Hanna Meretoja

Vi lever alla omgivna av ett förflutet som på olika sätt påverkar nuet. Men hur ska vi förstå det förflutnas fortsatta verkan och närvaro i samtiden? Inom historieteori diskuterades länge frågan om vi kan veta något med säkerhet om det förflutna. Men under senare decennier har intresset snarare riktats mot de olika sätt på vilka det förflutna finns kvar och formar de efterkommande. En dåtidsorienterad historieskrivning har fått ge plats åt en som rör sig i relationer mellan olika tidsliga dimensioner. I takt med att den historiska tiden historiseras väcks nya frågor: Är det meningsfullt att tala om en sammanhängande fortskridande tid eller bör vi snarare tänka oss flera parallella, multipla och korsande tider? Hur ska vi förstå historisk tid efter att framstegstanken själv alltmer kommit att framstå som en konstruktion? Frågor om vår egen plats i ett historiskt landskap öppnar för nya sätt att tänka det historiska och att historisera, där genealogiska, arkeologiska, dekonstruktiva, konstellativa och andra former av motläsningar tycks öppna nya och olikartade dörrar till det förflutna, i dess skilda gestalter och verkligheter. "Den historiska tidens former" är den första fristående delen i trebandsverket "Historiens hemvist". Den samlar nitton forskare inom skilda ämnen som behandlar frågor om historiens slut, hemsökelser och gengångare, döda och odöda, postapokalyps och messianism, exil, narrativitet och genealogi, polytemporalitet, anakronism och tidens mångfaldigande. Sammantaget bidrar den till att ge nya kartor över det samtida historiska medvetandet i dess struktur och förvandling. Volymen är redigerad av Victoria Fareld, forskare i idéhistoria vid Stockholms universitet, och Hans Ruin, professor i filosofi vid Södertörns högskola, båda knutna till forskningsprogrammet "Tid, minne, representation".

Vuosisatojen halki kaartuva tarina puusta, jolla on voima uhmata kuolemaa. Syöpähoitoja saava nainen kuulee, että häntä hoidetaan marjakuusesta valmistettavalla lääkkeellä, ja hämmästyy. Voiko puu pelastaa hänen henkensä? Alkaa matka, joka seuraa marjakuusen jälkiä Euroopan alkumetsistä lääketieteen laboratorioihin. Puun tarina kietoo yhteen niin jäämies Ötzin, 1600-luvulla eläneen luutunrakentajan kuin toisen maailmansodan taistelukentät. Hitaasti kasvavan puun salaisuudesta syntyy myös yksi modernin lääketieteen merkittävimmistä läpimurroista – ja samalla uusi uhka ikimetsille, joista lääke on peräisin. Elämän ja kuoleman puu punoo vaikuttavalla tavalla yhteen luonnonhistoriaa, taidetta, mytologiaa ja erilaisia ihmiskohtaloita. Se on todistuskertomus, puun elämäkerta sekä oodi luonnon salaisuuksille, jotka ovat vaarassa kadota ennen kuin ihminen ehtii löytää ne.

Väkevä romaani elämän katoavaisuudesta. Haikea esikoisteos merestä, rakkaudesta ja kuoleman läheisyydestä, joka sytyttää elämisen vimman. Joukko ystäviä kokoontuu meren äärelle, kun tulten nauha täplittää saaristoa muinaistulien yönä. Elea on juuri saanut kuulla olevansa vakavasti sairas, mutta ystävien kanssa jaetut kertomukset kannattelevat ja antavat lohtua. Esikoisteoksen virtaava kerronta kuljettaa läpi olemassaolon järkkymisestä kumpuavan hädän. Hanna Meretojan romaanissa Elotulet omakohtainen kokemus kietoutuu yhteen filosofisten pohdintojen kanssa tavalla, jonka Rachel Cuskin ja Maggie Nelsonin lukijat tunnistavat. Hanna Meretoja on yleisen kirjallisuustieteen professori Turun yliopistossa. Hän on tutkinut mm. kulttuurisia kertomuksia, kirjallisuuden filosofisia kytköksiä, vesikirjallisuutta sekä trauman ja sairauden tarinallistamista. Elotulet on Meretojan kaunokirjallinen esikoisteos. Kirjan yhtenä lähtökohtana on Meretojan oma syöpään sairastumisen kokemus, jota hän tutkii fiktion keinoin.

Väkevä romaani elämän katoavaisuudesta. Haikea esikoisteos merestä, rakkaudesta ja kuoleman läheisyydestä, joka sytyttää elämisen vimman. Joukko ystäviä kokoontuu meren äärelle, kun tulten nauha täplittää saaristoa muinaistulien yönä. Elea on juuri saanut kuulla olevansa vakavasti sairas, mutta ystävien kanssa jaetut kertomukset kannattelevat ja antavat lohtua. Esikoisteoksen virtaava kerronta kuljettaa läpi olemassaolon järkkymisestä kumpuavan hädän. Hanna Meretojan romaanissa Elotulet omakohtainen kokemus kietoutuu yhteen filosofisten pohdintojen kanssa tavalla, jonka Rachel Cuskin ja Maggie Nelsonin lukijat tunnistavat. Hanna Meretoja on yleisen kirjallisuustieteen professori Turun yliopistossa. Hän on tutkinut mm. kulttuurisia kertomuksia, kirjallisuuden filosofisia kytköksiä, vesikirjallisuutta sekä trauman ja sairauden tarinallistamista. Elotulet on Meretojan kaunokirjallinen esikoisteos. Kirjan yhtenä lähtökohtana on Meretojan oma syöpään sairastumisen kokemus, jota hän tutkii fiktion keinoin.

Against the backdrop of the polarized debate on the ethical significance of storytelling, Hanna Meretoja's The Ethics of Storytelling: Narrative Hermeneutics, History, and the Possible develops a nuanced framework for exploring the ethical complexity of the roles narratives play in our lives. Focusing on how narratives enlarge and diminish the spaces of possibilities in which we act, think, and re-imagine the world together with others, this book proposes a theoretical-analytical framework for engaging with both the ethical potential and risks of storytelling. Further, it elaborates a narrative hermeneutics that treats narratives as culturally mediated practices of (re)interpreting experiences and articulates how narratives can be oppressive, empowering, or both. It also argues that the relationship between narrative unconscious and narrative imagination shapes our sense of the possible. In her book, Meretoja develops a hermeneutic narrative ethics that differentiates between six dimensions of the ethical potential of storytelling: the power of narratives to cultivate our sense of the possible; to contribute to individual and cultural self-understanding; to enable understanding other lives non-subsumptively in their singularity; to transform the narrative in-betweens that bind people together; to develop our perspective-awareness and capacity for perspective-taking; and to function as a form of ethical inquiry. This book addresses our implication in violent histories and argues that it is as dialogic storytellers, fundamentally vulnerable and dependent on one another, that we become who we are: both as individuals and communities. The Ethics of Storytelling seamlessly incorporates narrative ethics, literary narrative studies, narrative psychology, narrative philosophy, and cultural memory studies. It contributes to contemporary interdisciplinary narrative studies by developing narrative hermeneutics as a philosophically rigorous, historically sensitive, and analytically subtle approach to the ethical stakes of the debate on the narrative dimension of human existence.