Jaana Vähäsalon toinen runokokoelma raottaa näkymää talven kylmettämästä tilasta, jossa vihmoo niin että kipeää käy. Vähäsalon tuttu optimismi kuitenkin lempeästi velloo runoilijan ytimissä, se suojaa ja lievittää. Elämän nälkä on läsnä myös tumman taivaan alla. Illat palaavat aikaisemminmaan juodessa kaiken valonja lätäköiden nieluthehkuvat hiilen mustaa. Me muutumme kesyiksipimeän pitkissä kynsissäja hauraissa unissaviipyy valoisan tahtoalituinen odotus.