Erkki Kiviniemi

ELINTASONIMitä viihdyttävää keksisin illaksi? Löydänkö uutta herkullista ruokaa? Kuka ystävistäni on ostanut uuden kirjani? Onko jääkaapissa kaikkia mieliviinejäni? Koska minusta on kirjoitettu lehdissä? Näytänkö paremmalta, jos ajan partani? Tuleeko tänne kohta joku nainen? Söisinkö suklaata vai pilaako se lounaan? Löytyykö päänsärkyä lievittävä lääke? Missä asennossa olisi mukavinta olla?

AJAN LUKUA sisältää Erkki Kiviniemen kirjallisia kirjoituksia Uusi Suomeen (1986-1990), Kirjo-lehteen (2000-2016) ja verkkomedia Kulttuuritoimitukseen (2019-2021). Kirjakritiikkien kirjo tuo esiin sekä klassikoita että unohdettuja helmiä 30 vuoden ajalta. Erkki Kiviniemen lukeneisuus yhdistettynä tiedon kasvattamaan uteliaisuuteen synnyttää uudenlaisia polkuja kirjallisuuden kentälle.

Teos pyrkii olemaan takaperoinen elämäntilitys. Runojen esittämisjärjestys nojautuu Northrop Fryen myyttiteoriaan teoksessa Anatomy of Criticism. Siinä esitetty ihmisen vuodenaikoihin rinnastettava kehityskaari on 1 lapsuuden kevät: komedia (The Mythos of Spring: Comedy), 2 nuoruuden kesä: romanssi (The Mythos of Summer: Romance), 3 keski-iän syksy: tragedia (The Mythos of Autumn: Tragedy), 4 Vanhuuden talvi: ironia ja satiiri (The Mythos of Winter: Irony and Satire). Aikojen intohimot etenee käännetyssä järjestyksessä eikä runoja ole pakotettu noudattamaan myyttejä. Kiinnostavaa on, että tunnetilat jossain määrin pitävät yhtä Fryen teorian kanssa, vaikka paikoin rikkoutuvatkin. Runot osoittavat, että lapsuus on enimmäkseen komediaa, nuoruus keskeisesti romanttista, keski-iässä kohdataan paljon tragediaa ja vanhuuden mielialat ovat usein ironisia ja satiirisia. Ainakin vanhalla iällä taaksepäin katsottuna elämänvaiheita hallitsevat noiden myyttien mukaiset tunnelataukset.

Eristäytymisestä on tullut itsestäänselvyys ja yksilön menestymisestä perusihanne. Henkisiä arvoja on kavennettu ja alistettu materialistiselle maailmankuvalle. Itseriittoinen viikko on elämän perusteita hahmottava tunnustuksellinen monologi, ja samalla parodia olemassaolon ongelmien ratkaisemisesta abstraktin ajattelun voimin. Kielen labyrintit kutovat mutkikkaan verkon joka pakene uniluolaksi. Siinä haudomme ja kylvetämme itseämme saavutuksistamme haaveillen.

Tiettomän tien aforismeissa traditio ja inspiraatio yhdistyvät. Teos kuvaa ihmistä pyrkijänä, suhtautujana ja näkijänä.