Janne Poikolainen

”Ajanjaksolla tapahtuneet yhteiskunnalliset ja kulttuuriset murrokset olivat monin osin niin syviä, että Mäntyharju, Suomi ja koko läntinen maailma löysivät itsensä niiden jäljitä jonkin aivan uudenlaisen ääreltä: uuden aikakauden kynnykseltä, osin sen yli jo astuneena.” Uuden aikakauden kynnyksellä kokoaa yhteen yrittävänä kulttuurikuntana ja suosittuna mökkipitäjänä tunnetun Mäntyharjun historiaa vuosilta 1980-2010. Kunnan ja sen asukkaiden vaiheita lähestytään teoksessa neljän paikallisesti tärkeän teeman kautta. Tarkastelun kohteina ovat erityisesti elinkeinoelämä ja yrittäjyys, mökkeily ja matkailu, kulttuurielämä sekä kyläyhteisöjen murros. Samalla teos piirtää eläväisen kuvan suomalaisen yhteiskunnan viime vuosikymmenien muutoksesta. Uuden aikakauden kynnyksellä perustuu rikkaaseen lähdeaineistoon ja laajaan taustakirjallisuuteen. Niiden avulla teos tarjoaa kiehtovia ja osin yllättäviäkin näköaloja kaikille Mäntyharjun, Suomen ja suomalaisen maaseudun historiasta kiinnostuneille. Kirja jatkaa Mäntyharjun historian ensimmäisen ja toisen osan aloittamaa sarjaa, mutta toimii sisältönsä puolesta hyvin myös itsenäisenä kokonaisuutena.

Fanikulttuurin laajenemista hidasti varsinkin alkuvaiheessa se, että nuorten suosimaa populaarimusiikkia ja sen kuunteluun tarvittavaa laitteistoa oli melko niukasti fanien saatavilla. Tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että niukkuus toimi samanaikaisesti myös fanikulttuuria rakentavana tekijänä: Äänilevyjen ja levysoittimien harvinaisuus esimerkiksi vahvisti faniudelle tyypillisiä yhteisöllisen kuluttamisen muotoja. Nuoret kokoontuivat yhteen kuuntelemaan levyjä tai yhdistivät vähäiset taskurahansa soittaakseen jukeboksien hittikappaleita yhä uudelleen ja uudelleen. Levyjen hankkimiseen liittyvä vaivannäkö ja pitkällinen radion äärellä odottaminen puolestaan lisäsivät lopulta koittavan kuuntelukokemuksen vaikuttavuutta, Poikolainen jatkaa. Väitöskirjassaan Poikolainen käsittelee myös sitä, miten musiikkifaniutta tulkittiin aikansa mediajulkisuudessa: Faniuden julkinen kuva oli usein hyvin yksipuolinen ja stereotyyppinen. Fanit esitettiin hupsuina, hysteerisinä tai seksuaalisesti yliaktiivisina nuorina naisina. Samaan aikaan poikien fanius jäi paljolti keskustelun ulkopuolelle. Tässä voi nähdä yhtymäkohtia myös nykyaikaan, Poikolainen huomauttaa. Lähdemateriaalinaan Poikolainen on käyttänyt monipuolisesti erilaisia muistitieto- ja media-aineistoja. Lisäksi aineistoa on täydennetty muun muassa ihailijakirjeillä. Aineistojensa avulla tutkimus rakentaa moniäänisen kuvan musiikkifaniuden ja suomalaisen nuoruuden historiasta.