Eero Paso

Parakkikylä kertoo 1970-luvun alkupuolen Suomesta. Se on tarina Antero Karhuntaipaleesta, joka on lähtemässä ensimmäistä kertaa pois kotoaan. Muuttamassa pohjoisen pieneltä syrjäkylältä maailmalle. Antero lähtee työvoimatoimiston virkailijan yllyttämänä hitsauskurssille Turkuun. Perillä Karhuntaival asettuu parakkikylään, jonne on ahdettu syrjä-Suomen kehitysalueilta junankuljettamia siirtotyöläisiä. Jokaiseen parakkiin on majoitettu parikymmentä miestä kahden hengen huoneisiin. Kirjavassa sakissa on nuoria ja vanhoja, maitopartoja ja enemmän elämää nähneitä. Joukossa on sellaisiakin, joihin ei aina kaikissa tilanteissa voi luottaa. Parakkikylässä asuu muitakin nuoria, joista tutuimmiksi tulevat Karhuntaipaleen kämppäkaveri Virtaluoman Rauno, Raision Mäkinen ja Halonen. Kurssitoveri Koivikolla on elämänhallinta vielä hakusessa, ja opettaja Suomela joutuu palauttamaan miehen maitojunalla takaisin pohjoiseen. Vanhemmat konkarit ovat majailleet Suomenmaan muissakin parakkikylissä, Tarvontiellä tai Sköldvikissä. Järvi-Kalle tunnetaan mandoliinimiehenä ja entinen merimies Lasse Akuankkamiehenä. Uskonmiestä kutsutaan Pastoriksi. Väiski nukkuu aina silmät avoimina. Elämä intiaanikylässä on levotonta. Aina lauantaisin kiuas kähähtelee, kun saunalla käydään ankaria löylykilpailuja. Viikonloppuisin virtaa halpa viina, jota on hankittu jostakin satamassa vierailleesta laivasta. Kortit lävähtelevät pöytiin. Palkkapussit ja muukin omaisuus vaihtavat omistajia. Riitoja syntyy ja joskus niiden selvittelyyn käytetään kättä pitempää. Maalaispoika Antero Karhuntapaleelle se on kasvun paikka. Monilta osin maailma alkaa näyttää toisenlaiselta kuin pieneltä pohjoisen syrjäkylältä katsottuna.

Eletään 1990-luvun alkua. Lähestyvän laman enteet näkyvät ja monien rakennusfirmojen työt Suomessa vähenevät. Pieni suomalainen rakennusfirma ratkaisee pulman lähtemällä Neuvostoliittoon, Viroon, yhdessä neuvostoliittolaisen yhteisyrityksen kanssa remontoimaan vuonna 1812 valmistunutta kartanoa. Tarkoitus on entisöidä pahoin rapistunut Hõredan kartano entiseen loistoonsa. Muuttuva maailmanhistoria puuttuu peliin. Tammikuussa 1991 liitoksistaan natiseva Neuvostoliitto aloittaa verisen ja väkivaltaisen operaationsa estääkseen Baltian maiden irtautumisen itsenäisiksi valtioiksi. Se valtaa ensin Vilnan televisiotornin Liettuassa ja viikkoa myöhemmin Latvian sisäministeriön rakennuksen Riiassa. Virossa pelätään, että seuraavaksi neuvostoarmeijan panssarit vyöryisivät Tallinnaan. Miten käy suomalaisille työntekijöille tässä myllerryksessä?

Kylmän talven tapahtumat on pohjoinen roadmovie, kertomus työttömäksi jääneen Antero Koirakankaan ja tämän, aivan sattumalta kapakanpöydässä kohtaamien Teuvo Hämeenkorven ja Jaakko Pyhäojan talvisesta matkasta Ruijan äärimmäisille rannoille. Se on kertomus levottoman parakkielämän tuomasta väliaikaisuuden ja kodittomuuden tunteesta. Mutta se kertoo myös työstä. Kalatehtaalla työtä tekevien miesten ja naisten arjesta, pitkiksi venyvistä päivistä, mutta myös niistä pienistä juhlahetkistä joita kalatyöläiset aina joskus itselleen suovat. Kylmän talven tapahtumat on myös kertomus Antero Koirakankaan kujanjuoksusta, haaveista, toiveista, ja ankarista pettymyksistä tämän yrittäessä löytää paikkaansa maailmasta. Romaanin keskeiset tapahtumat sijoittuvat Ouluun ja Ruijan karuille rannoille, 1970-80-luvun taitteeseen.

Eero Pason kertomukset alkavat pikkupojan muistikuvista tutussa ympäristössä Pohjois- Pohjanmaan ja Kainuun korpimailla; päättyvät kauas kotoa. Siellä aukeaa Jäämeri ja Ruijan tunturit. Kertomusten ihmisillä on kiinteä ja läheinen yhteys luontoon. Se hellii kulkijaa tai kurittaa ankarasti. Toisaalta tarinoissa tulee esiin kipeästi luonnon ja maiseman muuttuminen - siinä joutuu ihminen määrittämään itseään uudestaan. Aikaisemmin Eero Paso on julkaissut pohjoiseen liittyviä tarinoita ja retkikuvauksia Metsästys ja Kalastus -lehdessä sekä Eränkävijän vuosijulkaisussa.