Helena Sinervo

Mitä tapahtuu kun kaikki ympäröivä näyttää erilaiselta ja löydämme itsemme toivomasta, ettei paluuta entiseen ole? Elämä ei tunne rajoja, normaalia tai epänormaalia. Mitä tiiviimmäksi elo muuttuu, sitä kirkkaammin merkitykselliset asiat ja kohtaamiset näyttäytyvät. Pakopiste-kokoelmassa kuvataan erikokoisia todellisuuksia, joissa pysähtyminen on välttämätöntä. Teos on yritys nähdä ja ymmärtää mitä siitä voi seurata. Kokoelman nimekkääseen kirjailijakaartiin kuuluvat Hannu-Pekka Björkman, Annina Holmberg, Nina Honkanen, Juha Hurme, Jenni Kirves, Tommi Melender, Antti Nylén, Hannu Raittila, Juha Seppälä ja Helena Sinervo. Kirjan idean takaa löytyvät kirjailija Nina Honkanen ja näyttelijä Hannu-Pekka Björkman: ”Ajatus kirjasta tuli keväällä auringon ja kuun näyttäytyessä samassa kuvassa. Eikä kokoelmaan kutsuttuja kirjailijoita tarvinnut kauaa miettiä.” Mukaan lähti hieno kattaus maamme eturivin kirjailijoita. Björkman ja Honkanen ovat olleet lukemastaan vaikuttuneita: ”Jokaisen kirjailijan kertomuksella on oma pakoton kohtansa näiden kansien välissä”, he toteavat kokoelmasta.” Oman tulkintani mukaan sisu on paljon monitahoisempi käsite kuin vaikkapa se, että ihminen menee tarvittaessa läpi harmaan kiven. Sisu on sitä, että keksitään keino ylittää kivi.” - Jenni Kirves”Olemme tottuneet ajatukseen, että ihmisjärki on ainoa universaali järkilaji, joka pystyy avaamaan maailmankaikkeuden toimintakoodit.”- Juha Seppälä”Se, että sain kerran viikossa istua sohvalla ja katsoa telkkaria jonkun kanssa, piti mut ihmisenä ja nahoissani. Adidaksen t-paidankin sain Seijalta. Se lämmittää yhä.” - Juha Hurme

Mestarillisen kirjailijan vavahduttava, tarkka ja lumoava runokokoelma voimista, jotka sukupolvesta toiseen raapivat ja huutavat ihmisen sisällä. Runojen puhujan arkeen, uniin ja ajatuksiin hiipii tuon tuosta tiikeri. Kolmesataa kiloa eläintä avaa runoissa väylän raivoon, muistamiseen, oikeudentajuun ja kaipuuseen. Räjähtävä voima pauhaa runoissa kita auki ja rouhaisee lopulta niskat poikki koko patriarkaatilta, hirviöistä tuhoisimmalta. ”Tiikeri loikkaa sumuun pukeutuneena alkovista ja rouskaisee hirviöltä kaulan poikki, juo veret. Tiikerin ja minun välillä ei ole mitään rajaa. Miten maukasta liha voikin olla, melkein kuin tryffeliä suupielistä nuoleskelisi."

Lapsuuden viattomuudesta heijastuu tarkka näkymä muoviseen maailmaamme Finlandia-palkitun kirjailijan koskettavassa romaanissa. Tamperelaislähiössä eletään 1970-luvun taitetta, ja ihmisten kulutustottumukset muuttuvat. Muovi saapuu säihkyen sekatavarakauppaan jogurttipurkkien, ämpäreiden ja polyesterin muodossa, auttaa kauppiaita pakkaamaan elintarvikkeita ja tehdasta tahkoamaan lisää ihania tavaroita. Reetta ja Petri tarkkailevat lastensilmin lähiön ihmisiä, ja eri henkilöiden kautta avautuu liikuttava kuva ajasta, jolloin katse kohti tulevaa on kirkas. Mutta kepeys ja luottavaisuus näyttävät myöhemmin erilaisilta, muovin kiiltävän ja viattoman pinnan alla lymyää tekojemme painavuus.

Helena Sinervon runokokoelma on aistikas sielunmessu merelle ja riepotteleville tunteille. Runojen meri on sekä suojelukohde että eroottisen rakkauden elementti, vaahtoisa alkuperämme ja muovittunut ääretön. Samalla meri on tuttumme, aistein koettu ja kujeileva. Runoteos rakentuu klassisen sielunmessun, requiemin, eri osastoille, mutta Sinervo leikkii rakenteella. Musiikki tuntuu fyysisesti runoissa: vesi eri muodoissaan nuolee ja hyväilee, liikuttelee tavuja ja luo uutta. Kihelmöivän kaunis kokoelma katsoo rohkeasti kohti rakastumista, se kuljettaa ihmistä luonnossa, puiden ja veden syissä, "vaeltaa hajaantuneessa molekyyliparvessa, häikäistyneenä, väistellen tiiran valkeita äkkisyöksyjä".

Pieni huone, suuri maailmaNuori aikuinen = henkilö, jolla on lupa lähteä toiselle puolelle maailmaa ja jättää läheiset itkeä tillittämään. Sofia on 18-vuotias ja lähdössä pois kotoa, Kanadaan opiskelemaan ja etsimään synteettisestä biologiasta ratkaisua planeetan ongelmiin. Saara on hänen soitonopettaja-äitinsä, ja kun hyvästien aika lähestyy, on aika käydä läpi mielessään kuluneet vuodet ja miltä maailma näyttää, kun tytön huone jää tyhjäksi. Mitä tehdä n. 15 m2 tilalla, edessä yksinäiset vuodet ja pienenevä lihasmassa? Nuori aikuinen = henkilö, joka voi idealisoida ihmisyyttä ja luulla, että kaikki häiriöt korjaantuvat rakastavissa oloissa. Hän ei osaa varoa sadistisia psykopaatteja. Kun Saara oli 24-vuotias ja matkalla Pariisissa, hän sivuutti varoittavat tuntemuksensa ja lähti tuntemattoman miehen matkaan. Kertoako tapauksesta Sofialle? Asiasta, jota hän ei ole oikein osannut kohdata itsekään? Tytön huone on antelias ja monitunnelmainen yhdenpäivänromaani, joka pureutuu sukupolvien ja aikakausien eroihin ja samankaltaisuuksiin. Se sisältää tarinan, jonka ensimmäisen versio oli paljon kiitosta ja huomiota saanut Sinervon käsikirjoittama radiodokumentti Saaliseläimen vaistot. Helena Sinervo on runoilija ja prosaisti, jonka teos Runoilijan talossa voitti Finlandia-palkinnon 2004.

Finlandia-palkitun kirjailijan omaelämäkerrallinen sukuromaani. Romaanin alussa Helena-niminen kirjailija saa kutsun tapaamaan kuolemaisillaan olevaa isäänsä. Puolisonsa Hetan kanssa hän lähtee ajamaan kohti sairaalaa. Helena ja Heta ovat vakiintunut pari, ja he käyvät hedelmöityshoidoissa. Muutamaa vuotta aikaisemmin Helena on saanut isältään salkun, joka sisältää oikeudenkäyntipöytäkirjoja sodanjälkeisiltä vuosilta 1945-1949, isän äänittämiä C-kasetteja sekä Helenan isoisän päiväkirjan ensimmäisen maailmansodan ajoilta. Näistä "dokumenteista" ilmenee Preussin armeijassa palvelleen paperi-insinöörin ja Helenan isänäidin sekä heidän perillistensä omalaatuinen rakkaus- ja kostotarina, jolla on ollut arvaamattomat vaikutukset suvun ihmissuhteisiin. Helena ja Heta lukevat ja kuuntelevat näitä faktaa ja fiktiota yhdisteleviä faabeleita sekä keskustelevat niistä. Suvun tarina tulee kerrotuksi pienissä tarinanpätkissä ja dialogeissa. Romaani leikkaa myös lähelle nykyisyyttä, Berliiniin, jossa eronnut nainen saattaa pientä tytärtään metrolla kouluun ja kertoo samalla ajankuluksi tarinoita lapsuudestaan 1960-luvun Tampereella. Armonranta kasvaa suureksi kertomukseksi sukupolvien ketjusta, muistoista ja kertomusten voimasta sekä anteeksiantamisen tärkeydestä.

Keski-ikäinen tutkija ja perheenäiti luo elämästään himon ja inhon taideteoksen ilakoivassa irvikuvaleikissä, jossa humanismin puujalka katkeaa. Mette, tutkija ja perheenäiti, on koko aikuisuutensa pohtinut, miten maailmassa voi elää tekemättä itsemurhaa. Keski-iässä hän päätyy siihen, että ainoa älyllisesti rehellinen ja ylväs keino on nostaa kelvottomuus alttarille ja ylistää sitä. Hän päättää luoda elämästään himon ja inhon taideteoksen, Ikuisuusprojektin. Haluan tehdä elämästäni puistatuksen ja kelvottomuuden taidetta, antihumanistista eläintaidetta, jos niin voi sanoa, taidetta joka täydellisimmin ilmentää kuluttavan ihmisen tilannetta.

PARATIISIN PUUTARHASSA Hän laskeutui portaat puutarhaan,jossa kasvoi gerbera ja kolme kirsikkaa,jossa kulki leijonia uimapuvuissaanja ylimpänä murisi kolmipäinen kotka;se on aina vallassa, ja lakeijoita muut. Hän ratsasti leijonalla kirsikkapuun allaja ihmetteli varjostumaa pihanurmella,jossa joku myyräryhmä piti kokoustaanja päätti jättää pöydälle ydinlaskeuman;sillä on aikaa odottaa, käsitellään muut. Helena Sinervon viides teos Oodeja korvalle pysäyttää kepeän vakavilla runoillaan. Kieli soi pakottomasti ja luo suuhun ja korvaan sopivia mittoja, eläinten ja ihmisten absurdi, unenomainen yhteys lumoaa. Se, joka nukkuu välinpitämättömyyden unta, herää yllättävään kysymykseen.