Ylioppilaat perustivat 1858 yhteisen kirjaston, jota kymmenet opiskelijapolvet ovat sittemmin hyödyntäneet. Toisin kuin maailmalla, suomalaiset yliopisto-opiskelijat ovat saaneet suuren osan kurssikirjallisuudesta maksutta kirjastoista. Ylioppilaskunta rakennutti kirjastolle kaksi omaa taloa ja onnistui hoitamaan vaativaa tehtävää aina massayliopiston alkuaikoihin asti. 1970-luvun alussa kirjasto valtiollistettiin Helsingin yliopiston kirjaston osaksi. Opiskelijakirjastosta kehittyi pitkälle automatisoitu palvelulaitos, jossa 2000-luvulla asioi vuosittain puoli miljoonaa asiakasta. Teoksessa paneudutaan Opiskelijakirjaston 150-vuotiseen historiaan sekä opiskelijoiden että henkilökunnan näkökulmasta. Kirjaston arki on muuttunut pienimuotoisesta lainaustoiminnasta professionaaliseksi ja automatisoiduksi massalainaukseksi, johon virtuaaliyliopisto on tuonut omat haasteensa. Monet asiat ovat kuitenkin pysyneet vuosikymmenten saatossa muuttumattomina. Myöhästyneitä kirjoja on aina karhuttu ja kirjoja pilaavasta vandalismista valitettu. Pysyvää on myös ollut kirjaston sivistystehtävä: kurssikirjojen ohella opiskelijoita on aina kannustettu lainaamaan kaunokirjallisuutta. 1900-luvun alussa kirjastonhoitajana toimineen Volter Kilven sanoin kirjasto on ollut sivistyskirjasto, joka on tarjonnut opiskelijoille "ajan hengessä liikkuvia sytyttäviä vaikutteita".
