Heikki Reivilä

Kirjailija on kertomus eräästä tapahtumarikkaasta syysyöstä ja uuden tarinan syntyhetkistä. Kirjailija löytää öisestä metsästä rahakätkön. Pulska rahasäkki kainalossa kirjailija pakenee, kun häntä ajavat takaa rahojen omistaja, poliisi, pelastuslaitos ja rannikkovartioston helikopteri. Piilotellessaan kirjailija törmää Emiliehen, naiseen jota rakastaa. Ollaan draaman alkulähteillä. Kun kirjailija kuvittaa kaiken lukemansa perusteella jännittävää elämäänsä, merkitsee tuoreeltaan paperille kaiken näkemänsä ja kuulemansa, syntyy tarinaa kuin film noirissa. Tapahtumien edetessä herää uteliaisuus, mitä on todella tapahtunut? Vai onko kysymys turha, onko fiktio ainoa, mitä meillä on? Kirjailija on humoristinen ja luodintarkka kuvaus taiteellisesta työstä sekä peloista ja paineista, joita työhön liittyy. Kerronta on täynnä leikillisyyden ja yllätyksellisyyden iloa, ja Reivilän taiturimainen kieli naurattaa sivu toisen jälkeen. Reivilä kuvaa kirjailijan työtä ja asemaa yhteiskunnassamme ennennäkemättömällä tavalla. Heikki Reivilä (s. 1955) voitti J. H. Erkon runokilpailun vuonna 1981. Hän on kirjoittanut näytelmiä, kuunnelmia ja käsikirjoituksia, mm. Matti Ijäksen elokuviin Pieniä valheita (1994), Haaveiden kehä (2002) ja Puolin ja toisin (2013). Reivilän romaanitrilogian aiemmat osat ovat henkilöistään ja dialogistaan kiitetyt Ryöstö (2014) ja Onnettomat Roomassa (2017).

Nuori Helena on notkea ja nopeaälyinen persoona, jonka roolit ja tyylit vaihtuvat tiuhaan. Helena perii tätinsä antiikkikorun - ja perintö saa mielen väänteille. Mitä pienten kaksospoikien äiti tekee arvokkaalla korulla? Suvun aarteen vaihtaminen rahaksi tuntuu moraalittomalta. Mutta moraali ei elätä, sillä ei saa kattoa päänsä päälle. Muutamaa kuukautta myöhemmin Hotel Majestic Romaan saapuu tyylikäs Helenarouva säihkyvä timanttikoru kaulassaan. Kuka aavistaisi, että tätinsä äkillistä poismenoa sureva signora on kulissi satojen tuhansien arvoiselle vakuutuspetokselle? Helenan tietämättä hotellissa on muitakin korusta kiinnostuneita juonittelijoita ja itsestään paisuksissa olevia tyylitaitureita, jotka ajautuvat mukaan hämäräpuuhaan. Heikki Reivilän riemukas romaani Onnettomat Roomassa on rikoskertomus maailmastamme, jossa pienikin raha voi sokaista. Arvokorun ympärillä parveilevat henkilöt kertovat tarinaansa, miettien minkälainen naamio ylleen pitää laittaa, että ei jäisi kiinni, että onnistuisi edes jossakin, että kuuluisijohonkin edes vähän.

”Miten toisin kaikki oli historian aikaan! Niin tyystin toisin, ettei minun tarvitse kuin sanoa Runeberg, ja heti mieleni virittyy. Ja toden totta, Runebergissa ei ole mitään väkisin punnerrettua.” Ensimmäisessä romaanissaan Toinen Runeberg Heikki Reivilä tarttuu rivakalla otteella kansallisrunoilijaan. Runeberg oli jo aikalaisilleen käsite. ”Runeberg oli koko olemukseltaan siinä määrin Runeberg, että Runebergin ystävillä olikin tapana kutsua Runebergiä pelkästään Runebergiksi.” Yhtä kirkkaan läpivalaisun saa poliisipäällikkö Nyyssösen mieli kaikkine kiemuroineen. Poliisipäällikkö Nyyssönen on kaikin puolin epäonnistunut virkamies. Hänen arkensa on täynnä vastoinkäymisiä, maailma vihamielinen ja Nyyssösen haluja tottelematon. Poliisipäällikkö Nyyssönen seisoo rikososaston käytävällä kahviautomaatin edessä kahvia saamatta. Automaatin luota ei kuitenkaan noin vain lähdetä, koska Nyyssönen ”on siinä määrin onnellisessa asemassa, että osaa nähdä itsensä ulkopuolisen silmin”. Tuota armolahjaansa hän käyttää itseään säästelemättä, tavalla, joka naurattaa ja hirvittää. Nyyssösessä ja Runebergissä on yllättävän paljon samaa. Heikki Reivilä kieputtaa romaaninsa henkilöt vyyhdeksi. Ennen kuin aamu on ehtinyt illaksi, lukija huomaa joutuneensa kerronnan pyöritykseen, jossa herää kysymys, kuka tätä todellisuutta oikein kertoo. Huimaan tyyliinsä Reivilä kunnioittaa henkilöidensä – myyttistenkin – omanlaisuutta epätoivoistamalla heidät: Runebergistakin syntyy ihminen joka on syvästi traaginen ja koominen.