Kohtaamisia, Havahtumisia, Kaipauksia, Kulumattomia jälkiä. Kylmän kesän alussa 1980 menin Tanssityttöä vastaan rautatieasemalle. Jonna laskeutui junasta ykkösraiteelle mukanaan matkalaukku ja reppu selässään. Mä tulin nyt kun Rannette antoi silloin Riihimäellä luvan Tottakai sä tulit. Niinhän sovittiin. Me katselimme hetken toisiamme, kuin tarkastellen, kuin tutustuen jotenkin eri tavalla kuin ennen; silloin kun Tanssityttö oli vielä lapsi. Enää hän ei ollut vain lapsi, vaan nuori neitonen, jossa väikkyi hymyn takana myös säröjä.