Hannu-Pekka Heikkinen

Hannu-Pekka Heikkisen esikoisrunokokoelma on älykästä, epigrammaattisen tiivistä ja melankolisen hilpeää runoa Väinö Kirstinän Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelman (1967) käynnistämässä sivilisaatiokriittisessä perinteessä. Monissa runoissa on vapautunutta typografista ja verbaalista leikittelyä. Runoilija on etsinyt "yhteiskunnallisen vaikuttamisen tasoa, jota ei leimaisi paatos tai jäykät vastakkainasettelut, vaan uutta luova kepeys ja kokeellisuus".

Valkosoluluonto esittelee kahden erikoisen romaanin, Pimeys ja Valo (ntamo 2010), kirjoittajan - ajattelijana, poleemikkona, tunnustuskirjailijana ja itseoppineena maagikkona. Kirja näyttäisi pyrkivän yhdistämään yhtäältä lacanilaisuuden ja Slavoj Zizekin ajattelun ja toisaalta uushengellisyyden. Vaikka tämä keitos voi tuntua pähkäpäiseltä ellei rienaavaltakin, Hannu-Pekka Heikkisellä on kyky saada toisiinsa liittymättömät elementit hehkumaan toistensa valossa. Hän käy neuroottisen kulttuurin kimppuun ja etsii kielen, tieteen ja valmiiden identiteettien ylittämisen mahdollisuutta. Astrologiaa ja yliluonnollista sivuavat jaksot ovat avomielisyydessään hämmentäviä, ja rationaalisestikin asennoituva lukija voi häpeäkseen havaita jännittyneenä seuraavansa tekijää hänen entisten elämiensä tapahtumiin.

Hannu-Pekka Heikkinen on vuonna 1985 syntynyt helsinkiläinen teologian opiskelija ja kirjailija. Hän on aikaisemmin julkaissut romaanin Pimeys (ntamo 2010).

Pimeys on filosofinen ja runollinen romaani nihilismistä, Jumalan kuolemasta ja väkivallasta, mutta myös pimeyteen kätkeytyvästä valosta, lapsuudesta, taiteesta, luonnosta ja mystiikasta. Romaani rakentuu kontrasteille, vastakkaisten elementtien sulautumiselle: ei ole ehdotonta pimeyttä. Tarinan antisankari, nimetön lääkäri, saapuu hoitamaan hylätyssä kellarissa asuvan kodittoman perheen sairasta äitiä. Hetkellinen houkutus käyttää hyväksi apua tarvitsevia saa pian arvaamattomia ja julmia seurauksia, eikä syyllisyydeltäkään lopulta voida välttyä.