Eero Murtomäki

Kun Eero Murtomäki ryhtyi vapaaksi luonnon kuvaajaksi, maassamme ei kukaan tehnyt samaa vielä päätyönään. Uuden uran alussa hän myi satunnaisesti valokuviaan ja kirjoitteli “juttuja” aikakauslehtiin toverinsa Heikki Seppälän kanssa kuvaamistaan linnuista. Edelläkävijän osaan liittyi toimeentulon epävarmuus, mutta määrätietoisuutta ei puuttunut.“Tämä kirja syntyi muistellessa 58 vuoden takaisia tapahtumia ja vaelluksia, joiden tavoite oli maakotkien valokuvaaminen. Se minkä voi yhä muistaa, solmii kertomuksen lankoja ajan kulkuun, tapahtumien laajempaan kudelmaan.” Eero Murtomäki on ensimmäinen yksinomaan luontoaiheisiin keskittynyt kuvaaja/kirjailija, jolle myönnettiin Valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha. Siihen liitetyn eläkkeen turvin hänen omaehtoinen toimintansa jatkuu edelleen.

EERO MURTOMÄKI (s.1943) jatkaa yhä uransa uurtamista luontoaiheiseen kirjallisuuteen. Jo 16-vuotiaana, hankittuaan järjestelmäkameran, hän valitsi kotiseutunsa linnuista ne kiehtovimmat, joita alkaisi kuvata, joista kirjoittaa. Vuosikymmenien vaeltelut uusilla poluilla eivät saaneet varhaista suunnitelmaa unohtumaan. Kuikkien vuoroa Murtomäki odotti kauan. Vasta hänen nykyinen asuinpaikkansa kuikanhuudon kuulumalla antoi niiden tarkkailuun hyvän mahdollisuuden. Seitsemän vuoden kuluessa syntynyt käsikirjoitus, joka aluksi kuvaili lammen kuikkaparin ja lähikylän ihmisten jakamaa luontoidylliä, vaihtoi suuntaa. Sen aiheutti kuikkien pesinnän toistuva epäonnistuminen ja lähiympäristöä turmelevat muutokset. Kirja laajeni kertomukseksi kohtalosta. Teoksen myyntituotto käytetään lyhentämättömänä tukemaan OSK Lumimuutoksen Landscape Rewilding -ohjelmaa sekä Re-wilding Finlandtm -toimintaa, joka ennallistaa suomalaista suo- ja metsäluontoa.

Mainio kirja metsän ja lintujen ystäville. Metsän pienimmät siivekkäät jäävät usein suurten ja komeiden lintujen varjoon. Nyt ne esittävät pääosaa luonnon näyttämöllä. Eero Murtomäen havainnot ja valokuvat kertovat pikkulintujen uutteruudesta elämän tarkoituksen toteuttamisessa huomioiden myös alati uhkaavat vaarat, joista suurin on luonnontilaisten metsien uudistus. Kotometsien rippeissäkin voi silti yhä tehdä kiinnostavia löytöjä, kokea yllätyksiä ja tyytyväisyyden hetkiä. Kysymykseen, miksi linnut meitä viehättävät, ei tarvitse etsiä syvällisiä selityksiä. Nehän tuovat kaikkiin vuodenaikoihin ilonaiheita ja kauneutta. Pienestäkin löytää suuruutta, vähästäkin saa paljon

Murtomäki yllättää jälleen sinnikkäät lukijansa - tällä kertaa julkaisemalla esseitä ja kertomuksia, joita on sironnut matkan varrelle. Aihepiiri on lavea, esihistoriasta nykypäiviin, lukukammiosta alkuperäiskansojen pariin. Tiedon palasista syntyy omintakeisia johtopäätöksiä. Mukana on myös muistelua vaille selitystä jääneistä kokemuksista, jotka ovat odottaneet soveliasta muotoa ja hetkeä ulostuloon. Näynomaiset valokuvat antavat tekstille tilaa hengittää vapaasti. "Ei edes täyden havahtumisen, oivaltamisen, haltioitumisen tai sulautumisen kokemuksilla ole mitään ennalta määrättyä tarkoitusta. Ihminen löytää niille tarkoituksen vasta jälkeenpäin luodessaan elämänsä kehityskertomusta itselleen - ja siinä ohessa koko maailmankaikkeudelle."

Moni tuntee erämaidemme mustan linnun, korpin. Mutta harva tuntee kaarneen - korpin vanhemman nimen. Suullisen perinteen ja arkistotietojen avulla Murtomäki valottaa suomalaisten ja saamelaisten kokemuspiirissä tapahtunutta kehityskulkua, jossa unohdimme, mikä kaarne on. Palauttamalla tietolintu takaisin pohjoisen havumetsä-vyöhykkeen kulttuurien ytimeen kirja muistuttaa jakamisen ja ikitiedon tärkeydestä. Laaja kuva-aineisto avaa kaarneen elämään uusiakin näkökulmia. Havainnot ja elämykset Pohjanmaan metsistä, saaristosta ja Lapista tarjoavat mielenkiintoisia katsantoja "lauluäänestään" ja viisaudestaan kuuluun mustanpuhuvaan lintuun. Korpista tulee jälleen Kaarne - se saa nimensä ja asemansa takaisin.

Kurkirannikko on Eero Murtomäen neljän vuosikymmenen aikana karttuneisiin valokuviin ja kirjoitelmiin perustuva "kokoomateos". Valppain mielin, herkin aistein tehdyt havainnot ja niitä tukeva runsas kuvitus paljastavat kiehtovia, aivan uusiakin piirteitä kurkien elintavoista: keväisistä reviirinvaltauksista, kiistoista kalapuroilla, suhteista alueiden muihin eläimiin, pesinnän ja poikasten hoidon vaiheista ja syksyisistä kerääntymisistä suuriin laumoihin. Yllätyksiä tuottaa myös kurkien sopeutuminen rajuihinkin ympäristömuutoksiin. Luonnontapahtumien toistuviin sykleihin lomittuu moneen suuntaan johtavia mietteitä ihmisen osasta näkijänä ja kokijana sekä kurkeen liittyviä vanhoja uskomuksia." Vain luonnon tarkkailu voi palauttaa meille kadotetun viisauden."

Mitä on tapahtunut viimeisen puolen vuosisadan aikana luontoympäristössämme? Mitä on tapahtunut meissä itsessämme ja suhteessamme luontoon? Mitä olemme menettäneet uusien urien urjetessa luontoomme ja mitä saaneet vastineeksi? Eero Murtomäki valottaa omaa luontosuhdettaan ja työtään valokuvaajana, elokuvaajana ja kirjailijana avartaneita kokemuksia. Hän pohtii maamme asujamiston mentaliteetti- ja asenne-eroja, niiden syitä, seurauksia - ja myös vuosituhanten takaisia syntyjä syviä. Runsas kuvitus tukee kirjoitusten sisältöä.

"Vuonna 2004, vapautuneena itsensä tuotteistamisen ja luovan sisältöosaamisen hektisistä vaatimuksista, ryhdyin aloittamaan elämäni neljättä, varmuudella kuolemaan johtavaa vaihetta penkomalla kirjoituspöydän ja kuvakaapin laatikoita. Työn ensimmäisenä tuloksena oli kirja Kameramme luonnon rippeillä." Kirjan nimi on väännös vuonna 1957 julkaistun Allan Paulinin ja Veikko Korkolaisen teoksen nimestä Kameramme luonnon kätköillä. Runsaasti kuvitettu klassikko kului "hiirenkorville" tuolloin luontokuvauksen poluilla ensiaskelia ottaneiden hartaasta lukemisesta ja selailusta. Murtomäen kirja koostuu artikkeleista, esitelmistä ja muisteluista, joissa hän pohdiskelee luontokuvausta ja luonnonkuvaajien toimintaa valokuvaajan, elokuvaajan ja metsästäjän näkökulmista sivuten myös maalaustaiteen mestareiden luontoaiheista tuotantoa, joka teki häneen nuoruudessa väkevän vaikutuksen. Valokuvat, joista vanhimmat otokset ovat 1950-luvun lopulta ja 60-luvun alkupuolelta, liittyvät lukujen aihepiireihin tarkentaen ja täydentäen käsiteltyjä asioita. Kirjan tekstit läpäisee teema tekijän kehittymisestä omalaatuisuudestaan tietoiseksi kuvaajaksi ja kirjailijaksi, jonka puoli vuosisataa jatkunut työ on palkittu mm. Valtion 15-vuotisella apurahalla ja taiteilijaeläkkeellä.

Eero Murtomäen pienoisromaanissa kohtaavat vanhat jahtikumppanit. Vuorokauden kestävä istunto saunomisineen, hyvien juomien ja joutsenpaistin ääressä, inspiroi pohtimaan elettyä elämää, koiria ja tietenkin metsästyskokemuksia, joiden jälkipuinti porautuu pinnan alle haudattuihinkin muistoihin. Paikkakunnan luonnontutkijan näkemykset aiheuttavat luutuneisiin asenteisiin tuulettavaa ristivetoa. Havaintoihin luo syvyyttä herkistynyt tuntotieto todelliseksi koetun takaisista virtauksista. Kirjailija Eero Murtomäki on neljän vuosikymmenen aikana tehnyt useita luontoaiheisia kirjoja, valokuvanäyttelyitä ja tv-elokuvia. Hän on saanut useita palkintoja, Valtion 15-vuotisen - ja Suomen Kulttuurirahaston 3-vuotisen työskentelyapurahan.

Nuolihaukka on kahden luontokuvaajan, Eero Murtomäen ja Ari Valkolan yhteistyönä syntynyt teos nuolennopeiden haukkojen kesistä Merenkurkun metsävaltaisilla saarilla, elinympäristössä, jossa niin haukoille kuin ihmisillekin ihanteelliset olosuhteet voivat hetkessä muuttua tylyn epäsuotuisiksi. Luontoveteraani Murtomäen teksti kutoo vapautuneesti lapsuuden haukkamuistot parhaan miehuuden ajan tuntoihin ja kokemuksiin.