Eeva Sollo

Eeva Sollon nelj s runokirja k sittelee rohkeasti lempe ll huumorilla h ystettyn ik ntyv n naisen seksuaalisuutta eroottisten runojen avulla. Runoissa on halua, rakastelua, kunnon ratsastusta. Nainen paljastaa tunteensa, toiveensa, mielikuvansa, mutta niin paljastaa itse n mieskin, mummoksikin kutsutun naisen ratsastuskaveri, seksikumppani, jonka Willylle nainen runoilee. Mies osoittautuu runoissa kielimieheksi ja tussupuutarhuriksi. Yhten iltana ajattelin viikingin reitt tuo el m nmakuisen lis n Eeva Sollon aikaisempiin runokokoelmiin ja niist muodostuvaan runoilijakuvaan. Runoja voi suositella paitsi yksin isen lukijan iloksi, my s pariskuntien yhteiseksi iltalukemiseksi, neen puhutuiksi hellyyden sanoiksi, jaetuksi kokemukseksi, joka voi viritt runoista tekoihin.

Suru on väkevää aikaa, se uuvuttaa. Syö sisältä päin, ja näytät äkkiä vanhalta. Rakkaan ihmisen poismenon jälkeen jää vielä tänne jäävien tehtäväksi surutyö ja jokapäiväisistä asioista selviytyminen. Kirjan runot kertovat kaunistelematta tuskasta ja menetyksestä, arkisurusta. Asioista puhumalla, kirjoittamalla ja lukemalla voi kokea hetkellisen helpotuksen tunteen surusta. Surevalle pienikin apu on usein tervetullutta. Kaikki vaatii aikansa ja surevalla ei ole kiire.

Ihmisläheisiä runoja arkisesta rakkaudesta. Helliä lapsuuden muistoista kummunneita tuokiokuvia ja hetkiä luonnon helmassa. Muutama muunkinlainen runo. Kokosin runot runoblogistani Runoku.runokuvamaa ja tietokoneeni uumenista. Annoin runoille mahdollisuuden ihanaan perinteiseen elämään paperilla, kansien välissä. Hyvää matkaa! Uskon nimittäin, että runo syntyy aina uudelleen, omanlaisenaan, kun se luetaan.

Kirja kertoo työikäisenä Parkinsonin tautiin sairastumisen esiin nostamista ajatuksista. Sisältö on koottu kahdesta Eeva Sollon pitämästä blogista. Pakinoiden kaltaiset, usein napakat ja elämään armollisesti suhtautuvat tekstit on poimittu Parkinson työssä – sivustolta Eevan blogista ja runot Runoku.-Runokuvamaa –runoblogista. Kirjoittaja toivoo tekstien auttavan tautitovereita ja ympärillämme olevia ihmisiä ymmärtämään paremmin tätä sairautta ja sen kantajia. Elämä on paljon muutakin kuin pelkkää sairastamista ja sairauden pohtimista, mutta tulee tilanteita, joissa sitä ei voi ohittaa. Sen kanssa voi kuitenkin elää, ja pakoonhan ei pääsekään.