Esko Karppanen

Romaani romaanin kirjoittamisesta ja siitä, miten tulla kirjailijaksi. Ja miten olla kirjailija.” Kylläpä tekstiä syntyy hitaasti, vasta puoli arkkia, mies mietti. Voiko tällaista panna heti eka sivulle. Tai toisellekaan. Mies ajatteli, että koko romaani voisi koostua niistä pitkistä saatekirjeistä ja saatekirjesuunnitelmista, jotka kirjailijan uraa haaveilevat kirjailijakandidaatit – tuohon on keksittävä parempi sana – lähettävät kustantajalle.”

Kokeellinen romaani ”Muurin varjossa” on fragmentaarista kuvausta elämästä 1960-luvun itäsuomalaisessa maalaiskylässä, jota vasten asettuu maailmanpoliittisesti merkittävä tapahtuma ja sen prosessointi maalaisihmisen, erityisesti lapsen mielessä. Vuosikymmenten päästä sama henkilö on kohtalon oikusta käymässä lapsuuden maisemissaan. Päähenkilö on pohtinut jo lapsena, miksi hänellä on samanlainen ruumiinrakenne, samanmuotoiset silmät, kasvot ja kynnet kuin isällään ja tädillään. Aikuisena hän kuvittelee ratkaisseensa lapsuuden arvoituksen, mutta silti se ei jätä häntä rauhaan. Kerronta tuottaa tarinaan kaksi näkökulmaa, joista toinen on alitajuinen, aavistuksenomainen. Se kulkee usein varsinaisten tapahtumain edellä, joskus sen jäljessä niitä kommentoiden. Esko Karppanen on julkaissut esseekokoelman Unohduksen tällä puolen (Ntamo 2013) sekä esseeteoksen Jumalten unet. Esseitä Eino Leinosta (Ntamo 2018). Lisäksi yhdessä Liisa Enwaldin kanssa esseeteokset On ruusu putkahtunna. Kirjoituksia joululauluista (Ntamo 2014), Sana- ja sävelrosollia joulun perinteistä ja myyteistä (Ntamo 2015) sekä Auringon tanssi, pimeän pidot. Pääsiäisestä ja keväästä (Robustos 2017).

Eino Leinon (1878-1926) 140-vuotisjuhlan kunniaksi ilmestyvä teos keskittyy sanataiteilijan syvällisimpään ja pohtivimpaan tuotantoon. Toisaalta se painottaa hänen jatkuvaa tapaansa palata rakkautta ja rakastamista, seksuaalisuutta ja intohimoa käsitteleviin kysymyksiin. Piirtyy esiin puolittain unohdettu Leino: myyttisistä ja metafyysisistä, jopa mystisistä aiheista kiinnostunut maailmankirjailija. Samalla tarkentuu kuitenkin myös näkemys hänestä modernina ajattelijana ja artistina oman aikansa ja elämänsä keskellä. Tämän kirjan Leino on perinnetietoinen mutta aina persoonallinen runoilija, joka luo uutta jäljittelemättömästi erilaisia aineksia kooten, yhdistäen ja työstäen.

Rakastetun On ruusu putkahtunna. Kirjoituksia joululauluista -kirjan (ntamo 2014) tekijät Liisa Enwald ja Esko Karppanen jatkavat joulun perinteiden lähdekriittistä tarkastelua. Paneutuneet esseet sivuavat nyt laulujen ohella myös kuusta, kortteja (varsinkin itsetehtyjä!) - ja herkkuja, lanttulaatikon ja piparkakkujen valmistusohjeita myöten. Syvälliset päätösesseet Rainer Maria Rilkestä ja Eino Leinosta jatkavat joulun tarkastelua kristillisen ja muun mytologian sekä mystiikan suuntaan.

”Jumalten kokous on kutsuttu koolle, koska eräs savolaiseukko on esittänyt pohdittavaksi, mikä on Raamatun Jumala”, luki Jumalten neuvoston iäkäs puheenjohtaja, kreikkalainen Zeus. ”Mikä on savolainen”, Älläh kuiskasi vierustoverilleen. ”Savo on savinen ja vetinen maa tuolla ylhäällä, jonne kristinusko on saapunut viimeiseksi”, vastasi toveri ja lisäsi, että ovat sittemmin luopuneet pyhästä ja yhteisestä opista ja kääntyneet hallitsijansa johdolla aivan uuteen Lutheruksen oppiin. Paikalla olivat myös juutalaisten Eel ja Jehva, puolisonsa Aseran kanssa. Oli myös ugaritilaisten Beel eli Baal. Neitsyt Mariakin oli kutsuttu tilaisuuteen. ”Miksei se Savon emäntä tutki tunnustuskirjoituksia ja kokouspöytäkirjoja, joita on Nikeasta ja Efesosta ja jos mistä?”, ihmetteli Älláh, jolle Neitsyt Maria oli tuttu Älláhin toiseksi viimeisen profeetan äitinä. – ”Ei vissiin kielitaito riitä”, tirskahti Madonna niin äänekkäästi, että puheenjohtajajumala kopautti nuijaansa pöytään. ”Ukkojen kokkous”, hymähti N. Maria itsekseen.

Kevään koittaessa seuraamme jännitysnäytelmää: Rikollisena pidetty kansankiihottaja tuomitaan ja teloitetaan. Hautauksen jälkeen hän alkaa kummitella ystävilleen. Kuolevan ja ylösnousevan jumalan tarina on tunnettu monissa muinaisissa kulttuureissa ja esiintyy jopa karhunpeijaisina. Kuinka pääsiäiskertomus muuntelehtii Helvi Juvosen, Rauha Kejosen, Eeva-Liisa Mannerin ja Juha Mannerkorven runoissa? Millainen on Juudas tai Kristus meidän aikanamme tai Eino Leinolla? Voittaako kuningas keinulaudan? Ja miksi kevät sekä hurmaa että kauhistuttaa? Kirjoittajilta on aiemmin ilmestynyt kaksi joulukertomusta käsittelevää teosta. Nyt he vievät kevään ja pääsiäisen kautta syvälle Euroopan ja Lähi-idän kulttuurihistoriaan.

Liisa Enwaldin ja Esko Karppasen viisaat, paneutuneet ja sopivasti skeptiset esseet tutkivat, miten joulun peruskertomus - "Ja tapahtui niinä päivinä" - on kehittynyt joululaulujen teemoiksi, ja miten laulut puolestaan ovat muuttuneet vaeltaessaan ajassa ja paikassa. Tunnettujen ja rakastettujen laulujen takaa löytyy harvinaisempia versioita (ja tekijöitä) sekä yllättäviäkin vaikutteita; toisaalta kirjoittajat poimivat unohduksista sinne aiheetta joutuneita tekstejä ja sävelmiä. Näkökulma on useimmiten runoanalyyttinen, mutta myös sanan ja sävelen yhteispeliä tarkastellaan tuoreesti ja oivaltavasti. Useassa esseessä nousee esiin joulun ruusu - Iisain "vesana", legendasymbolina tai "armon kyyhkynä". Oman kiinnostavan valonsa saa Neitsyt Maria -aihe suomalaisessa 1500- ja 1600-luvun jouluvirsirunoudessa. Maria neidzö ia äitiMiehet poian ilman weti. Eip ikänäns ennen cuultuEtt miehet on raskax tultu.(Jaakko Finno, n. 1583)

Esko Karppasen punnitut ja tiiviit mutta puheliaat esseet ovat filosofis-kaunokirjallisia yhtä hyvin sisällön kuin tyylinkin puolesta. Niissä - usein hyvinkin syvällinen - pohdinta voi äkkiä muuttua sepitteeksi tai pastissiksi, ja kuvitteellinen antaa tilaa ajatuksellisille hypyille ja pirueteille. Koko ajan kokeillaan myös esseemuodon rajoja, ja ne osoittautuvat liikkuviksi ja notkeiksi. Pohdintojen virikkeet ulottuvat myytti- ja kansanrunoperinteestä Eino Leinon ja Klaus Mannin kautta Durasiin ja Yourcenariin. Keskiosiona on laaja essee Marja-Liisa Vartion runoudesta.