Ilmari Kianto

Vuonna 1909 ilmestynyt teos on kuvaus ensimmäisten eduskuntavaaliemme ajoilta, nälkämaan kansasta keskellä yhteiskunnallisen murroskauden hämmentäviä lupauksia. Sen päähenkilöillä Topi ja Riika Romppaisella lapsikatraineen on pysyvä paikkansa suomalaisessa kansallisgalleriassa. Ilmari Kianto (1874-1970) tunnetaan Kainuun kansan syvien tuntojen tulkkina.

Vuonna 1907 on Suomessa ensimmäiset eduskuntavaalit, jolloin kaikki täysi-ikäiset saavat äänestää. Kaukana Kainuun metsässä elää ihmisiä, joille on ihmeellinen asia, että myös köyhä saa äänestää. Ilmari Kiannon romaani Punainen viiva (1907) kertoo Topi ja Riika Romppasen perheestä, joka kuulee uudesta aatteesta ja vaaleista. Romaani kuvaa tavallisen kansan elämää aikana, jolloin ei ollut yhteiskunnan palveluja. Mitä tapahtuu Romppasen perheen toiveille, että he voisivat vaikuttaa yhteiskuntaan? Tuija Takala on muokannutPunaisen viivan selkokielelle ja kirjoittanut kirjaan taustatietoja kirjailijasta, romaanista ja kirjan ajasta. Laatusanan selkokielisessä klassikkosarjassa on julkaistu myös Aleksis KivenKullervo,Minna CanthinKolme novellia, Juhani AhonPapin rouva, J. L. RuneberginHanna, Maria JotuninHuojuva talo jaEino LeinonSeikkailijatar ja muita tekstejä.

Ilmari Kianto kirjoitti runsaan tuotannon myös kirjojensa ulkopuolella. Kirjailijan syntymän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kirjan toimittaja Esko Piippo on koonnut Kiannon tarinoita vuosilta 1897 -1955 itsenäiseksi kirjaksi. Kirjailijana Kianto teki itseään näkyväksi kirjoittamalla runsaan tuotannon ulkopuolella: Nuoreen Suomeen, erilaisiin kirjoihin ja julkaisuihin sekä sanomalehtiin. Kianto on kertoja, tarinoija, kuvailija, raportoija, runoilija, fantasioija koko lahjakkuudellaan. Tarinoihin pistäytyy mukaan aina kirjailijan oma elämä. Kirjan tarinat kertovat Kiannon kulkua maailman rannoilta kotiseudun rakkaisiin maisemiin ja sen aiheuttamiin tuntemuksiin. Kirja onnittelee myös Kiannon pian merkkipäiväänsä viettävää tytärtä, joka tulee mukaan myös Kiannon tarinoihin.

This collection of literature attempts to compile many of the classic works that have stood the test of time and offer them at a reduced, affordable price, in an attractive volume so that everyone can enjoy them.

Pikku syntejä (1909) kuuluu Ilmari Kiannon valtiokirkkoa ja laitosuskontoa arvosteleviin teoksiin mm. Pyhän vihan (1908) ja Vapaauskoisten psalttarin (1912) rinnalla. Teos sisältää parodioita Vanhan testamentin kertomuksista, satiireja ajan ilmiöistä kuten naisten emansipaatiosta, sekä mm. humoristisia muisteluja tekijän Vienan Karjalan matkoilta.

Tämä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa kohta vuosisadan maannut Ilmari Kiannon käsikirjoitus on oikealta nimeltään Myrskyisen elämän rakas lapsi, ja omaelämäkerrallisen teoksen päähenkilö on pieni "omantunnon avioliitosta" syntynyt poika Sorjo Uolevi Sotaprinssi, jonka oikeuksia isä sydänverellään puolustaa ja vaatii yhteiskuntaa pitämään kaikkia lapsia samanarvoisina riippumatta siitä, ovatko syntyneet avioliitossa vai rakkausliitossa. Kirja ei aikanaan ollut moraalisista syistä julkaisukelpoinen, ja lisäksi henkilöt joista romaani kertoo olivat elossa. Kyseessä on tosikertomus Suomen ensimmäisestä julkisesta avoliitosta, joka sata vuotta sitten kirkkomoraalin ainakin näennäisesti hallitsemassa Suomessa oli hahdottomuus ja täysin tuomittava. Syntitaakkaa lisää se, että kirjailija Ilmari Kianto, edelläkävijä myös koska oli solminut Suomen ensimmäisen siviiliavioliiton vuonna 1904, on jo perheellinen, mutta tuntee vilpittömästi rakastavansa molempia naisiaan. Asianomaiset naiset sen enempää kuin tekopyhä yhteiskuntakaan eivät hyväksy asennetta. Todelliseen rakkausliittoon ei tarvita maallisia instituutioita, on kirjailijan tunnuslause, mutta aika ei ole vielä kypsä. Naissankarin maineen saanut kirjailija oli 45-vuotiaana kokenut vasta kaksi naista... Kahden mustasukkaisen naisen välissä luoviva mies saa totisesti tuntea nahoissaan mitä hänestä ajatellaan. Tilanne muuttuu päivä päivältä dramaattisemmaksi - mihin kaikki lopulta johtaa?

Kainuun tunnetun korpikirjailija Ilmari Kiannon (s. 1874) viimeiset vuosikymmenet eivät olleet vain rauhallista vanhuuden viettoa, vaan tapahtumia riittää kerrottavaksi niin Helsingin Mariankadulta, missä hän vietti talvet, kuin kotiseudulta Suomussalmelta. Hänen luonaan käy lukuisia vieraita, tunnettuja taiteilijoita, naapureita, kyläläisiä, vanhoja hyviä ystäviä ja ei-toivottuja tuntemattomia. On esiintymismatkoja, linnan kutsuja, kirjailijapäiviä, iloisia illanviettoja, matkoja ja sukukokouksia, ja niiden vastapainoksi kesien luontotunnelmia Turjanlinnan rauniomökeissä. Menetysten surulta ja epätoivoltakaan hän ei säästy. Hän muistelee teksteissään seikkaperäisesti myös entisajan tapahtumia, ottaa kantaa moniin asioihin ja arvostelee milloin ankarasti, milloin ylistäen aikakauden kirjalijoiden teoksia. Nämä Avoimet kirjeet, suuron osa Oulun Kaleva-lehdessä julkaistuja, ovat kirjailijan aitoa päiväkirjantapaista kerrontaa omasta elämästään vuosina 1946-1965. Ilmasi Kianto kuoli Auroran sairaalassa Helsingissä 23.4.1970 lähes 96 vuoden ikäisenä. Kirjan on toimittanut Raija-Liisa Kiasnto v. 1911

Ilmari Kianto (1874-1970) tunnetaan Kainuun kansan syvien tuntojen tulkkina, hän kertoo Punaisessa viivassa nytkin niin ajankohtaisesta aiheesta - äänestämisestä. Punaisessa viivassa päästiin äänestämään ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa. Millaista oli elämä Korpiloukossa Kainuun erämaan keskellä? Kirja kertoo myös mikä merkitys eläimillä ja luonnolla oli ihmisille. Kirjan lukijana on näyttelijä, ohjaaja Hannu Huuska, joka on myös aikaisemmin ohjannut Punaisen viivan teatterille. Hannu Huuska saa kirjan henkilöt ja luonnon elämään syvällisellä tulkinnallaan. Minulle Punainen viiva on ennen kaikkea, kuvaus köyhän ihmisen toiveiden ja tarpeiden armottomasta hyväksikäytöstä ja manipuloinnista. Hyvää tai ainakin parempaa luvataan sieltä ja täältä; joka suunnalta. Kun hyöty on kiskottu köyhän kansan selkänahasta lupaukset unohtuvat ja apua ei tule. Tämä korostuu Korpiloukon kovissa oloissa, ei tullut valkeaa leipää eikä lapsille vaatteita. Voi meitä hyväuskoisia viivanvetäjiä, Hannu Huuska