Heikki Ylikangas

Gustav Vasa anses i aktuell forskning ha varit en tyrann. Mindre kända är de individer och enheter som försökte förhindra hans expansionspolitik. De får vi lära känna här. Vasa växte upp under Kalmarunionens tid. Den tidigaste av hans motståndare var den danske kung Kristian II (1481-1559). Den stora konflikten uppstod vid Kristians försök att återställa unionens fulla styrka. Han ville också kuva Sverige, som länge hade rivits sönder av unionen. Gustav Vasa blev Kristian II:s största fiende. Gustav Vasas övriga opponenter tillkom när han var Sveriges kung (1523-1560). Bland dem fanns den katolska kyrkan, Lübeck som Hansas centrala stad och familjen Sture med dess invecklade bakgrundshistoria. De viktigaste motståndarna var sekreteraren och reformationstillskyndaren Olaus Petri och upprorsledaren Nils Dacke. De kämpade för samma sak på olika sätt, det vill säga motsatte sig starkt den regeringsform som Gustav Vasa följde. HEIKKI YLIKANGAS (f. 1937) är historiker och professor emeritus. Han har publicerat flera fackböcker om finsk historia, därtill både pjäser och romaner.

Heikki Ylikankaan kirjan aiheena on Ruotsin (ja siihen kuuluvan Suomen) kuningas Kustaa Vaasa ja hänen aikalaisvastustajansa. Kustaa Vaasaa pidetään nykytutkimuksessa tyrannina. Vähemmän tunnettuja ovat ne henkilöt ja tahot, jotka koettivat ehkäistä hänen paisuvaa mahtiaan. Niihin tässä teoksessa paneudutaan. Kustaa Vaasa eli nuoruusvuotensa pohjoismaisessa valtioliitossa, jota kutsutaan Kalmarin unioniksi. Varhaisin Kustaan vastustajista oli unionikuningas Kristian II. Suuren luokan konflikti syntyi siitä, että Kristian pyrki palauttamaan unionin täydelleen voimaan. Hän tahtoi alistaa myös Ruotsin, joka oli jo pitkään rimpuillut eroon unionista. Kustaa Vaasasta tuli Kristianin merkittävin vastapeluri. Muut Kustaa Vaasan uhmaajat liittyvät siihen ajallisesti mittavaan vaiheeseen, jolloin hän hallitsi kuninkaana (1523-1560) Ruotsia. Niitä olivat katolinen kirkko, Lyypekki Hansan keskuskaupunkina ja Sture-suku monimutkaisin taustakuvioin. Tärkeimpiä vastustajista olivat oikeusoppinut Olaus Petri ja kapinapäällikkö Nils Dacke. He taistelivat eri välinein saman asian puolesta eli vastustaen jyrkästi sitä hallitustapaa, jota Kustaa Vaasa noudatti. Tutkimus on kauttaaltaan taattua Ylikangasta. Sitä kirja on sekä kielenkäytöltään että todistelultaan. Heikki Ylikangas vastaa yhä niitä odotuksia, joita hänen nimeensä on totuttu liittämään.

Teos toimii tieteen ja taiteen rajapinnat yhdistävänä kokonaisuutena. Kirja sisältää Heikki Ylikankaan vuonna 1993 julkaiseman Tie Tampereelle -teoksen tekstiä tiivistettynä ja Tampereen valtaustaistelujen tapahtumat kronologiseen järjestykseen sijoitettuina. Tampereella syntyneen ja sisällisodan kauhut itse lapsena kokeneen Viljo Kajavan vuonna 1966 julkaistun Tampereen runot -teoksen, osan Kevät 1918 runot syventävät lukijalle sen tuskan, jonka vuoden 1918 sisällissota Suomessa ja Tampreella kansalaisille aiheutti. Kartat havainnollistavat lukijalle tilanteita Tampereen valtaustaistelun etenemisestä keväällä 1918 ja kuinka Tampereen saartorengas päivä päivältä tiivistyy, ennen kuin valkoinen lippu 6.4. nousee Pyynikin näkötornin huipulle. Valokuvat täydentävät omalta osaltaan kerrontaa.

Lakeudet. Nuijasota. Puukkojunkkarit. Tervahaudat. Lapuan liike. Yritteliäisyys. Aina sitä jokin naula vetää -kirjan nimessä tiivistyy yleinen käsitys eteläpohjalaisille ominaisesta yritteliäisyydestä. Siitä, miten yritteliäitä he oikeasti ovat, kertoo luistavalla tyylillään Heikki Ylikangas, historioitsija, joka tuntee kotimaakuntansa menneisyyden läpikotaisin. Tällä kertaa Ylikangas keskittyy Etelä-Pohjanmaan historian erityispiirteisiin: kaikkeen siihen, mikä erottaa maakunnan Suomen toisista maakunnista. Kirjassa kuljetaan Susiluolan ja Leväluhdan mysteereistä aina nykypäivään saakka. Välille mahtuu paljon – esimerkiksi sellainen merkillisyys, miksi eteläpohjalaiset esittivät niin nuijasodassa kuin vuoden 1918 kansalaissodassa pääosaa. Teoksen johtosana on miksi. Kirjassa kysytään ja vastataan. Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan ominaisluonne ja syyt siihen käyvät esille niin menestyksessä kuin epäonnessa, niin hyvässä kuin pahassa. Professori Heikki Ylikangas on tunnetuimpia suomalaisia historioitsijoita. Hän on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, joista Tie Tampereelle (WSOY 1993) voitti Tieto-Finlandia-palkinnon. Lisäksi hän on saanut muun muassa Tietokirjailija-palkinnon (2002) ja Warelius-palkinnon (2012). Vuonna 2014 hän sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon elämäntyöstään. Tutkimustensa ja tietokirjojensa lisäksi Ylikangas on kirjoittanut näytelmiä ja kaksi historiallista romaania.

Heikki Ylikangas keskittyy uudessa teoksessaan Suomen historian suuriin muutoksiin ja tutkijaa askarruttaviin tapahtumaketjuihin 1100-luvulta viime vuosituhannen lopulle. Ylikangas valitsee monia kiinnostavia ajanjaksoja ja kysyy pintakuohun alle kätkeytyviä syitä. Hän tarkastelee pitkän aikavälin muutoksia ja yhteiskunnallisia rakenteita. Tuoreesta näkökulmasta käsitellään esimerkiksi 1990-luvun lamavuosia, jotka muuttivat maatamme niin yhteiskunnallisesti kuin poliittisesti. Mikä sai Suomen vajoamaan lamaan muita maita syvemmälle - ja mitä siitä seurasi? Ylikangas haastaa miettimään myös suomalaisen väkivallan syitä ja historiantutkimuksen kipupisteitä. Mikä saa historiantutkijan välttelemään araksi tietämiään aiheita, ja vieläkö Suomen historiassa sellaisia riittää?