Ihoni muistaa illankun oli vesiväreillä maalattu taivasja hiljaisuus joka keinutti kuusen oksialatvojen alla pyörteili keväinen metsäja tuuli siveli pehmeästi kaikkea,mihin se matkallaan osui. Oli sulava puro, oli kaipaava iho ja oli kosketus,joka suli lämmössä rakkaudeksi,valui kaulaa pitkinsolisluiden päältä alassuoraan sydämeenRunokokoelma etenee kaamoksen tummista sävyistä yöttömän yön valoisiin unelmiin. Runot piirtävät elämän vuodenkiertoa iloineen ja suruineen, ja niissä on vahvasti läsnä rakkaus, herkkyys ja kaipaus pohjoiseen.