Jaana Laamanen

Alaikäisiä isänmaanpalvelijoita Päämajakaupungista Jaana Laamasen uusin historiateos kerää jälleen talteen arvokasta muistitietoa sota-ajan kokemuksista. Mikkelissä vuonna 1925 syntynyt viestimies Pentti Akkanen palveli jatkosodassa Ilvesdivisioonassa, jalkaväkirykmentti 23:n radistina Syvärillä, vastapäätä Lotinapellon kaupunkia. Lapin sodassa Pentti oli jälkitiedustelupartion radioryhmässä, joka eteni pioneeriryhmän jäljissä Sallan radalle ja Pelkosenniemelle saakka. Raudussa vuonna 1929 syntynyt Jaakko Pekkanen palveli jatkosodan aikana Päämajan pääintendentin, eversti Verner Gustafssonin, lähettinä Sairilan kartanossa, Mikkelin maalaiskunnassa. Myöhemmin Jaakko palveli linnoitusrakennuspataljoona 501:n lähettinä kotipitäjässään Raudussa, Karjalankannaksella. Mikkelin maalaiskunnassa vuonna 1929 syntynyt Irma Rautio o.s. Hämäläinen, kuului jatkosodan aikana Mikkelin pitäjän Lotta Svärd Hiirolan kyläosaston pikkulottiin. Irma kävi kerhossa ja työilloissa ja oli vuorollaan apuna Mikkelin lottakioskissa ja sankarihautajaisissa. Irman isä, tykkimies Hämäläinen, oli rintamalla. Hanna-äiti hoiti pientilaa, kuutta lasta ja appivanhempia. Varkaudessa vuonna 1932 syntynyt ja Mikkelissä vuonna 2026 kuollut Aino Hartikainen o.s. Markkanen, kuului jatkosodan aikana A. Ahlströmin Varkauden tehtaan pikkulottiin. Aino kävi työilloissa, joissa muun muassa neulottiin, askarreltiin ja käärittiin paketteja tuntemattomille sotilaille. Ainon Hilda-äiti oli leski, kuuden lapsen äiti, joka teki vuorotyötä tehtaassa. FT Jaana Laamanen on muistitiedosta kiinnostunut tutkija. Tämä kirja on maitolaiturimaisteriksikin kutsutun kansatieteilijän yhdeksäs tietokirja.

Sairaslinja-autonkuljettaja sotatiellä Jaana Laamasen kahdeksannessa tietokirjassa Erkki Malmi, jatkosodan sairasautokuljettaja, tekee tiliä sotakokemuksista, sodan julmuudesta ja kuoleman kasvoista sodassa. Sairaslinja-autoksi muutettu vanha linja-auto on matkalla kenttäsairaalasta kohti sotasairaalaa. Matka on pitkä ja tie huonossa kunnossa. Kyydissä oli arvokas lasti: parikymmentä vaikeasti haavoittunutta sotilasta. Ratin takana on alahärmäläinen Erkki Malmi 19. Sairasautokomppaniasta. Tämä kylmähermoinen nuorimies on kutsumustehtävässään niin automiehenä kuin auttajanakin. Hän kuljetti jatkosodan aikana potilaita, sotilaita, sotaherroja ja rintamakiertueiden kuuluisia taiteilijoita. Välillä Erkki pysäyttää auton. Hän ryhtyy lääkintämieheksi ja tarjoaa halukkaille vettä kenttäpullosta. Joku tarvitsee lisää sidettä, joku lohduttajaa, joku oksennuspussia. Hoitajaa siellä olisi tarvittu, mutta heitä ei riittänyt kaikkien sairaslinja-autojen matkaan. Henkisesti vammautuneet oli pitänyt sitoa penkkiin kiinni itsetuhoisuuden takia. Erkin on luotettava itseensä ja siihen, että auton moottori ja renkaat kestävät, ja siihen, että viholliskoneiden lentäjät kunnioittavat autoon maalattuja Punaisia Ristejä. FT Jaana Laamanen on muistitiedosta kiinnostunut tutk?a. Tämä kirja on maitolaiturimaisteriksikin kutsutun kansantieteil?än kahdeksas tietokirja.

Jatkosodan aikana Suomesta loppuivat miehet. Vuonna 1925 syntynyt Toivo (Topi) Mäntylä sai kutsun 17-vuotiaana viestikoulutukseen Santahaminaan huhtikuussa 1943. Syvärin taa tuli lähtö tammikuussa 1944. Topin sotapalvelus oli alkanut 14-vuotiaana talvisodan aikana kuljetus- ja vartiointitehtävissä suojeluskunnassa. Suojeluskuntapoika hänestä oli tullut isä-Jussin mukana jo 7-vuotiaana. Viestimies Mäntylän yksikkö oli Kaarlo ”Kylmä Kalle” Heiskasen 11. Divisioona, Viestipataljoona 32. Syyskuussa 1944 tuli aselepo. Lapin sota vei Topin Enontekiölle, jossa he joutuivat saksalaisten kranaattituleen. Mäntylä saatiin ”kursittua kasaan” ja sodassa ollut mies kutsuttiin puoleksi vuodeksi varusmiespalvelukseen Kontiorantaan. 20-vuotiaana, kesällä 1945, Topi palasi kotitilalle Jämsään. Naapuriin oli tullut evakkoperheensä mukana muuan valkjärveläisneitonen... Toivo Mäntylän isä, jääkärivaravääpeli Johannes (Jussi) Mäntylä (18961962), sai komennuksen Schaumanin pataljoonaan ja osallistui konekiväärijoukkueineen huhtikuussa 1918 Tampereen ja Kämärän valtauksiin. Vapaussotureille Suomen sisällissota oli vapaussota. Ensimmäisen sotansa Mäntylä oli sotinut vuonna 1916 Jääkäripataljoona 27:n riveissä ensimmäisessä maailmansodassa. Mäntylä oli mukana Simon kahakassa joulukuussa 1916 ja Petsamon retkellä keväällä 1920. Talvisodan ajan Jussi Mäntylä toimi suojeluskunnan aluepäällikkönä Pohjois-Hämeessä, jatkosodassa hän palveli jo ikämiehenä konekiväärikomppanian päällikkönä Aunuksen Heimosoturipataljoonassa. Hän osallistui myös asekätkentään. Jussi Mäntylä oli Härmän jääkäreitä, maanviljelijä, ammattisotilas ja alaisilleen Mäntylän Jussi. FT Jaana Laamanen on muistitiedosta kiinnostunut tutkija. Tämä kirja jääkärikapteeni Jussi Mäntylästä ja korpraali Toivo Mäntylästä on maitolaiturimaisteriksikin kutsutun kansatieteilijän seitsemäs tietokirja.

Sotasiskokset KannakseltaSota merkitsi sen ajan lapsille ja nuorille pelkoa, hätää, häpeää, surua ja ikävää. Kuitenkin, tunteiden näyttämisen hillitsemistä pidettiin vahvuutena, lapsilta vaadittiin ”aikuismaisuutta”, ja heille sysättiin paljon vastuuta. Muun muassa näitä tuntoja ja kokemuksista on tallentanut FT Jaana Laamanen, Tampereella asuva, muistitiedosta kiinnostunut tutkija. Sotasiskokset Kannakselta on maitolaiturimaisteriksikin kutsutun kansatieteilijän kuudes muistitietopohjainen tietokirja, kahden kovia kokeneen evakkoperheen selviytymistarina. Kirjan päähenkilöinä ovat kivennapalaisen Nikkasen maanviljelijäperheen tyttäret Saimi (myöh. Saima 19292017) ja Senni (19212013) sekä viipurilaisen Vainikan työläisperheen tyttäret Eeva (synt. 1939) ja Maila (synt. 1936). Saimi Nikkanen oli kolmasti evakuoitu ja kolmella sankarihaudalla surrut. Kesäkuussa 1944 hän oli 14-vuotias, kun koti Kivennavan Rantakylässä oli jätettävä. Edessä oli lähes kolmen viikon ja noin 500 kilometrin kävelymatka ja perheen karjan ajaminen Karjalankannakselta Etelä-Savoon lottana toimineen Sennin kanssa. Nikkasten evakkomatka päättyi Etelä-Savon, Hauhon ja Hollolan kautta Kangasalle. Vainikan perhe oli talvisotaa paossa Sääksmäellä. Jatkosodan päätyttyä Viipurin Sorvali vaihtui Satakunnan Nakkilaan. Vainikan perheellä kävi hyvä tuuri tämän evakkopaikan suhteen. Talvisodan evakkopaikassa ulkorakennus, johon Vainikat oli majoitettu, oli ollut niin kylmä, että Eevan vaipat olivat jäätyneet. Silloin Hanna-äiti oli päättänyt, että jotain on tehtävä, ja niin perheen tyttäret lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin. www.maitolaiturimaisteri.fi

Äyräpään Ärjy ja Äänisen AleksandraSotaveteraanit ovat hyvin iäkästä ja vauhdilla harvenevaa väkeä, mutta vielä löytyy heitä, jotka kykenevät kertomaan sotakokemuksistaan. Tätä ainutlaatuista aineistoa jahtaa muistitiedosta kiinnostunut tutkija FT Jaana Laamanen. Äyräpään Ärjy ja Äänisen Aleksandra on maitolaiturimaisteriksikin kutsutun kansatieteilijän neljäs muistitietopohjainen tietokirja. Siinä tiedonantajina ovat nyt 100-vuotias kolmen sodan veteraani Hämeenkyröstä ja 94-vuotias naispuolinen heimoveteraani Tampereelta. Armas Koivisto (syntynyt 1918) palveli talvisodassa täydennysmiehenä jääkärieversti Matti Laurilan joukoissa Jalkaväkirykmentti 23:ssa ja on viimeisiä elossa olevia ”Äyräpään Ärjyjä”. Jatkosodassa ja Lapin sodassa Koivisto palveli muonittajana Laguksen Panssaridivisioonan esikunnassa. Kantakorttinsa mukaan sotamies Koivisto toimi myös taistelulähettinä, oman arvionsa mukaan lähinnä henkivartijana ja palvelijana, etenkin majureille Rasi ja Tuori. Tutuksi tuli myös Taipaleen vankileiri Metsäpirtissä. Aleksandra Lazieva o.s. Karpina (syntynyt 1925) on isänsä puolelta karjalainen ja äitinsä puolelta venäläinen. Hän oli 16-vuotias kun suomalaissotilaat tulivat hänen kotiinsa Sungunniemellä, Äänisellä, marraskuussa 1941. Aleksandra hakeutui nälissään alue-esikuntaan ja palveli kolme vuotta Itä-Karjalan sotilashallintoa edeten keittiöapulaisesta tulkiksi ja kirjanpitäjäksi. Suurlahdessa hän tapasi myös tamperelaisen sotilaan, Tauno Uotilan. Sodan päätyttyä Aleksandra joutui KGB:n kynsiin suomalaisyhteyksiensä takia.

Kalmon kaupalla palvelu pelasi. Sitä, mitä kaupassa ei ollut, tilattiin. Kyläkauppa postiasemineen ja tienhaaran maitokoppeineen oli kylän keskus. Siellä oli myös lentopalloverkko ja yleisurheiluvälineitä. Lauantaisin Viljakaisen taksiin ahtautui lavatanssiporukkaa moneen kerrokseen ja pyhäaamuna oltiinkin jo pappia kyydissä. Pian käynnistyivät myös koulukyydit. Viljakaisen kyläkauppa toimi Ristiinan Kylälahdella noin 30 vuotta ja Viljakaisen kylätaksi noin 40 vuotta. Piispasen kylätaksi oli ajossa liki neljä vuosikymmentä. Sen kotitolppa oli Mikkelin maalaiskunnan Parkkilassa. Alkuaikoina kylätaksia työllistivät etenkin kaupungissa asioinnit, markkinapäivät, perhejuhlat, kylässäkäynnit sekä tanssi- ja juoppokyydit. Kylätaksin kuljettaja oli luottohenkilö, jolta pyydettäessä hoituivat monenlaiset palvelukset ensimmäisestä viimeiseen eli synnytyssairaalaan viemisestä arkun kantamiseen. Näillä perheyrittäjäpariskunnilla riitti kerrottavaa, mutta heitä sitoi yhä vaitiolovelvollisuus. Kirjan tekijällä olikin edessään melkoinen julkaisulupien savotta. FT Jaana Laamanen on muistitiedosta kiinnostunut tutkija. Tämä kyläkauppa ja kylätaksikirja on maitolaiturimaisteriksikin kutsutun kansatieteilijän viides muistitietopohjainen tietokirja.