Hanna Weselius

Kirjallisen taiturin upea teos aivan tavallisesta viimeisestä matkasta, maailmanlopusta ja huolenpidosta. Pronominit on romaani siitä, miten pysyvyys loppui, poikkeustilat vakiintuivat ja tulevaisuus tempautui ulottumattomiin. Mikä on minä ja mihin sinua tarvitaan matkalla kohti tuntematonta? Mitä kohti kurkottaa, mitä me tarkoittaa? Matkustajakone nousee ilmaan ja lähtee kohti toista mannerta. Selviää, että lähtö on ollut kaoottinen ja ruuma on pakattu huolimattomasti. Osa matkustajapaikoista on peitetty pressuilla, catering on unohtunut ja tarjoilukärryn valikoima on outo. Ainoa näytettävä elokuva on James Cameronin Titanic. Matkustajia palvelee vain yksi uupumaton stuertti. Pappi, showpainija, taiteilija, opettaja ja vaikuttaja pohtivat palavan maan pinnalle jääneitä läheisiään, tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Mitä olisi voitu tehdä toisin, etteivät vuodenajat olisi menneet sekaisin? Mikä on kaikkialle leviävä outo sieni? Mihin kone on menossa? Ennen kuin aamu koittaa, stuertin täytyy vielä huolehtia kaikista löytämistään salamatkustajista ja selvittää, mitä pressujen alla on. Hanna Weselius (s. 1972 Kajaanissa) on julkaissut neljä romaania. Hänen esikoisromaaninsa Alma! (2016) sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon. Nimetön (Nanette Kottaraisen muotokuva) (2023) oli ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi. Weselius on koulutukseltaan taiteen tohtori ja työskentelee valokuvataiteen yliopistonlehtorina.

Puhutteleva esseekokoelma äideistä, lapsista, isistä ja ihmisistäKasvukausia on kirja elämästä, aikuisuudesta, valinnoista ja siitä, miten olla muita varten kadottamatta silti itseään. Millainen on hyvä äiti? Millä tavoin erityislapsi mullistaa äidin maailmankuvan ja käsityksen ihmisenä olemisesta? Millaista on kasvattaa lapsia, kun ilmastokriisi uhkaa kaikkea tulevaa? Millaista on rakentaa suhdetta puolison lapseen, kun itse ei ole äiti? Entä onko äidin ja lapsen välisessä yhteydessä jotain, mitä isän on mahdotonta tavoittaa? Äitiys on aihe, joka koskettaa meitä kaikkia. Lisäksi jokainen nainen jossain vaiheessa elämäänsä joutuu miettimään, haluaako lapsia vai ei. Vaikka asia on hyvin henkilökohtainen, kulttuurimme tekee siitä julkisen.. Kasvukausia - kirjoituksia äitiydestä -antologiassa 13 kirjailijaa pohtii äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä omakohtaisissa esseissään. Kokoelman kirjoittajat: Silvia Hosseini, Juha Itkonen, Heini Junkkaala, Sari Järn, Juhani Karila, Marjo Niemi, Ida Pimenoff, Emma Puikkonen, Venla Rossi, Miina Supinen, Johanna Venho, Sinikka Vuola ja Hanna Weselius.

Kirjallisen taiturin upea teos ajasta, yksinäisyydestä, traumasta ja kuvista. Nanette Kottaraisessa ei ollut mitään tavallisesta poikkeavaa. Nanette Kottarainen oli kuka tahansa. Kuka tahansa voisi olla Nanette Kottarainen. Kuka Nanette Kottarainen oli? Kuvataiteessa teos, usein muotokuva, jätetään joskus nimeämättä. Niin pyritään antamaan katsojalle mahdollisuus tulkinnan vapauteen. Toisaalta nimeämättä jättäminen tai nimen kirjoittaminen sulkeisiin häivyttää muotokuvan kohteen identiteettiä. Nanette Kottarainen istuu neljännen kerroksen asunnossaan ja kirjoittaa päiväkirjaa. Hän on elänyt maailmassa, jossa huonoista oloista tulevan naisen elämässä on ollut paljon rajoitteita. Myös omat traumat rajoittavat. Voiko omaehtoinen eristäytyminen tuoda vapautta? Päiväkirjassa vanhan, perheettömän naisen omakuva piirtyy menneistä ja nykyisistä tapahtumista, kuvista, jotka kuultavat toistensa läpi, sekoittuvat ja limittyvät. Omaan elämään sekoittuu lintuja, Goyan etsauksia, sotakuvia ja kuolleita jazzlaulajattaria. Aika kiitää ja hupenee, mutta pysyy koko ajan samana. Romaanin kertoja löytää myös päiväkirjaa puhtaaksi kirjoittaneen Leilan, joka täydentää Nanette Kottaraisen omakuvan muotokuvaksi. Mutta ovatko kuvat todellisia? Mitä oikeastaan tapahtui? Ihminen on ihmiselle kuva. Nanette Kottarainen oli yksin kuollut vanha nainen, jota kukaan ei tuntenut. Hanna Weselius (s. 1972 Kajaanissa) on opiskellut kirjallisuustiedettä, journalismia ja valokuvataidetta ja toiminut kuvajournalistina, kuvataiteilijana ja vapaana kirjoittajana. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja työskentelee valokuvataiteen yliopistonlehtorina. Weseliuksen esikoisromaani Alma! (2016) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon.

Monikerroksisen viisas romaani palkitun Alma!-romaanin tekijältäSateenkaariportaat on romaani miehen rooleista, naisvihasta, ääriliikkeiden noususta, värien muuttumisesta ja kunnian katoavaisuudesta. Egon on mies, joka ei haluaisi uskoa peilinsä kertovan totuutta. Myös muu todellisuus tuntuu sarjalta epäonnistumisia. Egon opettaa valtiotieteellisessä tiedekunnassa, juo liikaa, pitää huolta vuoteenomasta äidistään ja yrittää säilyttää kontaktin aikuiseen poikaansa. Hän tuntee surua, josta ei saa otetta, ja ärtymystä, joka on aina turrutettavissa. Kaiken ympärille levittäytyy Helsinki lämpimine elokuisine öineen, oikullisine talvineen ja portaineen, jotka on maalattu sateenkaaren väreihin mutta jotka joku käy aina uudestaan maalaamassa mustavalkoisiksi. Hanna Weseliuksen palkittu esikoisromaani Alma! keräsi kiitosta mm. omintakeisesta äänestä ja vahvasta aiheesta. Sateenkaariportailla Weselius vahvistaa näyttönsä kirjallisena taiturina. Hanna Weselius (s. 1972 Kajaanissa) on opiskellut kirjallisuustiedettä, journalismia ja valokuvataidetta ja toiminut kuvajournalistina, kuvataiteilijana ja vapaana kirjoittajana. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja työskentelee valokuvataiteen yliopistonlehtorina. Weseliuksen esikoisromaani Alma! (2016) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon.

Erkki Salomaa on kulkenut maailman kaduilla ja kaupunkiympäristöissä valppain silmin. Useita vuosia jatkuneen kuvaustyön tuloksena on syntynyt laaja valokuva-aineisto, joka kokoaa yhteen näkemyksen elämän moni-ilmeisyydestä. Kuvia yhdistää ihmisten samankaltaisuus ja maailman kulttuurinen yltäkylläisyys ja kauneus. Salomaan kohteena on ollut urbaani ympäristö niin Euroopassa kuin Aasiassa, Australiassa tai Amerikassa ja Intiassa. Hänen kuvissaan avautuvat maailman kadut. Valokuvaaminen on kohdistunut kaupunkien erityispiirteisiin, mutta samalla kaupunki-ihmisen olemukseen ja tilanteisiin - miten urbaanissa ihmisessä näyttäytyy vapaus, osallisuus tai yksinäisyys. Otosten keskiössä on aina ihminen. Erkki Salomaan teos ankkuroituu vahvasti mustavalkoisen katuvalokuvauksen perinteeseen. Teoksen esipuheessa Hanna Weselius pohtii valokuvauksen olemusta yleensä ja katuvalokuvauksen traditiota erityisesti. Erkki Salomaa (s. 1947) on kuvannut katuelämää 1970-luvun lopulta lähtien. Hänen innostuksensa kuviin syntyi jo kouluaikoina Kauhajoella, mutta valokuvaukseen vasta, kun hän muutti opiskelun jälkeen Poriin vuonna 1976. Salomaan yhteiskuntatieteellinen koulutus Turun yliopistossa ja ajan dokumentaarinen valokuvaus suuntasivat kiinnostuksen ihmisen toimintaan kaupunkiympäristössä.

Roland Barthesin (1915-1980) Valoisa huone (1980) on pitkään ollut valokuvateorian ja -keskustelun vakituinen viittauskohta. Marjaana Kellan ja Hanna Weseliuksen uusi suomennos (2026) perustuu teoksesta viime vuosikymmeninä käytyyn vilkkaaseen keskusteluun. Suomennos kuitenkin julkaistaan ilman johdantoa tai jälkisanaa, eikä siihen sisälly selityksiä. Niiden paikka on tässä pienessä Varjokuvain-nimen saaneessa kirjassa, joka sisältää suomentajien johdannon Barthesin tekstiin sekä kaksi esseetä sen herättämistä aiheista. Kella esittelee "Järkähtämätön"-esseessään Barthesin valokuva-ajattelua ja muutamien buddhalaisten käsitteiden käyttöä Valoisassa huoneessa. Weseliusta taas kiinnostavat kirjoituksen ja valokuvan yhtymäkohdat. Varjokuvain ja Valoisa huone ovat saatavana myös kartonkikuoreen pakattuna pakettina.