Jarmo Uusi-Rintakoski

Teppo Kulmala Kotkaksesta Keskisuomalaisessa 27.12.2024: "Kirjoitus on asiapitoisen eksistentiaalista. Satiirille ja apeudelle tuo vastavoimaa avara runollisuus, jopa raamatullinen ja myyttinen sävytys. Kielen ja kohteiden vastaavuus toimii. Teksti kulkee taiturimaisesti, tietäen ja aistien, monin kertojin ja myös itseään reflektoiden ja itsensä kanssa replikoiden. Murre, lähinnä pohjoissatakuntalaiset kommentit, on sekin kertojan asemassa." KOTKAS, mainiosti menestynyt luuseri. Jarmo Uusi-Rintakosken esseeromaani väärentää suurten ikäluokkien menestystarinan suomalaisen rahvaan kulttuurivallankumoukseksi sekä sekoittaa menneisyyden ja nykyisyyden. Viime vuosikymmenet heijastuvat kiinalaisisissa tiibetiläiskylissä sekä suomalaisella suolla. Kotkas on itse itsensä särkenyt peili. Esseeromaani kampeaa suurten ikäluokkien menestystarinan suomalaisen rahvaan kulttuurivallankumoukseksi. Kumouksen sytyttivät Väinö Linna ja Urpo Lahtinen, jotka vahvasti vastasivat padottuun kysyntään, kun sota oli päästänyt suomalaiset kahleistaan. Vallankumous päätyi ja päättyi Vantaalle, kaikille Suomen vantaille, ja kuihtui nykyajan historiattomaan onnen aikaan. Kotkaksessa pohjoisen Satakunnan särkyneet kylät etsivät peiliä Kiinasta ja kukoistavista tiibetiläiskylistä, lännen Shangrila-unelmien väärennöksistä. Satakuntalainen, tamperelainen ja vantaalainen muutos rinnastuu suureen itään. Ovatko nyt ehtoopuolella olevien sukupolvien pyrkimykset ja teot lopulta synnyttäneet vain oheisvahinkoja? Nekö tuottivat myös Kotkaksen, tutkimusten mukaan onnellisen miehen jonka elämä on syvältä? Läpiyhdentyneessä maailmassa Kotkaksen varjo, Sä-Passiivi, etsii Kiinan takamailta paikkaa, jossa vielä voisi itse tehdä edes oman kuolemansa ja löytää väärentämättömän kuolinsyynsä. Jos Kotkaksella olisi ääniraita, sillä riitelisi kiinalaisen katusoittajan karhea erhu suomalaisten rekilaulujen kanssa, Mick Jagger ja Irwin laulaisivat toisiaan suohon, ja juuri suo on Kotkaksen kantava aihe: suo kutsuu, lumoaa ja kammottaa.

Suuri Virta on perinteinen matkakirja mutta silti erilainen, ainutlaatuinen. Teos kokoaa kirjoittajiensa kokemukset matkustamisesta Kiinassa kolmella vuosikymmenellä. Minkälaisia ovat Kiinan syrjäseudut? Miten elävät maan kymmenet vähemmistökansat? Mitä Suuresta Virrasta eli Jangtsesta on jäljellä mahtavan ja mahtipontisen Rotkopadon jälkeen? Entä miten on matkanteko muuttunut Kiinan rikastuessa ja miltä maan rakennemurros näyttää kirjoittajista, jotka ovat kokeneet 1960- ja 1970-lukujen murroksen Suomessa? Vahvasti kuvitettu teos keskittyy läntiseen Kiinaan, joka vasta viime vuosina on tempautunut maan kiihkeään kehitykseen, mutta joka lähes pysyvästi elää kansainvälisen uutiskynnyksen alapuolella. Vuosien perspektiivillä kirjoittajat seuraavat rähjäisen tiibetiläiskylän muodonmuutosta kukoistavaksi Shangri-laksi. He tapaavat Lijiangissa naxi-kansan tunnettuja edustajia, jotka ovat olleet luomassa kiinalaista Yunnan-romantiikkaa ja liikkuvat buddhien syntymailla, Qinghain ylängöillä, eversti Mannerheiminkin jalanjäljissä. Myanmarin rajaseudulla he kohtaavat kansansirpaleita, jotka vielä pari sukupolvea sitten olivat ihmismetsästäjiä. Kaikkialla pyrkii modernisoituva Kiina tekemään tuttavuutta mutta silti maa pysyy vieraana ja kiehtovana.” On tapana sanoa, että matkakirjallisuus on menettänyt merkityksensä, kun kuka tahansa voi muutamassa tunnissa lentää Chongqingiin tai Shanghaihin. Niin todella voi, mutta perille ei pääse edes vuodessa. Tästä kokemuksesta kirjoitamme.”