Hannu Ylönen

Stigu on Rock and Rollin, Woodstockin, liftausreissujen ja hikisten jumppasalien villasukkadiscojen vuosikymmenten kasvatti. Siitä on aikaa, mutta muistot elävät. Opinnot ja työ veivät hänet eri maihin, kiehtoviin paikkoihin ja odottamattomiin tapaamisiin. Ihmissuhteet - lue naiset, sen oikean tiedostamaton etsiminen ja löytäminen kietoutuvat unenomaiseksi matkaksi läpi elämän. Elämänmittaisen ja -makuisen matkan muistelu täyttää unettomien, mutta levollisten öiden luppoajan. Jos ei tänä yönä nukuta, eikä seuraavanakaan, niin varmaan kolmantena uni jo tulee. Ikääntymisen myötä valoisiin uniin ja muistoihin liittyvät tummemmat sävyt. Kirja on omistettu löytämiselle. Rakkauden löytäminen yhdessä positiivisuuden kanssa painavatkin elämän vaakakupin auringon puolelle.

Joulu lähestyy. Vanhassa puutalossa kylän laidalla asuvat isä, äiti, kolme lasta ja koira. Vanha nirisevä ja nariseva hirsitalo kertoo tarinoita. Varsinkin joulutarinoita. Kummallista on, että tarinat kuulevat ja kokevat vain lapset. Ja ehkä koira. Joulukirja alkaa joulukuun ensimmäisen päivän tarinasta, jossa perheen nuorimmainen tapaa kannossa olevan käävän alla asuvan merimiestontun. Joulun aaton aattona kuusenhaku matka pakkasmetsässä päättyy lasten sadunomaiseen kohtaamiseen maahisten kanssa ja jouluaattona talon koira tapaa vanhan ystävänsä, kellarin tontun ja saattaa pelastaa perheen pahalta katastrofilta. Joulupäivien jännitys purkautuu lasten seikkailuun avaruusolioiden karkottamiseksi. Örkkien karkottamisessa auttaa kellarin tonttu ja rauhoittaa pelokkaita lapsia. Viimeinen tarina karhun pihkatapista voi hyvinkin ihmeellisenä luonnonilmiönä olla totta. Pihkatapin olemassa olosta kinastelevat luonnontutkijatkin. Vuosituhat vaihtuu rakettien paukkeessa ja pihkatappi löytää tiensä vähän väärään paikkaan. Yhteistä kaikille ihmeellisille tapahtumille on se, että ne jättävät jälkiä. Aikuiset kyllä jäljet huomaavat, mutta eivät ymmärrä, vaikka lapset kuinka näkemäänsä ja kokemaansa heille selvittävät.