Jaakko Ripatti

Talvisodassa Viipurin hiippakunnan 91 seurakunnasta yli puolet menetti alueensa osittain tai kokonaan ja seurakuntiin kuuluneet 390 000 henkeä evakuoitiin eri puolille Suomea. Evakkoon lähteneet seurakunnat muodostivat Viipurin-Mikkelin hiippakunnan piispan johdolla kanta- Suomeen itsenäisten siirtoseurakuntien verkoston, joka vahvisti karjalaisten yhteydentunnetta ja edisti heidän sopeutumistaan uusiin oloihin. Kirjassa selvitetään, miten kirkko suoriutui evakkoon lähteneiden seurakuntiensa hoitamisesta ja miten Viipurin-Mikkelin hiippakunta huolehti siirtoseurakunnista, niiden hallinnosta, taloudesta ja sielunhoidosta talvisodan evakossa, sen jälkeen sodan tuhoamissa Karjalan seurakunnissa jatkosodan aikana ja vihdoin sodan jälkeisessä lopullisessa evakossa.

Lahden seudun körttiliikkeen varhainen 1800-luvun kirkkohistoriallinen tausta on moniaineksisessa Hollolan herätyksessä, joka oli saanut vaikutteita ympäristöpitäjien herännäisliikkeistä. 1900-luvun paikallisen körttihistorian alkuvaiheet noudattavat herätysliikkeiden leviämiselle ominaista yleistä kaavaa. Joku ihminen tai muutamat ihmiset muuttavat paikkakunnalle ja tuovat mukanaan Siionin virret. Sitten aletaan veisata, ystäviä liittyy pieneen joukkoon. Sen jälkeen pidetään seuroja, joihin saadaan vähitellen myös vieraita puhujia. Ei se sen kummempaa ole. Mutta siinäkin on jo kylliksi. Nilsiästä vuonna 1927 Lahteen muuttanut Kalle Kolehmainen, jota hänen vaimonsa Annan ohella voidaan pitää Lahden seudun körttiläisyyden alkuun saattajana, sanoi kerran, että tiukassa kohdassa Herra panee vaikka kiven liikkumaan. Teologian tohtori Jaakko Ripatti kertoo kirjassaan, kuinka Kallen ja Annan kaltaiset maan hiljaiset loivat sen kivijalan, jolta ponnistaen Lahden ja sen ympäristön seuraliike sai vuosikymmeniä kestäneen veisuuvaiheen jälkeen vastuulleen herättäjäjuhlien järjestämisen vuosina 1953 ja 2007.