Ilpo Tiihonen

Martti Jämsä on vaellellut kävellen ja polkupyörällä ympäri Helsinkiä. Hänellä ei ole ollut varsinaista metodia, ei mitään järjestelmää tai systeemiä. Kaupunki on tietyllä tavalla salaisuus, joka kuvaamalla muuttuu tutummaksi. Kuva kuvalta vaeltaja ottaa sitä enemmän haltuunsa. Avainsana onkin ehkä "eletty". Eletyn ja koetun hahmottaminen yhdistää menneisyyden ja nykyhetken. Martti Jämsän OPS! Helsinki Polaroid on lapsuuden Amerikkaa tai ainakin kuvitelmaa Amerikasta, vaikka se ei itse kuvissa näy. Se on maailmaa, jota visuaalisesti hallitsivat purkka- ja keräilykuvat, niiden värit ja kiilto, bensa-asemien kaareutuvat betonikatokset ja Coca-Cola. Kulttuurisia standardeja luova Yhdysvallat on ikuinen ristiriita. Vapaa ja jäykkä, onni ja kirous. Se oli urbaania maailmaa.

Kun synkkenee,kun on lyijyä pää,kun järki seisoo ja kroppaasi jämähtääkaikki huolet ja vaivat,ja tulevat pirut ja sarvipäät,se koko riivattu riivaajasakki. Silloin karjaisen niille ’Kimppuun vaan,jumalauta, nyt tapellaan!’Ei ole ensimmäinen kertajos turpiin saan. Oi, kuinka voi kunnon sureminen joskus antaa voimaa,ja kuinka ihanasti itsesääli sitten siveleekun ensin itseänsä soimaa. Kuin koira kivenkovaa luuta ensin puren ja puren,ja sitten hassu hätkähdyksen hetki:että mitäs hittoja nyt oikeastaan suren? En muistakaan.

Ilpo Tiihonen (s. 1950) on tunnettu modernin runon uudistajana, rytmikko jonka runoissa arki soi rinnan juhlan kanssa. Tiihonen vaihtaa äänilajia kesken runon ja riimittää oikullisesti. Hänen sanoissaan uinuu musiikki; ei siis ihme, että säveltäjät ovat niistä innoittuneet. Tähtipumppu on kokoelma balladeja ja lauluja, joista osa on tuttuja Tiihosen lastennäytelmistä, tv-ohjelmista ja Helsingin kaupunginteatterin laulunäytelmästä ’Kallion kimallus’, jota on esitetty täysille saleille jo yli 2 vuotta. Tähtipumppu on kirpeän omaperäinen balladikokoelma; siinä soi koko kotimaa.