Harri Sallinen

Perkele on yksi pisimpään suomen kielessä sellaisenaan käytetyistä sanoista. Nykyään se tunnetaan lähinnä kirosanana. On kuitenkin oletettavaa, ettei kyseessä ole pelkästään hyvin rimmaava ärräpitoinen deskriptiivisana, vaan taustalla on jonkinlainen uskomusolento. Entisajan ihmisille nämä uskomusmaailman kohteet olivat todellisia. Emme voi koskaan tavoittaa entisaikojen ihmisten mentaalista tilaa, koska kokemusympäristömme on muuttunut toiseksi. Voimme kuitenkin koettaa erilaisten historiallisten lähteiden valossa muodostaa sivustaseuraajan kuvaa siitä, miltä Perkeleen kanssa eläminen on näyttänyt.

Suomalaisia on luonnehdittu vuosikymmenestä toiseen samanlaisilla piirteillä ja argumenteilla. Suomalaiset ovat koko satavuotisen itsenäisyytensä ajan alentaneet itseään jopa rotuteorioihin vedoten. Omissa rotuteorioissa suomalaiset ovat käyttäneet keskeisenä todistusaineistona alkoholia. Suomalainen itsekuva ja itsetunto alkoivat muotoutua silloin kun syntyi ajatus kansakunnasta. Kirjallisuuden luoma juro tyyppikansalainen ei ole muuttunut paljoa nykypäivään tultaessa. On tarpeen pohtia, miten tämä on mahdollista. Tämä tutkielma koettaa osoittaa kuinka absurdeja ja perusteettomia ovat erilaisuuteen (tai samanlaisuuteen) pohjaavat ennakkoluulot. Teemaa ei ole aiemmin tutkittu historiantutkimuksen menetelmin. Suomalainen mielenmaisema muuttuu juuri nyt ennätysmäisen nopeasti. Entisen itsekriittisyyden tilalle on tullut aivan muuta. Nykyistä itsensä alentamista edustaa kuitenkin vieraan pelko. Pelätään että ne jyrää meitin. Kirja on kirjoitettu kaikille, joita kiinnostaa myytti suomalaisuudesta ja oman kansan erikoislaatuisuudesta. Teema sisältää elementin joka on perinteisesti kiinnostanut suomalaisia: mitä meistä ajatellaan.