J a Ojelmus

Tämä on jatko-osa historialliselle romaanille Torpasta Tervakaupunkiin. Eletään 1880-lukua ja Pohjanmaalla tapahtuu merkittävä ja pitkään suunniteltu muutos. Junarata ulottui 1886 vuodesta lähtien Ouluun saakka. Johan ja Maria tekevät vaiherikkaan matkan yhdessä Marian vanhempien kanssa. He käyvät muun muassa Hangossa:"Pakettiimme kuului myös lääkärin tarkistus ja tarpeellinen hoito. Minä uskalsin valitella ohimenevää raskasmielisyyttäni ja tohtori totesi minun olevan juuri oikeassa paikassa eikä hän tiennyt mitään niin hyvää keinoa sellaisen taudin kurissa pitämiseen kuin juuri heidän tarjoamansa palvelut ja hän suositteli sen vuoksi joka kesä hoitokuuria Hankoniemessä."”Rakastettusi on tarina, hän on taideteos tai runo. Hän on sävellys ja syvällinen romaani, ja hänen silmissään on koko maailma eikä sinun tarvitse hakea kauneutta maailman ääristä, vaikka sieltäkin sitä löydät silloin kun sinulla on kyky nähdä kertomus ja elämän mysteeri. Kun katsot Seinen vettä ja sen rannan metsiä ja taloja, niin anna ajatustesi kulkea vapaasti ja se mitä silloin näet on jotain sellaista, minkä voi nähdä vain sydämellään. Taitelija maalatessaan maiseman piirtää kuvaan osan omaa sieluaan ja samalla tavalla runon tekijä kirjoittaa sisimmästään, ja sinä voit tavoittaa hänen sanomansa vain pysähtymällä siihen itse."

Tämä on fiktion ja faktan sekoitus urheilutapahtumista yli 100 vuotta sitten. Kirjan kertoja oli mukana näkemässä ja kokemassa Oulun hiihtoa vuonna 1889, ja siitä kehittyi perinne, joka on jatkunut yhtäjaksoisesti yli 125 vuotta. Erityisen suuri urheilujuhla oli vuonna 1908, jolloin kisa oli kolmipäiväinen. Kertoja osallistui myös vuoden 1896 Olympiakisoihin Ateenassa sekä Bostonin maratonille vuonna 1908. Kuntourheilijalle osallistuminen on suurin voitto.

Tämä on 1800-luvulle sijoittuva fiktiivinen elämänkerta. Siinä seurataan pojan vaiheita lapsuudesta nuoreksi aikuiseksi saakka. Hän kehittyy lahjakkaasta torpan pojasta rakastamaan kykeneväksi ja työtä pelkäämättömäksi nuoreksi mieheksi." Historiassa muistetaan yleensä sodat kaikkein pisimpään ja niistä kirjoitetaan eniten, mutta silti olen vanhuudessani ajatellut rauhan olevan paljon sotaa tärkeämmän, ja minusta sodat ovat turhia ja uskonkin ihmisten lopulta oppineen sen läksyn, että verta vuodattamalla ja väkivalloin ei voiteta mitään. Ihmisen elämässä rakkaus on vihaa ja kateutta paljon merkityksellisempää, ja paras muisto meistä jää jälkipolville, kun olemme eläneet siten, että olimme tuhonneet niin vähän kuin suinkin eikä meistä ole siten jälkeenpäin pahaa sanottavaa kenelläkään. Isien hyvät teot kuljettavat hyvää kolmanteen ja neljänteen polveen ja vielä kauemmaksikin, vaikka suvusta jää merkintöjä aikakirjoihin vain silloin, kun joku on ryhtynyt tihutöihin."

Tämä on tarina masennuksesta ja toipumisesta. Vuosia kestänyt synkkämielisyys saa yllättävän käänteen, kun kirjan kertoja lähtee matkalle ja tarvitsee seurakseen vanhan kaverinsa. Kuolemisen toive vaihtuu monien vaiheiden kautta vahvaan haluun elää ja rakastaa sekä antaa vielä oma panoksensa niille, jotka ovat valmiit sen lahjan ottamaan vastaan. Tapahtumissa on mukana idylliksi muuttunut muisto vanhasta Euroopasta ja Lähi-Idän kriisin aiheuttama pysyvä muutos koko maailmassa. Ideologiset eroavuudet ovat tarinan henkilöiden näkeminä ja kokemina ennen muuta yhteiseloa rikastuttavia eivätkä suinkaan erottavia tekijöitä. Pienessä sivuosassa on mukana myös Suomen suurimmaksi talousrikokseksi tuomittu Wincapita tavallisen sijoittajan silmin nähtynä.