Jaakko Suominen

Mathildedal on yksi Etelä-Suomen vanhoista ruukkikylistä Fiskarsin, Taalintehtaan ja Teijon ohella. Se tunnetaan nykyään idyllisenä lomakylänä ja tärkeänä osana Teijon kansallispuistoa. Kirja kertoo ruukin ja kylän dramaattisen muutostarinan 170 vuoden ajalta. Vuonna 1852 perustettu ruukki aloitti raudanjalostuksesta ja kehittyi monipuoliseksi konepajaksi. Se nousi nopeasti kuuluisaksi valutuotteiden sekä maatalouden silppureiden ja puimakoneiden valmistajana. Kun Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyssä esiteltiin konepajan oma höyrykonemalli, ulottui pienen ruukin markkina-alue entistä laajemmalle. Myöhemmät omistajat valmistivat valutuotteita, polttomoottoreita ja rautatievaihteita 1970-luvulle asti. Vapaa-aikanaan ruukkilaiset perustivat yhdistyksiä ja harrastusryhmiä. Politiikka ja uskonto kiinnostivat. Musiikki, teatteri, maalaaminen ja urheilu olivat myös tärkeitä. Koulun ja postin perustivat ruukinpatruuna ja valtio, mutta osuuskauppa ja työväentalo rakennettiin itse. Kyläläisten arkielämä tulee tutuksi monien henkilötarinoiden myötä. Teoksessa kerrotaan myös aivan viime vuosiin johtaneista tekijöistä ja ruukkikylistä ponnahta-neesta lomakyläajatuksesta. Luonto, matkailun eri muodot ja asukkaiden hyvinvointi pitävät tänä päivänä yllä kylän monimuotoista palveluliiketoimintaa ja kiinnostusta alueen jatkuvaan kehittä-miseen. Sidottu 350 -sivuinen kirja on kaksipalstainen ja miellyttävä lukea. Sitä täydentää QR-koodilla avautuva pilvipalvelu, joka sisältää laajan ja päivittyvän lisäkuva- ja tekstimateriaalin.

Verkon keskustelualustat ovat jo vuosikymmeniä tarjonneet juttuseuraa - ensin harvalukuisille harrastajille, sitten kaikelle kansalle. Internetin arkipäiväistyminen, sosiaalinen media ja mobiiliteknologia ovat tehneet verkko- ja tietokonevälitteisestä keskustelusta helppoa ja nopeaa. Mistä keskustelujen sheriffit, trollit, symppaajat ja lurkkaajat ovat tulleet, ja mihin he ovat menneet? Digitaalisia kohtaamisia esittelee verkkokeskustelujen historiaa 1980-luvulta tähän päivään suomalaisesta näkökulmasta. Kirjassa tarkastellaan kunkin aikakauden suosituimpia keskusteluympäristöjä ja kuumimpia puheenaiheita. Mitkä seikat yhdistävät ja erottavat keskustelijoita vuosikymmenestä toiseen? Kirja kuvaa myös verkkokeskustelujen herättämää huolta. Nimettömänä ja kasvottomana on helppo suoltaa asiattomuuksia ja vihamielisiä kommentteja, joten keskustelujen sisältöä on syytä voida suitsia. Sanomisen vapautta on koeteltu verkkokeskustelujen alkuvaiheesta lähtien, vaikka ilmiö tuntuu 2010-luvulla ajankohtaisemmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä suomalaiset hullaantuivat niin bingoon, lottoon kuin hulavanteeseenkin. Osa peleistä jäi osaksi kulttuuriamme, osa katosi historiaan: esimerkiksi Linnanmäen vedenneitohallissa uima-asuisia naisia pudottivat altaaseen niin kansalaiset kuin Kekkonenkin. Bingohuumaa ja flipperin lumoa uppoutuu pelaamiseen ja siihen kietoutuviin ilmiöihin sodanjälkeisessä Suomessa. Se kutsuu Kimblen ja Afrikan tähden kaltaisten lautapelien äärelle sekä peliautomaattien ja flippereiden loisteeseen. Mukana ovat myös ”tumba” eli pöytäjääkiekko, rahapelaaminen sekä monet muut aikakauden huvitukset, joiden parissa koettiin koko tunteiden kirjo jännityksestä riemuun ja tappion karvauteen. Oivaltava teos yhdistää ainutlaatuisella tavalla pelaamisen ja suomalaisen yhteiskunnan historian ja selittää pelaamisen moninaista roolia kulttuurissa. Samalla se herättelee lukijoiden omia pelimuistoja.

Muistatko Suomen ensimmäisen jojovillityksen? Tuskin, sillä se koettiin jo vuonna 1932. Muita ajan pelisuosikkeja olivat esimerkiksi Fortuna ja Korona, jonka suomenmestaruudestakin kisailtiin 1920-luvun lopun Helsingissä. Itsenäisyyden ajan alun Suomessa julkaistiin myös lautapeliuutuuksia, joista osa käsitteli ajankohtaisia ilmiöitä varsin suorasukaisesti, kuten lapuanliikkeen talonpoikaismarssia kuvannut Lapuanpeli. Pajatsosta pöytätennikseen kertoo, millaisia pelejä Suomessa pelattiin, valmistettiin ja markkinoitiin sisällissodan ja talvisodan välisenä aikana (1918-1939). Mukana on pöytätenniksen ja jojon kaltaisia kisailuvälineitä, erilaisia lauta- ja korttipelejä sekä raha-automaattipelejä. Teos osoittaa, että suomalainen, kansainvälisesti suuntautunut peliteollisuus ei suinkaan ole vain digiajan ilmiö. Se pureutuu myös peleistä käytyyn julkiseen keskusteluun ja pelaamisen merkitykseen menneinä vuosikymmeninä. Teos avaa tuoreen näkymän sotienvälisen Suomen historiaan. Samalla se auttaa ymmärtämään pelaamista ja pelejä osana kulttuuriamme.