Hannu Suni

Suomalainen yhteiskunta koki 1800-luvun lopulla monitasoisen muutosprosessin. Suuret nälkävuodet 1867-1868 herättivät monissa epäilyksiä siitä, oliko Jumala todella yhteiskunnallisten rakenteiden takana vai oliko kyseessä sittenkin ihmisten luoma järjestely. Murroskausi ja sen mukanaan tuomat liberaalit aatteet haastoivat suomalaisten perinteiset tulkinnat todellisuudesta. Esa Paavo-Kallion, torpparin pojan, elämä ja toiminta avaavat kiinnostavan näkökulman tuohon aikakauteen. Kouluja käymätön Paavo-Kallio pääsi vuonna 1878 Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaariin. Aluksi nuori opettaja innostui fennomaanisista kasvatusihanteista, mutta sittemmin hän irtautui niistä. Paavo-Kallio alkoi kyseenalaistaa absoluuttisiksi ymmärrettyjä yhteiskuntarakennelmia ja ajan myötä hänestä tuli suorastaan röyhkeä opettaja ja saarnamies. Kansakoulunopettaja Esa Paavo-Kallio sai vuonna 1896 Tammelan kirkkoneuvostolta saarnakiellon. Teologian tohtori Hannu Sunin tutkimus selvittää, mistä opettajan uhmakkuudessa oli lopulta kysymys.

Suomessa elettiin 1800-luvun puolivälistä alkaen monitasoista muutosvaihetta. Koulu oli yksi vastaus sääty-yhteiskunnan murroksen aiheuttamaan epävakauteen. Minkälaisia arvoja ja traditioita koulu edusti tilanteessa, jossa myös uskonnon ja evankelis-luterilaisen kirkon asema muuttui? Hannu Suni tarkastelee väitöskirjassaan uskonnon paikkaa, asemaa ja tehtävää lounaishämäläisissä kouluissa 1860-1960. Tammelan ja Forssan kierto- ja tehtaankouluissa, kansakouluissa ja yhteiskoulussa vaikuttaneiden aatteiden ja koulukäytäntöjen kautta avautuu laajempi näkökulma aikakauden aatehistoriaan. Paikalliset koulut ottivat aktiivisen roolin kristillisten arvojen vaalijoina. Kristillinen tapakulttuuri jatkui vahvana kouluissa, vaikka se muualla yhteiskunnassa heikkeni. Paine muuttaa ja sekularisoida kristillisen tavan sisältöä koveni kuitenkin koko ajan.