Eila Suominen

Hattujen sodan päiväkirjatHattujen sota käytiin Suomessa vuosina 1741 - 1743. Ruotsi julisti sodan Venäjälle heinäkuussa 1741. Tarkoitus oli auttaa valtaan Pietari Suuren tytär Elisabet, mistä palkintona Ruotsi saisi edellisessä sodassa menetetyt alueet - ainakin Karjalan. Elisabet nousi valtaan, mutta Ruotsin toiveista piittaamatta Venäjän armeija hyökkäsi Suomeen kesällä 1742. Ruotsin armeija perääntyi ilman taisteluja, poltti kaiken mahdollisen perästään ja antautui lopulta Helsingissä elokuussa 1742. Tämän jatkoksi käytiin vielä erillinen merisota vuonna 1743. Ne olivat surkeita sotia, joiden tapahtumat jäivät vuosiksi arkistojen kätköihin. Kuninkaallisen henkikaartin pappi Tiburtz Tiburtius piti sodan aikana päiväkirjaa, jossa hän kuvaa sodan raakuutta ja järjettömyyttä, mutta myös elämää ja maisemia Suuren Rantatien varrella. Venäjän armeijan ylilääkäri Lerche tekee samoin omasta näkökulmastaan. Sen lisäksi Lerche kirjoittaa kesän 1743 merisodasta Suomen karikkoisessa saaristossa. Hannu Salovaara on nyt kääntänyt Tiburtiuksen ja Lerchen värikkäät päiväkirjat ensimmäistä kertaa suomeksi. Asiantuntijoiden artikkelit päiväkirjojen merkityksestä, siviiliväestön kohtalosta, ajan armeijoista ja sotilaiden kartoista syventävät kertomuksia. Kuvitus ja kartat yhdistävät historiaa ja nykypäivää. Tekijät:Hannu SalovaaraTeemu KeskisarjaEila SuominenJan StrangJuha Kaukinen

Sotaorpo Johannes kohtasi ankarina rajan kirot. Kymmenvuotias poika pelastui Säkkijärvellä Venäjän etujoukkojen hyökkäyksestä kesäkuussa 1742. Hän jäi selviytymään yksin poltettujen rakennusten ja surmattujen läheisten vierelle. Venäjän pääjoukoissa kaksi ihmistä tuki Johannesta. "Syntiä tehnyt" Anton halusi pelastaa "yhden pienimmistä". Lääkäri Lerche auttoi poikaa, koska paheksui etujoukkoina riehuvia husaareja. Suurella Rantatiellä etenevässä Venäjän armeijassa riitti monenlaista väkeä. Kaikki eivät olleet outoa kieltä puhuvan, rääsyisen pojan ystäviä. Auttajat taas unohtivat toisinaan Johanneksen omien kiireittensä keskellä. Yksikseen kuljeskeleva poika kiinnosti vaarallisia orjakauppiaita, joita Johannes ei ensin osannut varoa. Yllättävintä oli joutua ruotsalaisten vangiksi Haminan kaupunkiin, joka sytytettiin pian palamaan. Johanneksessa paljastui taitoja ja kykyä menestyä. Hän oli yhtä aikaa paljon kokenut nuorukainen ja pikkupoika, joka voitti ihmisiä puolelleen, mutta sai myös vaarallisen vihamiehen. Tietoon perustuva ajankuva tukee romaanin viestiä, niin että toden ja tarinan liitto saa voimaa.