Jari Järvelä

"Suomi on tuntematon, pelottava maa kun sitä yhtäkkiä kulkee pelkkiä vesiä ja vesistöjä pitkin. Taloihin näkee selkäpuolelta ikkunoista sisään, peräkamareihin ja makuuhuoneisiin ja makuuhuoneitten lakanoitten alle, niin myös asukkaitten sisään niskasta päin." Kesällä 1919 nuori Yrjö Pihlava saa tehtäväkseen noutaa puuyhtiön taakse jääneet tukit Miinalanjoesta, Aunuksesta. Rajapyykkien paikat vaihtuvat päivittäin. Pian se on pulmista suoraviivaisin ja pienin. Huikean kerronnan voimalla Veden paino puhkoo täysin uuden väylän katsoa kotimaata. Se vie uomassaan maailmaan, josta historiankirjat eivät kilvan huutele. Mukana virrassa kulkevat sen maailman värikkäät lapset, ja lapsuuden loppu.

Tsaari valehtelee itsensä töihin Heinlahden palvelutaloon. Vaikka hänellä ei ole hoitokokemusta, hän uskoo tulevansa toimeen puhuvien eläinten kanssa. Hän kohtaa Törmän, entisen taksikuskin, joka kaipaa auto-onnettomuudessa kadonneita jalkojaan. Miesten ympärillä elää omaa elämäänsä suuri palvelutalo, jossa jokaisessa huoneessa eletään eri todellisuutta, omaa aikakautta. Ja jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää.

Romeo: Nuori rakkaus on maailman valo. Se ei ole sokea, vaan kaikkinäkevä silmä. Se on väkevämpi kuin kuolema, paljastakaa päänne ja polvistukaa sen saapuessa. Turha valittaa, kun jäätte eteen ja telaketjut rusahtelevat yli. Oma vika. Romeo ja Julia on kertomus kaikkivoipaisuudesta ja pakenemisesta. Romaanissa on muun muassa nuorta rakkautta, umpihankihiihtoa, panssarivaunuja, upottavia avantoja ja jääpuikoin koristeltu mummolan kammari. Jari Järvelä on entiseltä ammatiltaan opettaja, vaikka sillä on hyvin vähän tekemistä uuden romaanin kanssa. Kirjoittamisen hän keksi tien numero 59 pientareella liftatessaan noin puolensataa kertaa Lusista Jyväskylään. En mä tarkoittanut että sun pitäisi kuolla, jos sä siitä loukkaannuit, kuiskaan Julialle. Haluan elää sun kanssa mahdollisimman pitkään sata vuotta mutta en mä ilman sua haluaisi elää, eli jos vain puoli taloa romahtaisi, niin toivoisin että jäisin itse sen alle, niin sä voisit jatkaa elämääsi. Olisi kamalaa, jos sä sen sijaan rusentuisit sen puolikkaan talon alle ja mä jäisin itse henkiin. Nukkuisin tyytyväisenä heräisin aamulla, ensimmäinen näky olisi sun murskaantunut heteka, mä olisin elävä ruumis sen jälkeen, söisin aamupalaksi puuroa ja asidofilusjogurttia ettei pieretä ikinä ja menisin toimistoon, ei vaan musta tulisi opettaja, mä käyttäisin Cavaletin salkkua uskallan kerran vuodessa polttaa pikkujouluna sikarin, juoda pullon portteria. Krapula kestää 5 päivää vannon polvillani etten juo enää koskaan.