfonia ja Finlandia. Kirstin kuoleman jälkeen perhe vietti paljon aikaa Virkkalassa ja ulkomailla, mutta Mattilassa oli kuitenkin koko ajan heidän tukikohtansa ja kotinsa. Stiina-muori, Kristiina Juhontytär Eskelin, o.s. Sandberg, kotoisin Järvenpään Juholasta oli isoisäni isoäiti. Tämä tarina on sukumme tarina, mutta se sisältää monta muutakin tarinaa. Kristiinan avioituminen Mattilan leski-isäntä Karl Gustaf Eskelinin kanssa, lasten syntymät ja kuolemat, poikien perheenperustamiset ja nousu pitäjän merkkimiehiksi sekä omat leskenvuodet saavat kehyksekseen 1800-luvun nälkävuodet, rautatien rakentamisen, yhteiskunnan suuret muutokset, taloudellisen vaurastumisen, sortovuodet ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisön synnyn. Kristiinan aikana Suomen Suuriruhtinaskuntaa ehti hallita peräti viisi keisaria. Kaikkea tätä Kristiina seurasi omasta maalaisemännän näkökulmastaan Tuusulan pitäjän Yli-Keravan kylässä, sillä hän eli pitkän elämän (1811 - 1901). Kaikki on tapahtunut juuri näin, tai ainakin olisi voinut tapahtua.