Runosuoneni puhkesi tietyssä tunnekuohussa ja elämäntilanteessa syyskuussa 1997, jonka jälkeen sevirtasi vuolaana useita vuosia. Kun vahvat tunteet vaihtuivat tavanomaisuuteen ja aloin nähdä elämäni jälleen järjen ja tosiasioiden valossa, runosuoni ehtyi pikku hiljaa. Muistona liki 10 vuoden elämänvaiheen opintomatkasta olen koonnut runot kokoelmaksi. Ne eivät ajallisesti seuraa toisiaan, mutta näin ne ovat kuin jatkokertomus yhden ihmissuhteen synnystä ja sen kehityksestä sekä elämän oivalluksista. Elämä jatkuu ja niin kauan kuin on elämää, on toivoa aina paremmasta. Ehkä kaikkien kokemusten jälkeen viisaampana?