Hannu Syväoja

Isän ja tyttären yhteinen kokoelma sisältää kaksi uskonnollista ja yhdeksän 'maallista' esseetä. Kirjan nimiesseessä käsitellään Tuomas Kempiläisen (1380-1471), alankomaalaisen munkin, mystikon ja skolastikon, kirjoittamana pidettyä hartauskirjaa De imitatione Christi (Kristuksen seuramisesta), joka yleisen käsityksen mukaan on Raamatun jälkeen luetuin kristillinen kirja. Esseessä etsitään myös Kempiläisen käsitysten lainauksia ja samankaltaisuuksia uuden ajan pietistien teksteistä. Toinen uskonnollisista esseistä on tutkielma rukouksesta. Hannu Syväoja pohtii myös Nyky-Euroopan varhaista muotoutumista. Se on tapahtunut kulttuurielementtien siirtyminä ja vuorovaikutuksina. Tässä prosessissa Ateena ja Jerusalem saavat keskeisen välittäjänosan eivätkä ristiretketkään jää merkityksettömiksi. Pohditaan myös luonnon käyttöä ja vaikutusta poliittiseen julistukseen, kirjallisuuteen ja jopa mielen virkistämiseen ja terveyteen. Matkataan maisemaan ja vieraillaan ”Gaddin tarhassa”! Tutustumaan myös unohduksiin vaipuvien romaanikirjailijoiden Harald Hornborgin ja Eino Hosian tuotantoon. Kahdessa esseessään Leena Syväoja opastaa huomaamaan, että kaunokirjallisia tekstejä voidaan tulkita myös sävelteosten rakenteiden ja käsitteiden avulla.

Sananmukaisesti kirjasto tarkoittaa kirjakokoelmaa. Yleinen kirjasto on kaikkien käytettävissä oleva laitos, josta voi lainata maksutta kirjoja, lehtiä sekä nykyisin myös nuotteja, musiikkitallenteita ja muutakin. Ajasta aikaan se on ollut paikkakunnallaan tärkeä laitos. Sivistyksellisesti kirjastolla on ollut suuri merkitys. Nykyisin sitä pidetään myös hyvinvointilaitoksena, jossa on monenlaista kulttuuritoimintaa. Ensimmäiset paikalliskirjastot syntyivät maahamme 1800-luvun keskivaiheilla, aikana jota voi sanoa valistuksen virittämisen kaudeksi, Jaakko Juteinin tunnetun laulun sanoja käyttääksemme. Näihin aikoihin alettiin perustaa myös kansakouluja. Pyrkimyksiä tuki maaseudun kunnallishallintoa uudistava asetus. Sen mukaan pitäjän kirkolliset asiat tulivat seurakunnaksi ja 'maalliset' kunnaksi-nimitetyn hallintoyhteisön hoidettaviksi. Siirtymäaikana seurakunnat hoitivat joitakin kuntien toimialaan tulevia tehtäviä. Siksi Punkalaitumelle vuonna 1860 perustettu vaatimaton kirjasto kuului seurakunnan alaisuuteen, koska Punkalaitumen kunta perustettiin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin. Kunnalliseksi kirjasto tuli 1909.

Sarkkilan kansakoulu Punkalaitumella antoi 102 vuoden toiminta-aikanaan perussivistyksen tuhansille paikkakuntalaisille. Se oli myös filosofian tohtori Hannu Syväojan ensimmäinen opinahjo. Sivistyksen alkupotkusta kiitollisena hän on tehnyt tämän kirjan. Toinen syy on koulunpidon jälkeen museo- ja majoitustilana elämäänsä jatkaneen koulutalon puolitoistavuosisataisen taipaleen muistaminen. Kirja ei ole Sarkkilan koulun historia eikä historiikkikaan. Sanottakoon sitä vaikkapa kronikaksi tai kertomukseksi, siihen kun sisältyy muisteluakin. Nykyihmiselle kansakoulu on menneisyyden ruusu, jossa ei enää ole tuoksua eikä hahmoa. Sen aikanaan tekemä kulttuurinen suurtyö on unohtumassa. Siksi tekstissä on myös kuvauksia koko kansakoululaitoksen säädöksistä ja menettelytavoista. Kansakoululla on ollut merkittävä osuutensa maan huikeaan menestykseen. Se toimi vailla Pisa-jännitystä ja ilman huolta maan kilpailukyvystä. Kasvateistaan se pyrki muovaamaan hyviä, sivistyneitä ja itsestään huolehtivia ihmisiä. Näin edettiin läpi vaikeiden aikojen - katovuosien, pulakausien ja kolmen sodan.

Monille Jalmari Finnen nimi tuo mieleen vain Kiljusen herrasväen. Kuitenkin hän tuli aikanaan tunnetuksi muillakin kirjoillaan ja myös teatterintekijänä, suku- ja asutushistorian tutkijana sekä mielipidekirjoittajana. Hän oli aikansa monitaitaja, joka toimi eri aloilla: teatterissa, kirjailijana, suku- ja asutushistorioitsijana sekä kotiseutuaktivistina. Tämä Jalmari Finnen elämäkerta on yhtenäinen kokonaiskuvaus hänen monipuolisesta toiminnastaan. Yksistään teatterimiehenä Finne oli monipuolinen. Hän kirjoitti ja suomensi näytelmiä, ohjasi niitä, sävelsi niiden musiikkiakin sekä kehitti teatteritekniikkaa. Viime aikoina on huomattu, että hän kuuluu suomenkielisen oopperan aloittajiin. Finne on lastenkirjallisuutemme pioneeri ja ensimmäisten suomenkielisten dekkareiden kirjoittaja. Satiirisilla näytelmillään ja pamfleteillaan hän antoi tärkeän lisän köyhään kirjallisuuteemme. Painavin ja säilyvin osa Finnen elämäntyötä on hänen suku- ja asutushistoriatyönsä monumentti Sumen Asutuksen Yleisluettelo. Uutta tässä elämäkerrassa ovat Finnen lehdissä ja kokoomateoksissa julkaistujen suurten tekstimassojen esittely ja tulkinta. Niistä käy selville Finnen mielipidekirjojen ohella hänen jo 1900-luvun alussa esittämänsä käsitykset mm. ylioppilaista, aviottomien lasten ja heidän äitiensä aseman parantamisesta, eutanasiasta sekä itsemurhan oikeuttamisesta tietyissä tapauksissa. Eräät Finnen yli sata vuotta sitten esittämät ajatukset lastenkasvatuksesta ja koulusta ovat nyt vasta toteutumassa. Finnen eettisen ajattelu oli spartalaista: elämänhalua oli pidettävä yllä ja Akilleen kantapää salattava. Radikaaleista mielipiteistään huolimatta Finne oli pohjaltaan konservatiivi. Esimerkiksi sanaa demokratia ei hänen teksteistään löydy. Naisten oikeuksien laajentamiseen hän suhtautui kielteisesti. Kangasalla syntynyt Jalmari Finne oli hämäläisyyden suuri ihailija, suorastaan palvoja, vaikka hän oli henkisruumiillisuudeltaan kaikkea muuta kuin hämäläinen. Aikansa ekspansiivisen kaupunkilaisuuden hän koki uhkaavana. Se pyrki halventamalla syrjimään kansakunnan ydintä, maalaisväestöä. Finne nousi talonpojan puolestapuhujaksi. Hän oli maalaisromantikko kaupunkilaisuuden puristuksessa. Finne oli maanisen ahkera, toimelias, hyvin verkostoitunut ja idearikas. Hänen heikkoutenaan voi pitää hätiköintiä. Suomalaisessa kulttuurielämässä hän on ollut ainutlaatuinen - aikaansa edellä, sen tosikkomaisen ymmärrystason yläpuolella. Vanhemmissa sivistysmaissa häntä olisi arvostettu enemmän.

FT Hannu Syväojan esseiden kirjo ulottuu Lapin tuntureilta eteläisiin kansallismaisemiin, kirjallisuutemme klassikoista Pälkäneen puuaapiseen sekä sivistysideaalista maalaisköyhälistön mökkeihin ja kunnanjauhopusseihin. Arvioita tekijän aikaisemmista teoksista”Teos on lääkettä aikamme ihmisiä vaivaavaan historian ymmärryksen puutteeseen” Simo Skinnari kirjasta Kansakoulu suomalaisten kasvattaja (Kasvatus 1/2005).” Kesän ylivoimaisimman lukuelämyksen tarjonnut ... Hannu Syväoja rakentaa kirjansa Kulttuuripyöräilyä Hämeessä ... kotiseutujen sinfoniaksi, joka kohottaa parhaimmillaan ihmisen mielen kauaksi ja korkealle.” Jorma Marttala (Ylöjärven Uutiset 2011).” Syväojan kulttuurisukelluksen tekee omaleimaiseksi sen moni-ilmeisyys... Hän on aidon kulttuuri-ihmisen tavoin myös lumoutunut siitä, minkä hän on kokenut matkansa varrella.” Aulis Aarnio kirjasta Finnen ja Sillanpään lumoa (Kangasalan Sanomat 2012).

Zacharias Topelius (1818-98) on yhtenä maamme 1800-luvun vaikuttajajana nostettu kansakunnan kaapin päälle. Uransa hän loi kirjailijana sanomalehdentoimittajana ja yliopistomiehenä. Hän ansioitui myös aktiivisena kansalaisena. Topelius muistetaan ensisijaisesti ”satusetänä”. Mutta laajaan tuotantoon kuuluu myös runoja, kuvateoksia ja historiallisia romaaneja. Niistä tunnetuin on Välskärin kertomuksia. Maamme-kirjaa käytettiin kouluissa lukukirjana pitkään. Kestosuosion salaisuus oli, että sen asiatiedot, joskus hieman epätarkatkin, uppoavat kepeän kerronnan lumoon. Romantikkona Topelius on säilyttänyt suosionsa vähenevästi romanttisessa maailmassamme. Teoksellaan Pieni kirja Topeliuksesta filosofian tohtori Hannu Syväoja haluaa osallistua Zacharias Topeliuksen 200-vuotisjuhlintaan.

Esseekokoelmassaan FT Hannu Syväoja kirjoittaa kulttuuriseen Hämeeseen liittyvistä ihmisistä, tapahtumista ja etenkin kirjallisuudesta. Henkilöiden kirjo ulottuu 1600-luvun noitana pidetystä nykyhetkellä elävään shakkitehtävämestariin. Aiheisto kurottuu Sakari Pälsin pikkupoikajutelmista ja F. E. Sillanpään novelleista maamme itsenäisyyden alkuvuosikymmenten urheilukirjallisuuteen. Laajimmassa esseessä kerrotaan Eino Salmelaisen muistelma- ja teatterikirjoista. Sitten Kalle Kajander. Taitaa olla tuntematon. Hän kuului Juhani Ahon ystäviin, oli kirjailija hänkin mutta varsinaiselta ammatiltaan maanviljelijä. Kajander kirjoitti olojen muuttumisen hämäännyttävästä vaikutuksesta talonpoikaan 1800-luvun loppupuolella. Harvoin käsitelty aihe on Malakias Costianderin 1830-luvulla kirjoittama jylhä heksametriruno urheasta talonpoika Jaakosta, joka talviöisenä jauhatusvuorollaan taistelee pahaa peikkoa vastaan suuren Kyröskosken jylhästi pauhatessa. Lyriikan osalta esittelyyn tulevat pohjoishämäläiset runoilijat, joista maineikkain on Einari Vuorela. Kirjassa kerrotaan myös Tuure Vierroksen näytelmästä Tangenttibussoli, jota ei ole esitetty huolimatta siitä, että se sijoittui ensimmäiseksi Kalevalan juhlavuoden näytelmäkilpailussa. Sen aihe koskettaa Tamperetta ja Messukylää samoin kun Fredrika Runebergin historiallinen romaani Hatanpään kartanon valtiattaresta Katariina Boijesta ja hänen tyttäristään.

FT Hannu Syväojan teos on kulttuurisuunnistusopas karttoineen Pirkanmaan ja Satakunnan alueilla polkupyörällä tai muilla kulkuneuvoilla liikkuvalle tai vaikka nojatuolissa matkustavalle. Kuvaukset perustuvat omiin pyöräilykokemuksiin, elämyksiin ja kohteiden kirvoittamiin mietteisiin. Kirjan runsas kuvitus koostuu lähinnä kirjoittajan omista otoksista. Syväoja tutustuttaa lukijan alueiden kirjailijoihin, taiteilijoihin ja muihin merkkihenkilöihin - unohtuneisiinkin, joista jälkimaailmalle kertoo ehkä vain tummunut messinkilaatta syrjäisessä paikassa. Kirjoittajaa kiinnostavat paikat, joihin turisti ei juuri poikkea Tekijä mm. kertoo patsaista ym. muistomerkeistä sanataiteilijoiden teksteistä, kirkoista, museoista, kartanoista, teistä, ja "kulturisoiduista" luontokohteista. Hän pohtii esim. suomalaisuutta, kirkkorakennuksen ja hautausmaan sanomaa, suurmiesten merkitystä sekä maiseman käsitettä ja vaikkapa vesilähteiden kulttuurihistoriaa tai luonnon vaikutusta ihmiseen. Kerronta on paikoin tajunnanvirrallista ja mietteet voivat laajeta pienoisesseiksi Hannu Syväoja on julkaissut useita teoksia, mm. Kulttuuripyöräilyä Hämeessä ja vähän ulkopuolellakin (Mediapinta 2010).

Kirjoitelmakokoelmassaan Opettajavuodet FT Hannu Syväoja kertoo opettajanurastaan kansa-, kansalais- ja peruskoulussa vv. 1959-1993. Lisäksi kirjassa on kirjoitelmia koulusta, kasvatuksesta ja kirjallisuudesta. Aiheet käsittävät laajan kirjon mm. sota- ja pulavuosien kansakoulusta koulupolitiikkaan tai koulutuksen sidoksiin aikansa henkiseen ilmastoon; samoin opetuksen ja kasvatuksen käsitteistä yksilön omaehtoiseen kehitykseen. Lisäksi tarkastelun kohteiksi nousevat suurmiehet Mikael Agricola ja J. V. Snellman sekä Thomas Mannin, Aleksis Kiven, Toivo Pekkasen ja Mikael Niemen romaanit nuorukaisen kypsymisestä aikuisuuteen. Lukijalle selviää myös, miten 1800-luvun suomalaiset naturalistit näkivät aikansa tytön kasvatuksen kieroutuneisuuden ynnä se, mitä yhteistä on J. J. Rousseaun Émilen ja Edgar Rice Burroughsin Tarzanin kehitystiessä.

Esseissään Hannu Syväoja käsittelee Tampereen ja sen lähiseudun kulttuuri-ilmiöitä menneiltä ajoilta. Mukana ovat seudulla syntyneet, vaikuttaneet tai muuten siihen liitettävät kirjailijat ja muut toimijat sekä heidän aikaansaannoksensa. Vankkoina napoina ovat Jalmari Finne Tampereen itäisellä ja F. E. Sillanpää sen läntisellä puolella. Aiheet ulottuvat Tyrvään seudun fennofiileistä Tampereen sinfonikoihin, Kyrö-fantasioista pälkäneläisiin paratiisi-unelmiin, "Kaarilan Linnén" kasvitarhasta teiskolaiskoulun veistoluokkaan, säätyläisheränneistä Kiljusen herrasväkeen, isonvihan kauhuista pieniin kirjasotiin. Yleissivistyksellinen teos on kirjoitettu lukijaystävällisissä hengessä. Kirjassa on väri- ja mustavalkokuvitus.

FT Hannu Syväojan teos on kulttuurisuunnistusopas Hämeessä ja sen reuna-alueilla pyöräilevälle tai muulla kulkuneuvolla liikkuvalle. Kolmenkymmenen reitin kuvaukset perustuvat omiin ajokokemuksiin, elämyksiin ja kunkin matkan kirvoittamiin mietteisiin. Monina kesinä Syväoja on pyöräillyt Pirkanmaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä, lähinnä maaseudulla. Hannu Syväoja johdattelee lukijan sellaisiinkin paikkoihin, joihin tavallinen turisti ei juuri poikkea. Tutuiksi voivat näin tulla monet merkkihenkilöt - unohdetutkin, joista jälkimaailmaa muistuttaa ehkä vain tummunut messinkilaatta syrjäisessä paikassa.