Helena Honka-Hallila

Pitsit sukua keskenään -kirja kertoo suomalaisista, Suomessa käytetyistä erilaisista pitseistä ja pitsimäisistä koristeista. Esiin nostetaan fransut, reikäompelu, verkkopitsi, nyplätyt, neulotut, kudotut ja virkatut pitsit sekä tylli- ja leikekirjonta. Kirjassa on tietoa eri tekniikoista ja pitsimalleja. Ennen pussilakana-aikaa lakanoita ja tyynyliinoja koristivat virkatut pitsit, joiden malleista suuri osa on ommeltujen ja nyplättyjen pitsien perintöä. Pitseillä ja kirjonnalla on kiehtova sukulaisuus, sillä esimerkiksi samat ruutumallit toistuvat niin ristipistoissa kuin verkko- ja virkkauspitseissäkin. Kukat ovat kirjonnan perusaiheita näkyen sekä ommelluissa ja tyllipitseissä että myös nyplätyissä ja virkatuissa pitseissä. Suuri osa pitsimalleista on kansainvälisiä, ja ne ovat siirtyneet mallikirjojen ja painettujen ohjelehtien välityksellä maasta toiseen. Vanhimmat mallikirjat on painettu 1500-luvulla.

Pirjo Vänni ja Helena Honka-Hallila ovat jatkaneet vanhojen raumalaisten pitsien tutkimista. Kohteena ovat Suomen Talousseuran yhdeksän pitsin kokoelma vuosilta 1807 ja 1812. Nyt julkaistaan kahden kukkapitsin mallit. Toinen kohde ovat vanhat mynsterit, joita on säilynyt museoiden ja yksityisten kokoelmissa. Niiden pohjalta on kirjassa kolme leveää reunapitsiä, joita on käytetty tykkimyssyjen pitsitykeissä, mutta jotka soveltuvat myös muuhun käyttöön. Kaksi koristeellista välipitsiä, jotka ovat Kolberskalai reunapitsin muunnelmia. Mukana on leveitä ja kapeampia tyllipitsejä sekä yksi silkkipitsi eli blondri. Piirrettyjen ohjeiden mukaan voi nyplätä vanhan mynsterin mukaan tai sitten käyttää Pirjon suoristamaa vaihtoehtoa.

Virkkaus on ollut ja on edelleen monipuolinen ja suosittu käsityömuoto. Se on helppo jokanaisen käsityö, johon ei tarvita suuri välineitä, virkkuuneula ja lanka riittää. Tässä kirjassa tuodaan vanhoja malleja nykykäsityöläisten käyttöön. Enää ei virkata lakananpitsejä kuten vuosikymmeniä sitten, mutta vanhat mallit voi saada uuteen käyttöön. Virkkaustekniikka kehittyi 1800-luvun alussa ja malleja alettiin julkaista 1800-luvun alkupuolella ilmestyneissä mallikirjoissa neulemallien rinnalla mm. Saksassa. 1800-luvun lopulla alettiin julkaista käsityölehtiä, joissa oli myös virkkausohjeita. Suomessakin alettiin virkata pitsejä liinavaatteisiin ja muihin tekstiileihin, kun puuvillalangan saanti helpottui. Lopulta kokonaisia ikkunaverhoja, pöytäliinoja ja sängynpeittoja virkattiin. Pitsinvirkkauksesta tuli myös ammattikäsityötä.

Rauman pormestari Grönholm kokosi vuosina 1836-37 Raumalta laajan pitsinäytekokoelman. Tavoitteena oli markkinoida raumanpitsejä Pietariin. Kokoelma ostettiin vuonna 1917 Suomen Kansallismuseoon. Tässä kokoelmassa on 129 pitsiä, ja mukana on vanhoja ja hienoja pitsejä, jotka ovat jääneet unohduksiin. Grönholmin kokoelma osoittaa hyvin, miten erilaisia pitsejä Raumalla nyplättiin. Mukana on joitain kapeita reuna- ja välipitsejä. Suurimman ryhmän muodostavat 62 tyllipitsiä. Rauman pitsejä käytettiin Suomessa laajalti nk. tykkimyssyjen pitsinä. Tekstiilitutkija Helena Honka-Hallila ja nypläyksenopettaja Pirjo Vänni ovat tutkineet Grönholmin kokoelman pitsit. Vanhoista pitseistä on piirretty kansainvälisiä värikoodeja käyttäen mallit nykynyplääjien käyttöön, ja useimpiin pitseihin on suunniteltu myös kulmat. Koska Grönholmin kokoelmassa kaikista pitsistä ei ole täyttä mallikertaa ovat tekijät tutkineet eri museoissa vanhoja raumanpitsejä. Kirja tarjoaa laajan aineiston sekä vanhoista pitseistä kiinnostuneille että erityisesti nypläyksenharrastajille. FL Helena Honka-Hallila on turkulainen tekstiilitutkija, kansatieteilijä ja tietokirjailija. Pirjo Vänni on opettanut pitsinnypläystä yli 20 vuotta. Hän on myös kirjoittanut osana työryhmää useita pitsejä käsitteleviä kirjoja.

Työväen raittiusliike sata vuotta -teos ei ole perinteinen yhdistyshistoria, vaan se kuvaa, miten työväen raittiusliike pyrki yhteiskunnallisin keinoin edistämään raittiutta. Taustana esitellään 1800-luvun lopun ja 1900-luvun elämää ja asuinoloja sekä tilastojen että työväenyhdistysten antamien tietojen kautta. Työväen elämänpiirin muuttumista kuvataan mm. Toivo Pekkasen teoksista lainattujen kuvausten avulla. Nuoret miehet ja naiset lähtivät 1800-luvun lopulla töihin kaupunkiin ja tehtaisiin toimeentulon ja paremman elämän toivossa. Uusi elämänmiljöö ja elämänrytmi poikkesivat maaseudun perinteisestä elämästä. Hyvän elämäntavan muodostumisen edellytyksenä eivät olleet vain aineelliset edellytykset vaan myös henkinen kehitys, erilaiset sivistysmahdollisuudet, joihin monipuolinen yhdistystoiminta antoi mahdollisuuksia. Yksi uusien yhteisöjen vitsauksista oli liiallinen alkoholinkäyttö, joka paljolti johtui juurettomuudesta ja uusien työ- ja asumisyhteisöjen yhteisöllisyyden heikkoudesta. Raittiusaate nousi 1800-luvun lopulla tavoitteenaan kohottaa raittiuden avulla kansaa parempaan elämään. Työväen raittiusliike pyrki vaikuttamaan raittiuteen parantamalla työväen elinoloja yhteiskunnallisin keinoin. Tässä työssä työväen naisliike toimi erityisen aktiivisesti. Kirjan kuvituksessa esitellään sekä työväen elämänoloja että työväen raittiusliikkeen monipuolista toimintaa. Kirjan kirjoittaja on arkielämän historiaan erikoistunut tietokirjailija.