Eino Leino

Eino Leino (1878-1926) kirjoitti kolme tarinaa viime vuosisadan alkupuolella - aikana, jota pidetään Leinon parhaimpana kautena: Mesikämmen (joulutarina vanhoille ja nuorille) v. 1914, Musti (eläintarina) v. 1916 sekä Ahven ja kultakalat (tarina syvyyksistä) v. 1918. Kaikki kolme teosta ovat kirjailijan oman elämän syvällisiä kuvauksia, eivätkä varsinaisia eläintarinoita. Leino seurasi tiiviisti aikaansa ja ajan taiteellisia virtauksia. Tuona uusromantiikan aikakautena kirjallisuudessa korostui tunteen ja mielikuvien rooli. Tästä syystä myös runous oli Leinolle tärkeä kanava, koska se antoi mielikuvien luomiseen eniten tilaa. Nietzschen mukaan viime vuosisadan alun modernismiin kuului vertauskuvallinen unenomainen esitystapa. Kaikki kolme Leinon teosta sisältävät unenomaisuutta, ajan häivyttämistä sekä vertauskuvallisuutta. Musti-tarinassa on viitteitä Leinon lapsuudesta. Mustin esikuvana on ollut hänen lapsuudenkotinsa Toveri-koira. Musti pääsee köyhästä torpasta hovin koiraksi, mutta joutuu lopulta kulkukoiraksi, joka silti tuntuu ymmärtävän hämmästyttävän paljon elämästä, jopa enemmän kuin ihmiset. Mustissa käsitellään elämän perusasioiden merkitystä - ja kaiken epävarmuutta - jopa siinä määrin, että pidetään mielikuvaa niin voimakkaana, että aletaan jo epäillä sitä, mikä on todellista. On epäselvää ollaanko elossa vai jo kuolleita. Aikaa ja paikkaa ei ole, on vain halu olla onnellinen ja päästä vapauteen, mutta saada toisaalta ihmisten hyväksyntää. Kannen valokuva: Janne Liuski/vastavalo.net

Eino Leino (1878-1926) kirjoitti kolme tarinaa viime vuosisadan alkupuolella - aikana, jota pidetään Leinon parhaimpana kautena: Mesikämmen (joulutarina vanhoille ja nuorille) v. 1914, Musti (eläintarina) v. 1916 sekä Ahven ja kultakalat (tarina syvyyksistä) v. 1918. Kaikki kolme teosta ovat kirjailijan oman elämän syvällisiä kuvauksia, eivätkä varsinaisia eläintarinoita. Leino seurasi tiiviisti aikaansa ja ajan taiteellisia virtauksia. Tuona uusromantiikan aikakautena kirjallisuudessa korostui tunteen ja mielikuvien rooli. Tästä syystä myös runous oli Leinolle tärkeä kanava, koska se antoi mielikuvien luomiseen eniten tilaa. Nietzschen mukaan viime vuosisadan alun modernismiin kuului vertauskuvallinen unenomainen esitystapa. Kaikki kolme Leinon teosta sisältävät unenomaisuutta, ajan häivyttämistä sekä vertauskuvallisuutta. Mesikämmen kertoo karhusta, joka päätyy sirkukseen temppuilemaan. Hän hyväksyy sen mukanaan tuoman elämäntavan, mutta ei pidä vankina olemisesta, vaan kaipaa vapautta. Viimein hänelle koittaa siihen mahdollisuus, ja hän taistelee itsensä vapaaksi palaten synnyinseudulleen. Mutta häntäpä ei otetakaan siellä vastaan, kuten hän oli olettanut. Teos kuvaa vertauskuvallisesti Leinon omaa taiteilijan kohtaloa, jossa hän on saavuttanut paljon, suurella hinnalla - mutta kadottanut samalla kaipaamansa vapauden. Ja vaikka hän pohtii elämän tarkoitusta, hän uskoo löytävänsä taas onnellisuuden ja vapauden, kunhan pääsee kotiin, jossa kukaan ei kysele kuka hän on, eikä vaadi häntä tilille elämänvaiheistaan. Mesikämmentä Leino itse piti yhtenä parhaimpana ja persoonallisimpana teoksenaan. Kannen valokuva: Ville Heikkinen/vastavalo.netÄänikirja sisältää kolme cd-levyä.

Suomen sisällissodan aikaan sijoittuva teos, kertoo kahden punaisen Elinan ja Heikin rakkaustarinan, sekä heidän pettymyksestään vallankumoukseen ja toiveestaan mielettömän sodan loppumisesta. Kirjan kieltä on nykyaikaistettu Eino Leino (1878-1926) oli suomalainen kirjailija, lehtimies ja kriitikko. Leinon tuotanto sisälsi runoutta, romaaneja, näytelmiä, esseitä ja lehtipakinoita sekä suomennoksia. Leino luetaan Suomen merkittävimpiin kirjailijoihin

Kirja sisältää 81 Eino Leinon Vuodenaikarunoa koko Eino Leinon runotuotannosta. Runoista 20 liittyvät talveen, 16 kevääseen, 27 kesään ja 18 syksyyn. Kukin vuodenaika on kronologisessa järjestyksessä noudattaen runon syntymä- tai ilmestymisaikaa. Runot ajoittuvat vuosille 1891-1925. Kokoelma sisältää muutamia Éino Leinolta unohduksiin, lehtiin Leinon antamia runoja, joita ei ole aiemmissa Leinon kokoelmissa julkaistu. Runot kuvastavat Leinon vuodenaikakokemuksia, sisäisiä tuntoja eri vuodenaikoina, historiallisia heijastumia vuodenaikojen kautta ja elettyjä vuodenaikahavaintoja luonnon kiertokulussa.

Eino Leino oli rannan lapsi ja innokas purjehtija, joka Hämeenlinnan kouluvuosinaan 1890-95 palasi keväällä kunnostamaan purjeveneensä ja purjehti innokkaasti Oulujärven aalloilla. Purjehduskokemukset ja ensimmäiset rakkauskokemukset Paltamon Antinlahdessa purkautuivat kauniiksi lyyrisiksi tunnelmiksi ja runoiksi, jotka siivittivät hänen runoilijataitojensa kehittymistä. Eino Leino Oulujärven runot on koottu ensimmäisen kerran omaksi kokoelmaksi. Kokoelma sisältää myös Kajaanin Linnanvirran (Linnoituksen ympäristö) runoja.

Tämä kokoelma kokoaa yhteen hajallaan maailmalla olleita Eino Leinon kotiseututekstejä. Tekstejä täydentävät kotiseutuun liittyvät runot, joista huomattava osa on julkaistu aiemmin. Monissa teksteissä on taustalla runollinen taianomaisuus, joka kuvasti Eino Leinon kotiseudun kokemista. Sitä kokemista, mistä hän ammensi runollista voimaansa koko elämänsä ajan. Kirjan kokoaja ja välitekstien kirjoittaja Esko Piippo on Kainuun Eino Leino-seuran ja Suomen kirjailijanimikkoseuran puheenjohtaja.

Runouden ihmelapsi Eino Leino (1878-1926) kirjoitti ensimmäisen rakkausrunonsa jo yhdeksänvuotiaana. Rakkaus, kaipuu ja haaveet elivät hänen runoudessaan loppuun saakka. Maamme keskeisiin Leinon tuntijoihin kuuluva Hannu Mäkelä näyttää tämän kokoomateoksen laajassa esipuheessa yhteydet Leinon runouden ja hänen rakkautensa kohteiden välillä ja kertoo, miten runot tuovat esiin niin Anni Swanin, Freya Schoultzin, L. Onervan, Aino Kallaksen kuin Leinon oman äidinkin.

Hannu Huuska Eino Leino Helkavirsiä Hannu Huuska lausuu Helkavirsiä. Tumma, Kimmon kosto, Ylermi, Oterma ja Katerma, Pimeän peikko, Herramme Vapahtajamme, Auringon hyvästijättö Levy julkaistiin Suomen lausujain liiton 75 juhlavuoden kunniaksi jonka ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi Hannu Huuska kutsuttiin. Levy on trilogian kolmas osa josta aiemmin on ilmestynyt Alla kasvon kaikkivallan ja Hymyilevä Apollo.

Tuskin mikään Eino Leinon teos niin riitelee sen isiltäperityn käsityksen kanssa, jossa hän on ikiaikaista ”suomalaisuutta” ylistävä alkuvoimainen shamaani, kuin tämä maan itsenäisyyden aamussa, 1919, ilmestynyt runoelma. Paitsi että Leino arastelematta samastuu siirtomaaherraan, Kustaa Vaasan poikaan Juhanaan (Suomen herttua 1656-63 ja, Ruotsin kuninkaana, suuriruhtinas 1581-92), hän hakee runojensa muodon, metriikan ja sointukulut Kalevalan sijaan suuresta eurooppalaisesta perinteestä. Teoksen voi ajatella sijoittuvan Juhanan ja puolalaisen Catharina / Katariinan turkulaiseen renessanssihoviin, ja sen emotiaalisena taustana ja virikkeenä on Leinon kiistelty suhde virolaiseen kirjailijaan ja diplomaatinrouvaan Aino Kallakseen. Ja runon ruhtinas antaa ”suomalaisten” tietää, mitä hän heistä oikeasti ajattelee: ”Tää kekrikansa! Yhtä outo sille / on ilo, onni, kuin on ihmisyys, / (...) / He mitä tahtoo? Miks he elää? Mille? / Jäämeren tuuli heiltä tunteet hyys. / Ken koskaan hehku, sammu ei, on hyhmää, / ja siksi ikuista, kun on se - tyhmää!” - Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja on tarpeellinen runoilija ja maailmanlapsi Leinon pelastamiseksi moneltakin hänen ”perintönsä” vaalijalta. - Leevi Lehto

Eino Leino (Armas Einar Leopold Lönnbohm, 1878-1926) oli suomalainen kirjailija, lehtimies ja kriitikko. Hänen tuotantonsa sisälsi runoutta, romaaneja, näytelmiä, esseitä ja lehtipakinoita sekä runo- ja muita suomennoksia kuten Danten Jumalainen näytelmä. Leino oli nuorsuomalainen radikaali, armoitettu boheemi ja samalla ylivertainen yksinäisyyden ja murheen laulaja. "Originellilla, hyväsydämisellä ja nerokkaalla boheemiluonteellaan hän hankki itselleen laajaa populariteettia ja poroporvarien halveksunnan; hän oli jumalien suosikki ja tuhlaajapoika. Kun tämä suuri lapsi oli kuollut, hänen elämäntyöstään jäi jäljelle ajaton runoilija - suomenkielisen Suomen merkittävin lyyrikko." (Elmer Diktonius)

Hannu Huuska tulkistsee koskettavasti ja väkevästi Einon Leinon kuolemattomia runoja. Väinämöisen laulu, Hymyilevä Apollo,Legenda, Taiteemme, Jumalan Tammi,Jumalien keinu, Aleksis Kivi,Hiihtäjän hyräily, Hymni tulelle,Tulkaa kotiin, Nocturne

Hannu Huuska tulkitsee oman sovituksensa Mystillisestä trilogiasta Teoksen perimmäisenä pyrkimyksenä on selvittää totuus elämästä ja kuolemasta, ratkaista jumaluuden arvoitus. Keskeisenä on aina taide, luova työ, sen merkitys sekä taitelijakohtalon ja kutsumuksen täyttäminen. Leino päätyy eräänlaiseen panteistiseen jumaluuden hyväksymiseen ja ihmisen henkisen kasvun tähdentämiseen.

Leino (1878-1926) regnes som en av Finlands betydeligste lyriker. Her presenteres han for første gang på norsk med en hovedstadsroman om livet og kjærligheten. Vi møter fire gamle venner og standhaftige ungkarer på en restaurant i Helsingfors. De velger denne siste anledningen til å bekjenne seg til kjærligheten, og forteller hver sin historie om den kvinnen de har elsket, men mistet, og som har forført deres fantasi siden.

Eino Leinon neljä Kalevala-aiheista näytelmää yhtenä niteenä. Eino Leinon Tuonelan joutsen ilmestyi 1898 mutta oli kirjoitettu pari vuotta aikaisemmin. Se on kansallisen symbolismimme nerokkaaksi sanottu avausteos, jonka yksilöllisen totuudenetsijän tematiikka saa pari vuotta myöhemmin Sota valosta -näytelmässä rinnalleen sortovuosiin liittyvää poliittista ja kulttuuripoliittista materiaalia, huolta siitä, että Suomen kansallinen nousu uhkaa taittua.1905 ilmestyneessä Väinämöisen kosinta "karkelokuvaelmassa" huoli on kääntynyt pessimismiksi: "kauneus ja onni jäävät saavuttamattomiksi unikuviksi", sanoo Pirjo Lyytikäinen johdannossaan. 1917 ilmestynyt Karjalan kuningas liittyy Helkavirsien 2. sarjaan ja on "sanonnan taiteena sen tasolla. Se on leinolainen mysteerio-näytelmä." (Lauri Viljanen) Mutta se on myös syntyajastaan kasvavaa poliittista teatteria. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Pirjo Lyytikäinen.